おさしぶりだな Pitkästä aikaa

19.11.

Huh, pari viikkoa viimeisestä päivityksestä vierähtänyt. しつれいします, pahoittelen. Arkipäivät ovat kyllä rullailleet tasaiseen tahtiin kaavalla istu koulussa, tee läksyjä dormilla tai kampuksella, dataa, syö, laita ruokaa ja käy kaupassa, eli aika Suomesta tutulla kaavalla oikeastaan menty. Japanin tunneilla on siirrytty opiskelemaan jo kanjeja, jotka ovat siis Kiinasta adoptoidut. japanin kielen kolmannet kirjoitusmerkit. Näitäkin merkkejä käytetään teksteissä aika paljon. Tavumerkeistä poiketen yksi merkki merkitsee yhtä sanaa, joten opeteltava ei ihan heti lopu kesken... Tällä hetkellä olen opetellut parisen kymmentä ja pelkästään sanomalehden lukemiseen tarvitaan 2000 merkin ”perussetti”. Samalla merkillä voi olla useita eri merkityksiä riippuen muista kanjeista noiden yhteydessä se ilmenee tekstissä. Jossain määrin loogista tuo kirjoitus kyllä on; merkki 車 tarkoittaa autoa (kuruma) tai kulkuneuvoa (sha). Lisäämällä alkuun 電 eli sähkö (den) saadaan sana juna aikaiseksi. Pyörä saadaan vuorostaan kirjoitettua lisäämällä 自転 eli (ji) ja (ten) mikä sitten vapaasti käännettynä tarkoittaa itsestään pyörivää kulkuneuvoa. Täysin loogista. Myös samalla lausumisella, mutta eri kanjilla kirjoitettavia sanoja on, joilla kaikilla tietysti oma merkitys niin ulkomaalaiselle koko systeemi tuntuu kaoottiselta ja suoraan sanoen pää meinaa räjähtää näitä miettiessä. Kaikesta ulkoaopettelusta ja toistamisesta huolimatta (vai pitäisikö sanoa sen ansiosta) kielitaito kuitenkin kehittyy pikkuhiljaa, tosin omasta mielestä liian hitaasti, kun miettii, että opiskelussa hujahtaa yli kuusi tuntia viikossa kuitenkin. Idiotismin huippu on viikottaiset kuulustelut, tehtävän yhden sivun tekstin opettelu sana sanalleen ulkoa... Suosittelen kyllä tänne vaihtoon lähteville opiskelemaan perusteet (tai kaikki yliopiston tarjoamat kurssit) ennen tänne lähtöä niin pääsee suoraan korkeammille tasoille opiskelemaan ja kohdemaassa olosta on kielen oppimisen kannalta jotain hyötyäkin.

Kävin hakemassa pyöränikin takaisin. Aluksi ajattelin, että jättäisin koko nolon jutun kertomatta, mutta jospa joku saa hyvät naurut tästä. Täällä pyörät pitäisi aina pysäköidä pidemmäksi aikaa maksullisille pyörän pysäköintialueille. My country, my university tapahtumaan mennessä Maxin kanssa päätettiin kuitenkin noudattaa paikallisten esimerkkiä ja jätettiin pyörät ihan siististi väärään paikkaan. Ei kai sitä nyt niin tarkkaan valvota. Täällä turhan työn mekassa, turha toivo. Takaisin tullessa sitten todettiin, että pyörät olivat ottaneet jalat alleen ja pyöräparkissa toimivalta papparaiselta saatiin numero johon sitten soittaa. Managerin avustuksella löydettiin oikeaan paikkaan junalla parin aseman päähän. Parisenkymppiä virhemaksua tästä palvelusta sai pulittaa, mutta vastalahjana tuli arvokas opetus, että Japanissa ei noin vain sääntöjä olla noudattamatta. Ruokapuolella on tullut käytyä pari kertaa mäkissä ja todettua, että globalisaation mukanaan tuoma ketju, josta samanmakuista ruokaa saa maapallon toiseltakin puolelta ei ole pelkästään paha asia. Paikallisista ruoista nyt on maistettu japanin retikkaa, joka osoittautui varsinaiseksi super foodiksi, ja mustilla sesaminsiemenillä maustettua jäätelöä, mikä oli aika inha kokemus.

Viime viikonloppuna suunnattiin Samin ja Jeremyn kanssa lauantaina Kioton pohjoispuolelle, Kibunen temppelille, ihastelemaan Japanin ruskaa. Itsensä paikalle junailuun hujahti pari tuntia ja asemalta oli parin kilometrin kävely tien vieressä (ikävä kyllä) ennen temppelille saapumista. Japanin ruska vaikuttaisi olevan jossain määrin värikkäämpi kuin Suomessa. Jyrkkään mäkeen rakennetut muutamat rakennukset olivat ihan sympaattisia, vaikka paikka olikin ihan huolella hyödynnetty turismin suhteen. Temppelille käyvät viimeiset kiviaskelmat oli kuorrutettu molemmin puolin punaisilla lyhdyillä. Itse temppeli oli hyvin pieni ja jostain kumman mielenviasta johtuen henkilökunta laittoi paikalle musiikintoistovälineitä niitä välillä testaillen. Taululle ripustettujen vanerilappujen joukosta, joihin japanilaiset kirjoittavat munkeille asioita joiden puolesta haluaa näiden rukoilevan, löytyi huvitusta aiheuttanut lappu: ”Tullakseni Pokemon-mestariksi”. Takana oleva naisporukka totesi, että toivottavasti kyseessä ei ole aikuinen ihminen. Sam halusi jonottaa paikallista erikoisuutta, eli ennustuslapun, joka täytyi upottaa pyhän lähteen veteen, saadakseen sisällön luettavaksi ja päätin itse kokeilla paikallisten rukoustyyliä, kun kerran piti jonossa taas seistä. Kolehti sille varattuun laatikkoon, suuren kellon soittaminen, kaksi kumarrusta, kaksi taputusta, rukoilu kämmenet vastakkain, kumarrus ja poistuminen. Sam sai onneksi pelkkää hyvää tuuria, huonoa tuuria saadessaan henkilö sitoo huonon onnen vieressä olevalle orrelle ja munkit rukoilevat huonon onnen päättymistä. Lähdimme palaamaan paikalta takaisin päin ja matkalla kävimme istuutumassa teelle ja dango:ille. Jätkät eivät halunneet jäädä odottelemaan illan pimenemistä, joten ruskan kunniaksi järjestettävä valoshow jäi näkemättä.

Sunnuntaina suuntasin Kenin ja Edwinin kanssa Kansain (vaihto-)opiskelijoiden järjestämälle orientaalisen musiikin festarille. Päivä meni aikalailla junassa istuessa, sillä paikka oli todella syrjässä Kiotosta. Itse tapahtuma oli todella viihdyttävä. Opiskelijat esittivät omien maidensa musiikkia tai tanssia. Vaikuttavimpana latvialainen tyttö veteli jonkun kansanlaulun kansallispuvussa kanteleella. Toinen oli pukeutunut geishaksi ja esitti eräänlaisen keikistelytanssin sateenvarjon kanssa. Kiinalainen porukka veti oman koreografiansa viuhkojen kera. Pohjois-Amerikka oli aika vahvasti edustettuna perinteisellä pop-musiikilla, vaikka sielläkin olisi vaikka mitä kiinnostavampaa tarjolla. Myös soittimet pysyttelivät suht turvallisesti vain kitarassa ja pianossa, mikä oli vähän sääli. Tietysti ei oikein voi odottaa, että näin pieneltä alueelta löytyisi etnistä musiikkia harrastavia ihmisiä tällaiseen esitykseen, kun ei se taida oikein missään olla suosittu harrastus. Loppuun kerättiin koko jengi ja muitakin lavalle ja lallateltiin yhteislaulu japaniksi. Tapahtumasta jäi kyllä hyvä mieli, ettei harmittanut vaikka koko päivä meni junaillessa.

Tiistaina lähdin iltasella experimental mathematics kurssin kanssa ravintolaan syömään. Täällä on vissiin ihan tavallista käydä viettämässä opettajien kanssa iltaa aina silloin tällöin. Kahdeksan vaihto-opiskelijan voimin menimme sitten perinteiseen japanilaiseen ravinteliin syömään. Pöydän äärelle päästessä olin kauhuissani, että nytkö joutuu polvet ristissä istumaan tatamilla koko illan, mutta perinteitä oli länsimaalaistettu sen verran, että jalat sujahtivat sujuvasti pöydän alla olevaan sisennykseen. Opettaja hoiti tilaamiset koko illan. Olutta pöytään kaikille ja lasien tyhjentyessä sakea tilalle. Syömäpuolella tilailtiin suuri lautasellinen raakaa merenelävää, jonka kruunasi vasta lihoiksi laitettu kala joka vielä oikeasti vähän sätki vielä lautasella. Muuten syötiin yakitoria (erikoisimpana yhdessä oli kanan lihasmahaa) ja misokeitossa kypsennettyä kalaa, sieniä ja kasviksia. Proffa tilaili varta vasten erinäisiä japanilaisia ruokia. Vähän rupesin siinä ihmettelemään, että mitä tämä lysti maksaa ja mitä tuo oikein meidän kaikkien puolesta menee tilailemaan, kunnes selvisi, että proffa kustansi koko syöminkijuomingit. Siinä vaiheessa kyllä viljelin kiitoksia oikein olan takaa ja tunsin vähän häpeääkin, vaikken itse mitään tilannutkaan, sen verran avokätiset kestitsemiset mies järjesti. Pitää tarjoa salmiakkia kiitoksena (vai lieneekö kostona). Proffa kertoi haluavansa toivottaa meidät tervetulleeksi tänne ja siinä hän kyllä eittämättä onnistui.

Kaveri pyyteli kuvia kampuksesta enemmän, jos kiinnostaa niin täältä löytyy.

まちかね フェスティワル YO Festarit

6.11.

Noniin. Viikonloppu jäikin lopulta aika saamattomaksi, mutta laiskottelu teki kyllä hyvää. Sunnuntaina ja maanantaina kävin katsastamassa tuota Machikane festaria, joka siis oli tuo yliopiston oma festari. Mokoma järjestetään kuulemma pari kertaa vuodessa, kerran molemmilla kampuksilla. Käytännössä juhla on pääasiassa yliopiston klubeille toiminnan esittelyn tai oman toiminnan rahoituksen tilaisuus. Katu oli väärällään ruokakojuja, joista pääsi maistelemaan maan erikoisuuksia mukavan huokeilla hinnoilla. Alueella oli myös kaksi esityspaikkaa, joista toinen ihan rokkifestareilta tuttu malli kokonsa ja valoshownsa puolesta. Siellä sitten joku tytöiksi pukeutunut bändi pisteli menemään hyvällä meiningillä Jrock keikkaansa. Toinen lava puolestaan oli vaatimaton ruohokentän ääressä oleva paikka, jossa esitettiin mm. jotain japanilaista tsemppaamistanssia (miehekästä cheerledausta) ja akustisia keikkoja. Acapella tuntuu olevan täällä kovassa huudossa. Astronomiakerho oli pykännyt teltan, jonka kattoon projisoitiin tähtitaivasta. Jotkut olivat vääntäneet kummitustalon yhteen rakennukseen, mutta Universal Studiosin jälkeiset jonotustraumat tulivat sen verran vahvasti pintaan, että tuntia ei jaksanut odotella. Muita toiminnallisempia harrasteita oli kuula-aseilla ampuminen, näytelmien seuraaminen, Red Bullin sponssaama paperilennokinheitto, lauta- sekä videopelit. Oli myös valokuvanäyttelyä, kissaklubia, napatanssia ja muuta mukavaa. Itse kävin saken maistelussa testaamassa kolmea eri mallia. Kaikki maistuivat ihan yhtä pahalta.

Pikkulava ja kannustusesitys

Päälava

Pari random kuvaa kampukselta

Muutenpa mitään ihmettä kerrottavaa ei ole kertynyt. Tiistaina kävin Tainan ja Katjan kanssa pikaesittelemässä (aikataulut oli taas loppua kohden luonnollisesti venyneet kuin kuminauha) Suomen kuulijoille, jotka lähinnä koostuivat muista OUSSEP-vaihtareista muutamia japanilaisia lukuunottamatta. Muiden esityksiä oli ihan mielenkiintoista kuunnella, mutta seitsemän tuntia mokomaa oli kyllä aika raaka yliannostus. Onnistuin käymään parturissa suhteellisella menestyksellä, sanotaan nyt vaan, että tukkamuoti muuttui siinä prosessissa vähän uuteen suuntaan kielimuurilla keikkaroidessa. Alistuin myös vihdoin ja hommasin kahvinkeittotarpeet niin ei tarvitse enää sitä kylmää myrkkyä aamuisin litkiä. Kilo kahvia kaupasta ja suodatinpaperit, suodatinosa ja isoin kahvikuppi mitä sadan jenin kaupasta löytyi ja ei muuta kuin aamuisin keittelemään. Kyllä kelpaa taas herätä uuteen päivään. Ostimme Davidin kanssa kokeilun haluisina pari kalmaria kokonaisina ja lauantai-iltana sitten aloimme ihmettelemään miten näistä oikein safkaa saa valmistettua. Google pelasti päivän. Blogille näyttäisi tulevan keskimäärin tuhat katselua kuukaudessa, mikä tuntuu hämmentävän suurelta luvulta. Onko ihmisillä jotain muita asioita, joista haluaisivat kuulla, kuin ne mitä olen tänne tähän asti lätissyt?

Nomnom