28.2.
No niin
tässä Frankfurtissa vaihdolla jo odottelen paluulentoa Helsinkiin, joten nyt
onkin hyvä aika kirjoitella viimeiset tekstit helmikuun osalta vielä vaihdosta.
Helmikuun ensimmäisellä viikolla oli vielä viimeiset kontaktit japanintunneista
sekä vielä läksiäispaardit koulun puolesta. Läksiäisjuhlissa oli jälleen suurin
osa OUSSEP-opiskelijoista ja valtaosa saman ohjelman avainhenkilöistä. Juhla
järjestettiin koulun ruokalassa, tarjolla oli mukavasti ruokaa ja juomaa.
Henkilökunnan puolelta pidettiin puheita ja otettiin hirveästi kuvia jne.
Itselle ei kovin haikeita fiiliksiä henkilökunnan hyvästelystä tullut, yhtä
huikeaa opettajaa jää kyllä ehkä kaipaamaan, jonka opetustyyli muistutti lukion
matikanopea, hirveän iloinen ja energinen tyyppi, josta oli mahdoton olla
pitämättä.
Viimeisellä
japanin tunnilla oli aika samanlainen meno päällä, vaikka ihmisiä oli vain
kourallinen paikanpäällä, useiden karattua jo matkustelemaan. Jälleen piti
räpsiä kuvia ja kirjoitella toisille kivoja asioita hyvästeiksi ja sitten
kouluhommat olivatkin jo pulkassa 6.2. vaikka japanin lisäksi muuta koulua ei
jo pariin viikkoon ollut ollutkaan. Seuraavan viikon käytin sitten kesätöiden
hakemiseen Suomesta, joten siitä ei hirveästi ole kerrottavaa.
Seuraavalla
viikolla sitten lähdin katsastamaan vielä jotain paikkoja, mitä lähistöllä oli
vielä käymättä ja hoidin lähtemiseen liittyvät byrokratiat vielä pois alta. Byrokratiaa
ei loppupeleissä ollut liikoja. Kaupungintalolla joutui taas käymään (2 viikkoa
ennen lähtöä aikaisintaan) kolmella eri tiskillä sanomassa, että lähden nyt,
että rahaa ei enää heru vakuutuksiin ja eläkkeisiin. Tämän lisäksi pankkitili
ja puhelin liittymä piti sulkea. Olin aika ylpeä itsestäni, kun selvitin tällä
kertaa kaiken itsekseni rajallisella kielitaidollani eikä hommaan edes kulunut
koko päivää. Tosin aika hyvin pärjäsi vaan sanomalla, että lähden kotiin ja
hommat lutviutui itsestään. Puhelinliittymäkin oli niin edistyksellisesti
valittu, että sen sai peruttua netissä. Omana erikoisuutena SIM-kortti piti
palauttaa postitse takaisin yhtiölle.
Nähtävyyksien
osalta kävin vielä katsastamassa Osakan akvaarion, Kioton FushimiInari-Taisha:n ja Kinkakuji:n. Osakan akvaarion sanotaan olevan yksi maailman parhaimmista
ja olihan siellä fisua jos jonkinlaista, sekä jättimäinen keskustankki, jonka
toiselle laidalle ei edes nähnyt enää. Mereneläviä oli kaikkialta ympäri
maailmaa vähän kaikista kerroksista. En
pääse yli siitä kuinka siistejä otuksia saukot on. Tarvitsisin yhden
lemmikiksi. Samalla lähistöltä löytyy food court tyyppinen rakennus eli sinne
on koottu erilaisia ravintoloita suuri määrä yhteen paikkaan, josta sitten voi
itse valita mieleistänsä. Itse söin tähän asti surkeimman annoksen ramenia
Japanin reissuni aikana. Alueelta löytyy myös maailmanpyörä, joka on kolmas
laatuaan ihan tässä Osakan alueella, en ihan ymmärrä tätä fetissiä niiden
suhteen.
Fushimi
Inari-Taisha on kuuluisa sadoista punaisista porteistaan joiden alta kulkee
reitti pyhätölle Inari-vuoren huipulle. Ajattelin, että kyseessä olisi vain
lyhyt pätkä kävelyä, mutta reitin kiertämiseen menikin useampi tunti vuoren
päälle ja takaisin. Aluksi luulin porttien sisältävän erilaisia hengellisiä
tekstejä kyljissään ja metsässä oli ihan mukava tunnelma. Joskus huipun jälkeen
aloin pikkuhiljaa tajuamaan mistä hommassa taisi olla kyse. Reitin alussa olin
havainnut oudon hinnaston, jossa oli porttien kuvia ja hinnat erilaiselle ratkaisuille
ja olin hämmentynyt siitä, mitä tuo mahtaa tarkoittaa. Pikkuhiljaa aloin
tunnistamaan merkkejä sieltä täältä ja tajusin, että portteihin myydään
ilmeisesti mainostilaa tai yritykset voivat ostaa itselleen portin tienvarteen
johon sitten saa laittaa omat terveisensä. Ignorance is bliss. Istahdin reitin
varrella teelle ja jutustelin amerikkalaisen pariskunnan kanssa, joka
työskentelee Okinawalla, armeijan tukikohdassa. Inarilta nappasin takoyakit
matkaan ja suuntasin vielä Kinkakuji:lle. Kinkakuji (金閣寺) on jollekin kuuluisalle samuraille pykätty eläketalo
lammenrannalla suuren puutarhan ympäröimänä. Erityisen siitä tekee se, että
rakennuksen kaksi ylimmäistä kerrosta on päällystetty lehtikullalla. Joku
tyyppi 1950-luvulla kulminoi pakkomielteensä rakennusta kohtaan polttamalla sen
maan tasalle, joten alkuperäisestä ei ollut enää kyse. Tuntuu olevan oikeastaan
yleisempää, että rakennus on kerran mennyt maantasalle ja pykätty uudestaan
kuin, että nähtävyydet olisivat aitoja restauroituna säilytettyjä rakennuksia.
Yritin myös käydä vähän shoppailemassa jotain pientä tuomisiksi, todella
heikolla menestyksellä.
Viimeisellä
viikolla maanantaina ja tiistaina sain vieraakseni japanilaisen kaverini
kymmenen vuoden takaa, Keisuken Tokiosta. Alun alkaen pelkäsin, että niin
pitkän tauon jälkeen homma ei voisi olla mitään muuta kuin kiusallista, mutta
olin pahasti väärässä. Vuokrattiin auto vuorokaudeksi ja suunnattiin Awajiman
saarelle syömään vähän fisuruokaa (ankeriasta tarkemmin ottaen) ja kylpemään
onsenissa vielä viimeisen kerran ja ihmettelemään jotain Japanin kuuluisimman
arkkitehdin suunnittelemaa kompleksia ja harmaaksi betonimöhkäleeksi se kyllä
miellytti silmää, vaikka arkkitehtuurista ei mitään käryä olekaan. Juttua
piisasi oikein mukavasti. Yleinen aihe mistä saan selittää aina ummet ja lammet
muille on armeija, koska on heille kyse on täysin oudosta asiasta. Saarelta
suunnattiin Kobeen illastamaan ja päädyin lopulta radikaaliin ratkaisuun ja
mentiin syömään maailmankuulua Kobe beefiä. Keisukelta sain perehdytyksen
aiheeseen siitä, kuinka lehmät nimetään sitten, kun asiantuntijaraati on tutkinut
eläimen lihan tarkkaan (tiettyjen rasvakerrosten paksuutta ym. ominaisuuksia)
ja vasta tämän jälkeen lihaa saa kutsua Kobe beefiksi. Täytyy sanoa, että
tyyris pihvi ateria oli kyllä maineensa veroinen. Parempaa en ole koskaan
syönyt ja vähän epäilen tokkopa tulen uudestaan syömään, ellen uudestaan tule
käymään Kobessa. Gastronominen orgasmi suorastaan. Tästä vielä omille kulmille
izakayaan vähän juopottelemaan ja siitä sitten kelpasi mennä unille. Seuraavana
päivänä suuntasimme sitten samaiselle food courtille kuin akvaarioreissulla,
koska en määränpäätä tajunnut ennen perille saapumista ja sen jälkeen en
kehdannut mitään sanoa, eikä se kyllä mitään haitannutkaan. Eri ravintolaan
vaan syömään ja kiertämään food court uudestaan ympäri, asiantuntevammassa
seurassa. Pisteltiin poskeen takoyakeja ja omeraisua eli omeletin sisään
taiteiltua paistettua riisiä, jonka alkuperä on juuri kyseisessä ravintolasta. Tässä
vaiheessa Keisuken piti jo lähteä palauttamaan autoa ja suunnata lentokentälle,
sillä tämä suuntaisi seuraavan päivänä jenkkeihin, ja toivoteltiin molemmat,
että tällä kertaa ei odoteta kymmentä vuotta ennen jälleennäkemistä.
Viimeinen
viikko kului muutenkin suurilta osin vain syömisen ja hyvästelemisen merkeissä.
Keskiviikkona vallattiin yakiniku (all you can eat and drink paikka) 25-30:nen
ihmisen voimin ja hyvästeltiin siellä. Seuraavana päivänä kävin thaikkutyyppi
Natin kanssa vielä ramenilla ja perjantaina kaiten sushissa. Perjantai iltana
vielä toisen kerran ramenille Jeremyn kanssa, kun yksi kerta ei millään
riittänyt. Tässä samalla sitten hoidettiin huoneen loppusiivoukset ja –tarkastukset
sekä pakkaamiset ja valmistauduttiin henkisesti lähtöön. Vielä kun kaverit olivat
muualla reissussa tuntui, että pääsisi jo kotiin, mutta lähdön hetkellä iski jo
pieni haikeus ja suru. Paljon hyviä tyyppejä tullut tutuksi tässä vaihdon
aikana ja muutaman soisi muuttavan mukanani Jyväskyläänkin. Myös uusia
kontakteja tuli muodostettua jokaiselle mantereelle Anktartista ja Afrikkaa
lukuunottamatta. Amerikkoihin tosin vähemmän puoleisesti.
Kaiken
kaikkiaan vaihdosta jäi hyvä fiilis, mutta se on lähinnä muiden vaihtareiden ja
joidenkin harvojen japanilaisten ansiota. Koenkin aika vahvasti kuuluvani tämän sivun kolmanteen luokkaan. Täysin paikalliseen väestön kanssa elämiseen vaadittaisiin
vaivaa ja aika hyvää japaninkelen taitoa, jota minulta ei ikävä kyllä
lähtiessä (eikä kyllä vieläkään) ollut. Jonkinasteinen pohjataso olisi hyvä
olla olemassa niin kieltä pääsisi samantien käyttämään päivittäisessä
kanssakäymisessä ja kehittyminen ei olisi vain oman opiskelun varassa. Koulun
puolesta muuten en koe hirveästi kyllä kehittyneeni muuten kuin kielen
osaamisen osalta. Muut kurssit olivat lähinnä tasoa ”ihan kiinnostavia”, mutta
hyvin yleistasoisia. Muuta tosin ei voinut odottaakaan, kun kaikkien
pääaineiden opiskelijoita saapuu ympärimaailmaa samaan ohjelmaan. Akateemista
hyötyä olisikin voinut tavoitella mielummin yliopiston labraohjelmasta, mutta
tällä suuntauksella ongelmaksi muodostuu vaihto-opiskelijan kannalta
japanilainen työkulttuuri, eli labrassa oltaisiin sitten aamusta iltaan. Tai
itse en ainakaan pitäisi ihan optimaalisena sitäkään, että menen pallon
toiselle puolelle tuijottelemaan vetokaapin seinää puoleksi vuodeksi, vaikka
työskentelystä jää varmaan myös paljon käteen. Tunti pitäisi vielä venata
lentoa Frankfurtista Helsinkiin ja kohta täysi vuorokausi tultu oltua
reissussa. Vähän huonot lennot tuli ehkä valittua näin paluumatkalle, mutta
näillä mennään. Päivittelen vielä kuvat ja jotain muuta pientä jos huomaan,
että jotain jäi puuttumaan. Kirjoitusvirheitä saattoi nyt jokunen eksyä
vireystilan vuoksi tekstin sekaan. Kiitos lukemisesta, toivottavasti jotain
mielenkiintoista teksteistä jäi käteen J