Sitä ja tätä

30.9.

Edellisestä päivityksestä kerkesi jo puolen viikkoa vierähtämään, vaikka mitään suuruuksia ei olekaan tapahtunut. Lauantaina lähdin paremman tekemisen puutteessa Carlin ja Renén mukaan Denden towniin, joka on Osakan kaupunginosa, johon on keskittynyt pelit, elektroniikka ja kaikki manga/anime –hömpötykset. Sinänsä paikka ei kyllä ollut mitenkään ihmeellinen, vaan lähinnä ihmetystä aiheuttivat paikan päällä olevat jättimäiset kaupat. Lisäksi kadun varrella oli useita tyttöjä pukeutuneena ilmeisesti jonkinnäköisiin siivoojan asuihin ja houkuttelemassa ihmisiä kuka mihinkin kauppaan. Kolmessa kaupassa käytiin pyörimässä, joista ensimmäinen oli vakuuttavat 8 kerrosta kaikkia edellä mainittuja tuotteita. Kaksi muuta sitten olivat omistautuneet mangalle ja niiden oheiskrääsälle. Erilaisille figuureillekin oli varattu oma kerroksensa. Kaksi muuta kaveria ovat ahkerampia genren harrastajia ja tutkiskelivat paikkoja tarkemmin, itse lähinnä pyöriskelin ympäriinsä sillä, mitään varsinaisia tarpeita ei ollut ja viihdeosaston tuotteista en kuitenkaan ymmärtäisi sanaakaan. Paluumatka pimentyneen Namban kautta takaisin dormille.

"Yöllinen" kuva Shinsaibashilta.

Mangaa mangaa mangaa

Sunnuntaiksi suunniteltu pieni retkeily luonnonhelmaan Osakan laitamilla Minoo:ssa jäi lopulta tekemättä liian myöhäiseksi venyneen lähdön vuoksi. Itsekin vetelen ilman kelloa unta tyytyväisenä vähintään yhteentoista asti, muita sai sitten odottaa vielä kahteen. Aurinko täällä laskee kuudelta ja julkisilla matkustamiseen kuluvan ajan lisäksi, joten todettiin, että tänään ei kunnolla käppäilemään ehdi. Tässä vaiheessa iski pienimuotoinen mökkihöperyys ja sunnuntain sekä maanantain puuhailin omiani itsekseni. Pähkäilin kurssivalintoja, putsasin tietokoneeni villakoirista pidentääkseni sen elinikää tarvittavaksi 5 kk:ksi ja kokkailin vihdoin itsekin jotain pientä. Paistoin valmis-ramen annokseen vähän kanaa ja lisäsin sekaan lörtsähdyksen tofua sekä pavun ituja. Ei mikään gastronomian riemuvoitto, mutta jostain täälläkin pitää aloittaa. Liekö suomalainen luonteenpiirre, mutta minusta yksin oleskelu teki kyllä hyvää. Illalla neljännestä kerroksesta pari japanilaista (Masahiro ja Nonaka) ja australialainen Jason järjestivät tervetulojuhlan dormimme vaihtareille. Kaverit olivat vääntäneet padallisen currya ja hirveän kasan riisiä ja tarjosivat sojua, kaljaa, naposteltavaa vielä ruoankin lisäksi. Itse olin ainakin yllättynyt vieraanvaraisuudesta, näköjään täälläkin tyyppejä on moneen eri junaan; ei pelkästään tyyppejä, jotka ei edes päin uskalla katsoa.

Tervetulojuhlasta.

 Tiistai oli jälleen orientaationtäyteinen päivä. Ensimmäisenä IT-orientaatio, missä nimensä mukaisesti selvitettiin IT-hommat kuntoon. Toisena kirjasto-orientaatio eli ensin puolen tunnin power pointti ja sitten samat asiat uudestaan kirjastokierroksen aikana. Viimeinen osio oli esittelykierros vielä Toyonakankin kampuksella. Kierroksen jälkeen lähdin Edwinin ja Davidin mukaan kahville heidän japanilaisen buddynsä Kenin kanssa. Läheisessä ruokala/kahvilassa sain vihdoin eteeni kupillisen ihka aitoa suodatinkahvia. Ei ollut kummoista, mutta valmis-kylmäkahveihin verrattuna vertaansa vailla. Pitänee hommata kahvinkeitto vehkeet itsellekin, niin ei viittä kuukautta joudu kärvistelemään ilman. Ken oli heti keksimässä ohjelmaa parivaljakolle, kysellen mitä nämä haluaisivat Japanissa tehdä ja pyysi minuakin mukaan joka reissulle, mutta totesin, että pitää tavata oma buddy ensin ja katsoa miten homma hänen kanssa lähtee rullaamaan. Huomenna sitten on jo ensimmäiset luennot.

Ensimmäinen kuppi mustaa kultaa

Havaintoja:

-Pitää ruveta heräämään aikaisemmin.

-Jälleen japanilaisten kivikautisuus iskee. Kirjasto oli valtava ja sisälsi kuusi kerrosta varastoa; suuria huoneita hyllyt vääränään kirjoja ihan kuin mistään digitaalisesta ei olisi koskaan kuultukaan.

-Ilmeisesti edes yksi aito kemian kurssi vaihtojaksolle jää haaveeksi, sillä muutamaa kurssia lukuunottamatta koko Graduate School of Sciencen kurssivalikoima on japaniksi. Pitää vielä varmistua asiasta.

Eka koulupäivä. つまらない~~

26.9

Ensimmäinen koulupäivä takana. Toiselle kampukselle Suitaan piti raahautua puoli yhdeksäksi ja itse matkaankin kului melkein tunti ensin asemalle kävellessä, sitten monorailissa ja taas oikealle rakennukselle kävellessä. Päivän anti ei ollut mitenkään mainittava. Ensin aamu erilaisia infoja jo ennestään tutuista asioista (aikatauluja, tutkinnon suoritusvaatimuksia jne.) ja vähän oikean japaninkielen kurssin valitsemisesta sekä terveydenhuollon pakollisista toimenpiteistä. Täällä opiskelijoilla on vuosittain pakollinen terveystarkastus johon kuuluu rinnan röntgenkuvaus, kuset kupissa ja perusjutut. Ensimmäisen vuoden opiskelijoilla on vielä fyssarinkin tarkastus. Ihan kunnioitettavaa huolenpitoa täällä, saa nähdä tuomitaanko minut läskiksi vai olenko päässyt jo laihtumaan tarpeeksi.

Ensimmäinen infopaketti jatkui ohjatulle kampuskierrokselle, josta käteen ei kyllä jäänyt muuta kuin, että onpa vielä isompi kampus kuin tuo läheinen Toyonaka. Ohjattava porukka oli niin iso, että mitään selityksiä ei juuri kuullut. Väliin vartin ruokatauko, jonka jälkeen homma jatkui OUSSEP-opiskelijoiden omalla infolla. Samalla pääsi näkemään samassa ohjelmassa olevat ihmiset. Aika sekalainen sakki suurimmaksi osaksi, vaikka aimo osa porukasta onkin kiinalaisia, mikä ei sinänsä hirveän yllättävää ole. Paikallisia opintopisteitä pitää suorittaa se 14 lukukauden aikana ja 12 noista pisteistä pitää olla OUSSEP-ohjelman omia kursseja. Tuosta voi katsastaa tarjonnan jos kiinnostaa. 2 noppaa saa olla sitten mitä tahansa muita kursseja ja toki enemmänkin saa halutessaan tehdä niin paljon kuin lystää. Tuolle kahdelle nopalle pitäisi kyllä löytää jotain omaan alaankin liittyvää. OUSSEP-tarjonnassa tuollaisia kursseja on tasan yksi; nanotieteisiin keskittynyt kurssi. 4 oparia tulee japanin opiskelusta, mutta muuten edes vähän itselle mielenkiintoisia aiheita onkin sitten vaikeampi löytää. Tämä oli tiedossa jo ennen lähtöä ja sen kanssa eletään kyllä. Orientaatiossa kävi myös ilmi, että ohjelmaakin on tiedossa vaikka millä mitalla. Kaksi vaihto-opiskelijoihin keskittyvää järjestöä järjestävät campingia, tervetulojuhlaa, urheilutapahtumaa ja mitäköhän kaikkea vielä. Lisäksi OUSSEP-porukka järjestää mahdollisuuksia vastaavanlaisiin tekemisiin ja mm. parin päivän matkan Hiroshimaan. Orientaation jälkeen muut tapasivat vielä omia ohjaajiaan ja OUSSEP-buddy:jaan, mutta itselläni koulu loppui siihen, sillä oma OUSSEP kamuni, Yuki, (japanilainen tyyppi, joka pitää seuraa silloin tällöin ja auttaa pääsemään myös japanilaisten elämään mukaan) ei päässyt paikalle. Seuraavan kerran ohjattua tekemistä on tiistaina joten viikonlopuksi pitäisi kehitellä taas jotain mielenkiintoista tekemistä.

Havaintoja:

- Alkaa ihan tosissaan mennä hermo paikallisten takapajuisuuteen tärkeiden asioiden hoitamisessa. Kurssi rekisteröinti pitää toimittaa tuonne samaiselle kampukselle paperisena, kaikki henkilökunta pitää etsiä käsiinsä paikan päällä jos haluaa asioida heidän kanssaan, koska mitään sähköpostiosoitteita ei harrasteta. Esimerkkien lista on loputon ja se turhauttaa, kun vertaa omassa yliopistossa asioiden hoitamiseen, missä kuitenkin välimatkat ovat paljon lyhyempiä ja niitä voisi paikan päälle mennä hoitamaankin vaikka joka päivä.

- Japanissa ei harrasteta allekirjoittamista, vaan ihmisillä on omat merkki leimaisimensa.

京都を訪問 Kioton vierailu part 1

23.9.

Tiistai oli Japanissa kansallinen vapaa-päivä syyspäivän tasauksen kunniaksi ja päätimme lähteä käymään Kiotossa. Matka Kiotoon starttasi herkullisen aamupalan jälkeen tasan kello yhdeksän. Ei vaiskaan, lähteminen jopa viiden ihmisen porukassa on hidasta ja aina jotakuta saa odotella ja niin pois päin. Kiotoon saavuimme kuitenkin 50 min junamatkan jälkeen (ihan paikallisjunalla pääsee n. 4 €:lla paikan päälle) vähän ennen yhtätoista. Ensimmäisenä kohteena oli Iwatayaman apinavuorelle kiipeäminen. Jo matkalla sinne vähän harhaillessa törmäsimme ensimmäisiin temppeleihin, jotka kyllä myöhemmille vastaaville eivät vetäneet vertoja. Apinapuisto/vuori sijaitsi korkean mäen päällä yli 150 m korkeudessa ja kiipeäminen sinne oli parikymmentä minuuttia suoraa nousua mukavaa metsäpolkua pitkin. Mäen päällä olikin sitten aikamoinen hulina. Apinoita pyöri vähän kaikkialla rakennuksen ympärillä, kun turistit jakelivat eläimille makupaloja omasta häkistään. Itse seurailin mieluummin eläimien touhuja ulkosalla, päivä oli aurinkoinen ja lämpöä piisaa täällä vielä pitkälle syksyyn. Hassuja veitikoita, välillä syntyi rähinää ruoasta, mutta suurimmaksi osaksi tyytyväisinä tallailivat menemään. Yksi pieni apina yritti pyydystää lammessa uivia kaloja. Mäen laelta avautui myös upeat näkymät Kioton kaupungista. Kuvasta ei erota mitään, mutta mäen päältä näki kyllä kaikki Kioton suurimmat nähtävyydet.

Matkamme jatkui pienen harhailun johdattelemana UNESCO:n maailmanperintökohde Tenryuu-ji :n temppeliin. Tarkemmin ottaen temppelin puutarhan alueelle. Kyseessä on iso temppeli erittäin kauniilla puutarhalla varustettuna. On haravoitua hiekkaa, lampia ja hyvän tuoksuisia kasveja jne. Kuvat ehkä kertovat aiheesta paremmin. Kaunis paikka. Jeremy tuntuu kyllä tunkevan itsensä joka kuvassa johonkin, jäätävää photobombausta. Temppelin puutarhan vierestä pääsi sitten bambumetsään. Pari sataa metriä pitkä tie kulki tiheän bambumetsikön läpi ja tarjosi mukavaa varjoa auringossa hikoilun jälkeen. Isot hämähäkit oli viritelleet seittejänsä tien ylle ja olivat aika ällöttäviä. Tuntuu kyllä, että en oo mikään Eino Leino näiden kuvausteni kanssa niin katselkaa vaan mielummin kuvia.

Näiden kahden kohteen katsastamisessa oli jo hujahtanut aikamoinen klöntti aikaa, joten lähdimme metsästämään ruokaa. Yritimme päästä vähän pois tuolta turistirysän alueelta, jossa hinnatkin olivat aika äitelät. Syömisen ja harhailemisen jälkeen löysimme itsemme kävelymatkan päästä eräästä linnasta, jonka nimeä en kuollaksenikaan löydä nyt kirjoittaessa. Eipä sillä väliä, sillä linnalle päästässemme kello oli jo puoli viisi ja nähtävyyksillä alettiin laittaa lappua luukulle tältä päivältä, joten emme päässeet enää sisään. Hirveän aikaisin sulkevat näitä paikkoja mielestäni. Tämä tarkoitti sitä, että varsinaiset nähtävyyksillä vierailut jäisivät toiseen kertaan, mutta päätimme vielä lähteä käymään Gionin kaupunginosassa Lonely Planet opaskirjan suosittelemalla sightseeing kierroksella.

Matkan varrella olikin runsaasti kauniita temppeleitä joihin ei enää päässyt vierailemaan, puistoalue ja jättimäinen buddha-patsas, jota saatiin todistaa vain matkan päästä. Pimeän laskeutuessa kävelimme vielä valaistuilla kaduilla ja katselimme suljettuja nähtävyyksiä, sulkeutuvia kauppoja ja vastaan käveleviä kimonoihin pukeutuneita japanilaisia. Jossain oli ilmeisesti bileet, jos osaisin niin olisin kysynyt mihin kaikki kimonoihmiset olivat matkalla. Pimeydessä kamerallani ei ollut enää mahdollista saada siedettäviä kuvia, mutta ei hätä tämän näköinen; Gionissa tulee varmaan käytyä vielä uudestaankiin niin, että paikat ovat auki. Sen lisäksi Kiotossa on vielä paljon muitakin nähtävyyksiä joten visiittejä kertynee vielä ainakin kaksi, ellei kolmekin jossain välissä. Kuvia tuli sen verran paljon että ajattelin laittaa ne erikseen tänne.

Havaintoja:

-Opin junassa ensimmäisen kanjini: 山 tarkoittaa sanaa yama eli vuori.

-Jokaiseen nähtävyyteen päästäkseen joutuu kaivamaan kuvettaan muutaman euron verran. Tenryuu-ji –temppelissä puutarhaan ja itse temppeliin oli omat pääsymaksunsa.

-Japanin pääuskonto on šintolaisuus ja buddhalaisuus yhdistettynä. Vaikka japanilaiset eivät varsinaisesti kovin hengellisiä olekaan niin temppelialueella oli monenlaisia rituaaleja ja juttuja mitä paikalliset tekivät. Rukoilu hoituu seuraavasti: Temppelin kyljessä olevan ison kellon helistys, kämmenet vastakkain rukouksen tekeminen, kaksi taputusta ja kumarrus.

-Kartoissa temppeleitä merkitään hyvin samanlaisella merkillä, kuin eräs nationalistisen liikkeen tunnus Saksassa 30-40-luvulla.  

24.9.

Ensimmäinen sadepäivä Japaniin saapumisen jälkeen. Päivä on siis suurilta osin kulunut sisätiloissa. Postin pankissa vaan tuli käytyä avaamassa vihdoin japanilainen pankkitili. Tämäkin toimitus olisi vienyt aikaa, ellei samaan aikaan pankissa asioinut englanninkielen opettaja olisi auliisti auttanut hakemuspaperin oikein täyttämisessä. Kyllä se itsekin toki olisi hoitunut, mutta yrityksen ja erehdyksen kautta kielimuurista sormenpäillä roikkuen. Maksoin samalla koko koulun vaatiman vakuutusryppään, jolle tuli hintalappua reilu 150 euroa. Puolen vuoden valtion vakuutukset ja koulun opiskelijoiden oma PAS vakuutus. Lisäksi kotimaastakin kehoitettiin ottamaan vakuutus matkaa varten. Jokohan sitä nyt alkaisi olemaan turvassa. Sitä odotellessa, että jotakin sattuu. Muuten päivä mennee lähinnä sadetta pitäessä, eilisen jälkeen onkin ihan hyvä pitää vähän välipäivää.

Ruoka-update

22.9.14

Hiljainen päivä jälleen takana päin. Aamu hurahti aika paljolti blogia kirjoitellessa. Päivällä menin Samin, Carlin (svenska) ja Renén kanssa kouluruokalaan lounaalle. Vähän erilainen meininki sielläkin Suomeen verrattuna. Tiskiä on n. 30 m verran ja voit tilata oikeastaan mitä tahansa perinteisiä japanilaisia ruokia laidasta laitaan, jotka sinulle sitten suureksi osaksi valmiina olevista kastikkeista/aineksista kootaan. Salaatti punnitaan grammamäärinä ja maksat mitä syöt. Hinta sitten vaihtelee annoksen mukaan kokonaisuudessaan parista eurosta viiteen riippuen mitä itsellesi kasaat. Itse söin yhdistetyn aamupalan ja lounaan (brunssi?!) tenshindon settiä kalliimmasta päästä ja sain varmaan ensimmäistä kertaa koko täällä olon aikana mahan täyteen. Kuittiin tulostuu hauskana yksityiskohtana myös ruokasi kalorimäärä (1200 kcal tällä kertaa). Oli siinä jätkillä ihmettelemistä, että tuollaisia annoksiako vedät kotopuolessakin. Ehken ihan noin paljoa kuitenkaan, mutta tällä kertaa kyllä upposi. Carl raukka on keliaakikko ja saapunut maahan, jossa koko gluteenittomuudesta ei ole kuultukaan, siinä missä ilmeisesti Skandinavian alueella keliakia on yhdellä prosentilla väestöstä. Genetiikka on jännää tavaraa. Täällä sitten taas suuri osa ihmisistä on laktoosi-intolerantteja.

Tältä näyttää kouluruokala, useilta osin muistuttaa aika
paljon suomalaista vastaavaa.

Loppupäivän ohjelma koostui lähinnä vain supermarketissa käymisestä, mikä sekin on yli kahden tunnin prosessi. Matkoihin kuluu se  tunti vähintään kävellessä ja toinen mokoma kaupassa ihmetellessä, että mitä syötävää tässä maassa oikein loppupeleissä on. Täällä tutut hedelmät ja kasviksetkin myydään kappale hinnalla, joka lähentelee summaa, minkä odottaisit Suomessa maksavasi kilosta. Miltä kuulostaisi esimerkiksi yksi omena eurolla? Mukaan tarttui -20% alennustarralla (myöhemmin illalla -50%) valmis-sushi annos ja ensimmäiset aamupala tarpeet saapumiseni jälkeen; paketti höttöleipää ja hillopurkki kylkeen. Jospa täällä pikku hiljaa opettelisi kokkaamaankin, vaikka ruokalakin on seitsemään asti auki. Saattaa olla, että syön siellä vaan kaksi kertaa päivässä, koska keittiö ei paljoa houkuttele kokkaamaan. Perus opiskelijaruokaa (aka halpaa) täällä on nuudelit, kananmunat ja tofu. Riisikin maksaa jostain syystä jättisäkeissä 5€/kg. Hämmentävää. Tässäpä tuli tämmöinen syömis-updeitti, huomisesta riittää muutakin kerrottavaa koko päivän Kioton reissusta

Viikonloppupäivitys

19.9.

Suunnistettiin junalla niin pitkälle pohjoiseen kuin mahdollista Senri-Chuon asemalle metsästämään puhelinliittymiä Maxin ja Davidin kanssa. Iloiseksi yllätykseksi en joutunutkaan hankkimaan uutta puhelinta kytkyliittymän saamiseksi, vaan nykyään täältä saa jo ihan suoraan kaupasta sim-kortin johon voi netistä sitten aktivoida itselleen mielekkään liittymän. Vaikka kyseessä onkin tuollainen vähän keskivertoa isompi asema kaupungin syrjälaidalla, niin kokoa sen yhteydessä olevalla kauppakeskuksellakin oli enemmän kuin Jyväskylän ydinkeskustalla. Paikalta löytyi sitten kaksikerroksinen elektroniikka liike, keskiverto automarketin kokoinen pelkästään sekin. Palattiin takaisin dormiin monoraililla, eli yksiraiteisella junalla, joka kulkee jossain kolmannen kerroksen korkeudessa muuhun ympäristöön nähden. Kaikenlaisia hökötyksiä täältäkin löytyy.

Monorailin kyydissä. Jospa siitä vähän käsitystä korkeudestakin saa. 

Puoli viideksi palattiin dormille asuntolaorientaatiota varten. Kaikki asuntolassa asuvat 30 vaihto-oppilasta olivat paikan päällä ja esittäytyivät. Suurimman osan vähintään jo tunnistinkin vähintään nähneeni, mitä nyt jotkut aasialaiset olivat sen oloisia, että viihtynevät jatkossakin ihan omassa seurassaan. Itse orientaatio koostui asuntolan sääntöjen kertaamisesta, vuokran maksamisen ohjeistamisesta ja mikä tärkeintä: jätteiden lajitteluinfosta. Meitä varten tuli, jostain kaupungin jätehuollosta , KOLME ihmistä kertomaan, kuinka roskat täällä Japanissa tulee lajitella. Kaikkein hauskinta oli, että koko esitys piti tietysti kuitenkin pitää japaniksi niin, että suurin osa ei varmasti ymmärrä sanaakaan. Onneksi sentään paperilla ohjeet sai jokainen sopivalla kielellä. Lajittelu aiheutti kauhua kaikissa, mutta itse kun hetken aikaa tarkemmin mietin totesin, että aika samanlailla asiat Suomessakin tehdään. Täällä vain tyhjistä pulloista otetaan itse korkki ja etiketti pois ja ne kerätään jätteenä ja kuivajätteen sijaan on vain palava jäte.

Orientaatiosta puolet koko jengistä lähti yhdessä syömään, minä mukaan lukien, Samin johdolla Ishibashin asemalle etsimään ravintolaa, joka vetää kaikki 15 ihmistä sisäänsä. Paikaksi valikoitui aika heikko suoritus, mutta joku vain lopulta päätti, että tänne mennään ettei menisi koko ilta kiertäessä. Ravintelista osa lähti vielä metsästämään baaria ja parille. Edellisten ihmisten lisäksi porukkaan liittyivät mukaan William (Hong Kong), Nicolas (Ranska) ja Jeremy (Kanada). Baari löytyi lopulta vasta paikallisten avustuksella kauppakadun yläkerran savuisesta huoneesta. Tosiaan kaikesta terveysintoilustaan huolimatta täällä saa vielä tupakoida sisätiloissa. ”Jee”. Viinan/Oluen juonti baarissa on yhtä kallista, kuin Suomessakin, paitsi olut on vielä lisäksi puolet pienempi kuin kotona. Kaupasta ostettuna bisseä saa jopa vähän halvemmalla kuin Suomesta. Paikallinen vanha jarru tuli jauhamaan Nicolaksen kanssa reissustaan Saksassa parikymppisenä v. 1967, tekemään sotilastervehdyksiä ja toistamaan muutamaa saksan kielen fraasia, jotka osasi. Hauska kohde valinta, kun saman pöydän ääressä olisi kaksi aitoa saksalaistakin istunut. Mies tarjosi sitten lopuksi vielä paketin suklaata lahjana meille. Päätettiin sitten yksien whisky ’n’ soda settien jälkeen siirtyä kaupan kautta dormille istumaan mielummin.

20.9.

Ensimmäinen näkymä Umedasta.
Vasemmalla skybuilding.

Lähdettiin porukalla Max, David, Jeremy ja minä katsastamaan downtownii eli Umedaa, joka on kaupungin sykkivä sydän. Matkaa keskustaan on viitisentoista kilsaa ja junamatka sinne kestää n. 20min ja maksaa alle kaksi euroa, joten ei tuo keskusta mitenkään tavoittamattomissa ole. Juna-asemalta ulos päästyäni piti kyllä hetkeksi pysähtyä ihmettelemään, sitä että nyt oli tultu isoon kaupunkiin. Pilvenpiirtäjän korkeutta hipovia rakennuksia siellä täällä, kaikki lasia ja terästä ja ihmisiä niin maan p*keleesti. Totesin siinä kavereillekin jossain vaiheessa, että onneksi minä en ole se kehen sattuu törmäystilanteessa, paitsi henkisesti tietenkin. Umeda tuntuu kyllä olevan lähinnä shoppailu paratiisi. Kerrostalon kokoisia tavarataloja useampia ja rahansa voi tuhlata joka paikassa. Täydellinen paikka minulle, kun olen sellainen himoshoppaaja. Hinnatkin kohoavat melkein puolella, kun tullaan Umedan puolelle. Ainoa maininnan arvoinen oli jättimäiset tilat omaava teknologian innovaatioyritys The Lab, joka esitteli tiloissaan robotiikkaa, vanhustenhoitolaitteita, hienoa 3D tekniikkaa ja kaikenlaista muuta.

Umeda Sky Building alhaalta päin

Lasia, terästä ja puistoa vierivieressä.

Tietysti paikan päällä pitää kiivetä korkeimman pilvenpiirtäjän huipulle ja tässä tapauksessa yleisön suosiossa on Umeda Skybuilding johon suunnistimme itsekin. Matkalla bongasimme hyvän malesialaisen raflan, jossa iloinen tarjoilija tarjosi vitosella kolmen ruokalajin lounaan about vitosella. Tarjoilija kyseli mistä päin ollaan ja lopulta entisenä matkailualan työntekijänä auttoi meitä Kyoton reissumme suunnittelussa kertoen mihin ehdottomasti pitää mennä. Harmi ettei täällä tippailla tarjoilijoita, sillä sen verran hyvät maut suuhun ateriasta kyllä jäi kaikin puolin. Umeda Sky Building Floating Garden (minulle ei koskaan selvinnyt mistä tuo puutarha osa nimeen tulee) sijaitsi, jossain 40.:en kerroksen tietämillä, jonne noustiin lasiseinäisellä hissillä alle minuutissa ja hetken pääsin nautiskelemaan korkean paikan kammon tunteesta välillä alaspäin vilkaistessa. Vielä yhdet liukuportaat näköalatasanteelle, ensimmäinen sisätiloissa ja toinen ulkona portaiden yläpäässä. Paikka taitaa olla pariskuntien suosiossa, sillä tarjolla oli kaikenlaista krääsää ja jättisydämiä kuvailua varten. Häätkin täällä voi halutessaan pitää. Yksi nurkka näköalatasanteelta oli varattu rakkauslukkojen tai mitä lie ripustamista varten. Näkymät olivat sitä mitä odottaa saattoi, kaupunkia vain, joka suuntaan niin pitkälle kuin silmä kantaa. Merta vähän yhdessä suunnassa. Ihan hyvän kuvan sai kaupungin kokoluokasta. Pitää ehkä tulla paikalle vielä toiseenkin kertaan katsomaan auringonlaskua, jota kovasti hehkutettiin siellä.

Näkymät huipulta.

"Pilvenpiirtäjiä"

Matka jatkui metrolla Shinsaibashin asemalle Lonely Planetin ohjeiden mukaisesti. Täällä ensimmäisenä kohteena oli Amerikamura ja mikä parempi tapa saapua kyseiselle paikalle, kuin Apple store, jossa Apple-uskovainen David jatkoi iPhone kutosen metsästystään. Itse Amerika-mura ei kummoisia säväyksiä tarjoa länsimaalaiselle; kaupat ovat vain samoja mitä kotopuolessakin ja kyse on vain eräänlaisesta kauppakadusta. Poikettiin SEGAn arcadehalliin, jossa oli hirveä meteli kolikkopelejä laidasta laitaan kouramasiinoista Mario Kartiin ja kaikkea siltä väliltä.

Huono kuva SEGA-arcadesta

Amerika-mura ja väenpaljous.

Seuraavana kuitenkin eteen aukesi omalaatuisempi alue, joka ilmeisesti toimii eräänä Osakan ruokakeskuksena ja ravintola tarjonta oli sen mukaista. Aluetta on vaikea kuvailla muuten kuin sen ruokakeskeisyytenä ja kuvatkin ovat aika heikkolaatuisia. Pitäisi hommata uusi puhelin tai joku pokkarikamera. Tämä kaupunginosa on kuulemma se paikka Japanissa, missä tehdään parasta/aidointa takoyakia ja okonomiyakia, joten niitä siellä piti tietysti testata. Käveltiin alueella ympäriinsä ja valkattiin pieni koju josta napattiin ensin noita mustekalalonkeropalleroita ja ihan hyvinhän nuo maittoi. Lisää kävelyä ja kiertämistä ja lopulta eräs mukava englantia puhuva nainen (en ole vieläkään varma oliko kyseessä joku matkaopas vai ravintolan sisäänheittäjä) johdatti meidät usean korttelin päähän paikkaan, jossa okonomiyakia hänen mukaansa kannatti ehdottomasti testata. Hetken jonottamisen jälkeen päästiin istumaan pöydän ääreen, jonka keskellä oli kuuma teräslevy. Tilauksen jälkeen tarjoilija valmisti ruoat siinä teräslevyllä ja ilmoitti sitten, kun syömisen sai aloittaa. Aikamoista nälkäisen ihmisen kiduttamista.

Shinsaibashi näkymää

Lisää kaupunkinäkymää

Takoyaki

Okonomiyaki

21.9.

Siivosin vihdoin tämän lääväni ja tuumasin tämän jälkeen, että kyllä tämä ihan asumiskelpoinen on, vaikka seinät ovatkin ja pysyvätkin paskaisina. Opiskelin vähän hiraganaa ja huomasin, että aika suuri osa näistäkin merkeistä on päässyt unohtumaan, mutta eivätköhän ne nopeasti palaudu tässä ympäristössä. Myöhemmin lähdettiin seitsemän ihmisen (uutena kaverina Nat Thaimaasta) voimin Ishibashiin metsästämään Davidin himoitsemaa sushia siinä onnistumatta. Kysyttiin jälleen paikalliselta ja lähin ravintola olisikin ollut vielä puolen tunnin kävelymatkan päässä, joten päätettiin tyytyä johonkin muuhun. Vastauksena kummitädin kysymykseen sushia kyllä saa valmisruokana marketista kuin marketista suht halvalla ja ravintoloitakin kyllä löytyi lähempänä keskustaa. Tällä kertaa käytiin vetämässä yakitoria ja riisiä, mikä osoittautui säälittävän pieneksi ruoaksi, jopa japanilaisessa mittakaavassa. Yakitori on pieni lihatikku, joka ilmeisesti onkin tarkoitettu vain snack-luontoisesti syötäväksi. Kolmessa eri tikussa oli maksaa, kanaa ja jotain porsaan ulkofileen rasvaosan oloista tavaraa. Ei muuta kuin Siwasta (joka onneksi on auki 24/7) lisää ruokaa nälkäiselle. Takaisin tullessa spotattiin kampuksella ihka-aito pesukarhu, joka ei ihmisiä juuri arastellut! Aika hiljainen päivä, mutta eipä sitä ihan joka päivä jaksakaan mitään hössöttää. Pieni flunssakin tässä ollut päällä ilmeisesti ilmastointi päällä nukkumisen seurauksena.

Pesukarhu!

Havaintoja:

-Japanilainen auttavaisuus ei ole myytti. Random kaduntallaaja vei meidät usean korttelin päähän aina baarin ovelle asti, sama okonomiyaki-metsästyksen kanssa. Juna-asemalla kun tarpeeksi kauan ihmettelit niin henkilökunta tuli jo junareittikartan kanssa auttamaan oikeaan junaan hyppäämisessä jne.

- Umedan ”pilvenpiirtäjät” eivät välttämättä kyllä täyttäneet korkeusvaatimusta kyseisille rakennuksille, mutta enpä kyllä itsekään uskaltaisi mitään tuon korkeampaa rakentaa tänne maanjäristysten keskelle huojumaan.

-Ihmiset Umedassa olivat paljon huolitellumpia. Meikkiä ei ollut säästelty, vaatteet olivat super-siistejä, värillisiä piilolinssejä useilla jne.

-Sairaana ihmisten ilmoilla ollessaan (tai suojautuakseen siitepölyltä) ihmiset käyttävät kasvosuojia ilmeisesti ihan ollakseen tartuttamatta muita. Kätevää näin tiiviisti pakkautuneessa maassa.

-Tekstiin on piiloteltu linkkejä noihin japaninkielisiin termeihin, jotka lähinnä johtavat wikipediaan. Ovat ehkä vähän vaikeasti huomattavia.
-Länsimaalaisesta kulttuurista tänne siirtyminen on aiheuttanut sen, että tekee hirveesti mieli kofeiinia ja sokeria, kun niitä tulee nyt paljon vähemmän nautittua. Pitäisikö puhua jopa vieroitusoireista...

Torstai on byrokratiapäivä

18.9.

Tänään tuli tutustuttua japanilaiseen byrokratiaan tosin melko maltillisesti vielä. Avasin vihdoin toissapäivänä saadun ruskean kirjekuoren johon oli koottu asiat, jotka pitää omin toimin hoitaa järjestykseen ennen ensi viikon perjantaita, jolloin on ensimmäiset koulun orientaatiot. Olin olettanut, että tähän saisi jotain opastusta/apua, kuten kaverillani Etelä-Korean vaihdossa, mutta ilmeisesti täällä asiat saa hoitaa ihan itsekseen. Ohjeet kyllä ovat paperilla niin kattavat, että oikeaan paikkaan oikeiden papereiden kanssa löytää, mutta mitään ei kyllä ymmärrä mistään. Byrokratia kattauksesta löytyy:

-Asukkaaksi rekisteröityminen

-Kansallisen terveysvakuutuksen maksaminen

-Kansallisen eläke suunnitelman tekeminen (hämmennys)

-Pankkitilin avaaminen

-Opiskelijoiden oman vakuutuksen maksaminen

-Oman japanilaisen puhelinliittymän hommaaminen mikä toki on vapaaehtoista.

Tänään hoidin vasta kolme ensimmäistä tuolta listalta. Käytin aamun erinäisiin dokumentteihin tutustumiseen ja ehdin onneksi vielä muiden (Sam, David, Felix ja René) mukaan matkalle kaupungintalolle. Ilman Samia olisin ehkä ehtinyt kaupungintalolle siinä sulkemisaikaan puhumattakaan siitä avusta, jota hän japania hyvin osaavana jakoi meille kaikille. Pitää tarjota kaverille lounas jossain vaiheessa vastineeksi kaikesta avusta. Koko reissuun meni n. 5-6 tuntia ruokataukoineen ja matkoineen.

Ensin kampuksen läpi Ishibashin asemalle, josta parin tonnin junalippu kouraan, josta muutama pysäkki keskustaan päin. Junasysteemi on ihan johdonmukainen, kunhan vielä keksin millä logiikalla jotkut junat jättävät joitain pysäkkejä väliin. Julkinen liikenne tulee tarkasti ajallaan ja sillä pääsee joka paikkaan, mutta hinnat tuntuvat aika korkeilta. Odottelen vielä josko saisin tietoa vielä jostain kausikortista tai vastaavasta.

Kaupungintalolla sitten residence registration työn alle ja valmiiksi täytetyistä lomakkeista huolimatta saatiin vielä yhdet täytettäväksi. Siinä sitten tajusinkin, että enhän minä osaa edes kirjoittaa nimeäni tai osoitettani japaniksi. Tässäpä onkin sitten tekemistä ennen seuraavaa reissua:

サ-ルニオ ヴィレ eli kirjaimellisesti Saarunio Vire. Osoitetta en edes osaa koneella kirjoittaa, kun en tiedä mistä lähtisin noita kanjeja hakemaan. Kuitenkin noi oman nimen harakanvarpaat on ihan simppelistä päästä. 理学部 tuosta nyt esimerkkinä ”School of Science” jonka nappasin sähköpostistani. Japanissa siis on kolmet eri kirjaimet käytössä; katakanat – tavumerkit lainasanoille, hiraganat – tavumerkit japanille ja kanjit, jotka ovat suoraan kiinasta ja merkitsevät kokonaisia sanoja. Kanjeja tulisi osata semmoinen 1000-2000 perus tasolla, itse en ole koskaan opetellut yhtäkään.

Itse byrokratiasta ei kyllä paljoa riitä kerrottavaa. Kolmella eri tiskillä käytiin ja jokaiselle pari lappua ja residence card mukaan. Siinä sitten odottelua, kun henkilökunta pyörittää papereita, skannailee sun muuta ja sitten kuuntelemaan jatko-ohje lätinät, joista et ymmärrä sanaakaan ja seuraavalle tiskille. Henkilökunta kyllä auttoi papereiden täyttämisessä, mutta oma ymmärrys tapahtuvista asioista jäi kyllä nollaan. Pitää vaan luottaa byrokraatin kunniasanaan. Japanilainen byrokratia on kyllä aivan kivikautista, kaikki tehdään paperilla kopiokoneiden kanssa ja lankapuhelimet laulaa. Kaikki liikenne hoituu postin kautta ja käteisellä, ihan kuin internetistä ei olisi kuultukaan. Byrokraatteja on myös kokonainen armeija ja tuokin on vain yksi monista kaupungintaloista Osakan alueella.

Taas jotain friteerattua/uppopaistettua possua, juustoa ja jotain ihme perunamössöä. 

Oikealla keskellä perunasalaattia.

Otettiin ruokatauko kaikesta byrokratiasta ja käytiin vieressä olleessa ravintolassa vetämässä lounaaksi vähän-kaikkea-sekoitus, josta sorruin sitten ottamaan instagram kelpoisen kuvan, on se ruoka vaan niin erilaista että sitä kelpaa kuvailla. Kaupungintalolta sitten suunnattiin takaisin dormille ja pääsin asemalla vihdoin hyaku-en-shoppuun eli kauppaan, jossa kaikki tuotteet maksavat 100 jeniä (+ verot) kappaleelta. Jännä tapa täällä ilmoittaa aina tuotteen veroton hinta isolla ja ehkä mahdollisesti verollinen hinta sitten pienellä alakulmassa. Kaupasta tarttui mukaan suihkusandaalit, ruokakulho, kasvosuojia potentiaalisen sairastumisen varalle ja henkari. En ole ihan varma käytetäänkö kasvosuojaa sen takia, ettei itse sairastuttaisi vai siksi, että ei sairastutettaisi muista. Kätevä keksintö silti. Muutenkin kätevä paikka hommata vaihtarina kaikennäköistä niin ei harmita sitten hirveästi luopua tavarasta, joka ei mahdukaan laukkuun paluumatkalle.

Havaintoja. 

-Suositut urheilulajit nuorten keskuudessa ovat ilmeisesti baseball, haavipallo (tai mikä lie) ja futis ainakin ulkona harrastettavista jutuista. Jäin siihen hetkeksi ihmettelemään hirveää huutamista ja meteliä, mikä eräästä haavipallomatsista lähti.

-Heti nukkumaan mentyä pääsin ihastelemaan aitoa japanilaista huuto-oksentamista. Ihan oikeasti huutamista. Ensin ajattelin, että joku pääsee ulkona hengestään enkä yhdistänyt asiaa kyseiseen tapahtumaan ollenkaan. Sama pelottava ääni on jo dormin vessastakin kuulunut aiemmin ja en tiedä heittikö David vitsillä vai tosissaan, että japanilaiset tykkäävät oksentamisesta... Mitä helvettiä oikeesti.

-Japanissa ajanlasku alkaa aina alusta uuden keisarin syntyessä tai astuessa valtaan. Nyt eletään vuotta 26

















Random kuvat urheilukentän laidalta ja keskellä katua ohi kulkevasta junasta.

Kampuskierros

17.9.14

Heräsin puoli kahdeksalta tai yhdeksältä kovaäänisen japaninkieliseen kuulutukseen. Tarkoitus oli kyllä käydä katsomassa, että mitä ihmettä tapahtuu tai pitäisi tapahtua, mutta nukahdin samantien uudestaan ja vetelin tyytyväisenä kahteentoista saakka sikeitä... Ilmeisesti ei ollut mitään tärkeää, koska kukaan ei ollut käynyt missään.

Aika hiljainen päivä ollut muuten. Aamupalaksi kävin 7/11:stä (Siwa tästä eteenpäin) corn dogin ja pullon kylmää kahvia. Muutenkin kylmä tee ja kahvi tuntuu olevan täällä se juttu. Hitaan startin jälkeen en pitkään aikaan päässyt pidemmälle kuin dormin yleisiin tiloihin ihmettelemään internetin, puhelimen sun muiden järkkäämistä Samin (Indonesia), Felixin ja Davidin (Saksa) kanssa. Eilen jo tökkäsin vaan verkkojohdon seinään ja ihmettelin sitten, että saakohan tätä käyttää, kun oven ali liukui paperi, jossa sanottiin internetin järjestyvän erillisellä sopparilla operaattorin kanssa parissa viikossa kolmella tonnilla kuussa. Tänään sitten kauppareissulta palatessa oli sujahtanut uusi lappu, että netti kuuluu vuokraan. Oman puhelimenkin saan ilmeisesti toimimaan ihan sim-kortilla toisin kuin alunperin olin lukenut mobiilinetillä ja tekstareilla 10€ molemmin puolin riippuen kuinka paljon nettiä haluaa käyttää. Pitää vaan käydä sumplimassa sopimus jossain vaiheessa vähän lähempänä cityä. Siinä samalla sitten paikalle saapui pari tyyppiä Hong Kongista vanhempiensa kanssa ja yksi brassi paidassa, jossa oli joku Suomi slogan ja poroja sekä taas yksi saksalainen René.

Suunnattiin siitä sitten ulos kampuksella olevaan postitoimistoon Samin johdolla, joka taitaa japania jo niin hyvin, että osaa asioida täällä kielellä. Posti toimistossa tyypit avasivat pankkitilejä itsellensä. Itse ajattelin odottaa sen verran, että selvittelen paljon VISA lohkaisee käteisnostoista maksuja ja kuinka paljon rahan siirtäminen Suomesta tänne pankkitilille maksaa.

Tästä saksalaiset suuntasivat sitten pari pysäkkiä monoraililla metsästämään nettipiuhoja itselleen ja minä jatkoin Samin kanssa Ishibashin aseman lähistölle etsimään super markettia sun muuta. Toyonakan kampus, jonka vieressä asustelen, on kyllä aivan jättimäinen verrattuna Jyväskylän vastaavaan ja varmaan Helsinginkin yliopiston alueeseen. Siellä on tosi paljon asuntoja, joissa Samin mukaan asuu yliopiston henkilökuntaa, ruokapaikkoja, kirjakauppa ja pari pyöräpaikkaa spottasin yhdellä läpikävelyllä. Käytiin sitten kouluravintolassa syömässä matkalla. Aika hyvän tasoista ruokaa. Muutamalla satasella (n. 2-4 € riippuen mitä ottaa) saa oivan japanilaisen aterian ja siihen vielä misokeittoa, riisiä ja jotain pikkuannoksia kylkeen niin että jopa meikäläisen mahalaukku täyttyi. Ei pääse nälkään kuolemaan siis. Ruokalasta matka jatkui Ishibashin juna-asemalle, jossa olikin kauppaa ja kojua tarjolla sitten vaikka ja mitä. Kaikenlaista ruokaa (mäkkäri spotattu koti-ikävän iskemistä varten) ja muita peruskauppoja sekä japanilainen ”pachinko” eli tuollainen rahapeli rakennus, joka tulee ihan kokemuksen vuoksi tarkastettua sisältäkin päin jossain vaiheessa. Yritän olla vähän aktiivisempi jatkossa kuvien ottamisen kanssa, sillä paikat joista ei mitään ihmettä kerrottavaa riitä ovat kyllä kuvissa ihan erilaisen näköisiä. Tällä kertaa matka johti vain super markettiin jossa ruoan ostaminen tulkinkin avustuksella osoittaitui vielä haasteelliseksi, mutta jospa tuohon tottuu. Tuolta sitten kämpille ja pian kävin saksalaisten kanssa hakemassa parit kaljat ja istuttiin jauhamassa niitä näitä. René on lähdössä ilmeisesti ensi viikolla käymään Kyotossa ja saattaa olla, että itsekin tulee lähdettyä messiin katsomaan temppeleitä ”City of 10000 shrines” :iin.

Havaintoja:

-Yliopiston kampuksella orkesterin jäsenet harjoittelivat ulkosalla ihan kaikkien ohikulkijoiden ihailtavana. Kaikilla tosin eri biisi eli aika kakofonista settiä oli.

-Tien poikki kulkee oikeasti junaraiteita ja saatiin yhteen paikkaan jäädä odottelemaan mokoman siirtymistä pois tieltä

-Tosiaan asun male-only dormitoryssä mikä eilisestä postauksesta jäi mainitsematta

Ensimmäinen päivä

Tässä kirjoittelen ensimmäisiä tunnelmia askeettisen dorm-huoneeni kätköistä (tästä myöhemmin lisää), ensimmäinen olut nautittuna, pullo kylmää vihreää teetä seuraavana herkkuna ja pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä että täällä pystyy sen viisi kuukautta ja 15 päivää oikeasti elämäänkin vielä. Siirtyminen Osakaan alkoi kahdelta aamuyöllä Jyväskylän matkakeskuksella. Jos olisin siinä saanut päättää lähteäkö koko reissulle vai ei niin olisin varmaan jättänyt väliin koko homman. Saavuin Osakaan tänä aamuna seitsemältä paikallista aikaa 24h lähdön jälkeen ja olo oli sen mukainen. Epätoivoa edisti oman heikon valmistautumisen seurauksena se, että yksinkertaisesti olin aivan pihalla ympäristöstäni; oudot merkit hyppivät silmille ja sanaakaan ei mistään saanut selvää.

Aikaa oli kuitenkin onneksi enemmän kuin tarpeeksi; asuntolan check in aukeaisi vasta kuuden tunnin päästä. Itse matkaan kului lähemmäs kaksi tuntia isossa kaupungissa kun ollaan. Ensin limusiinibussilla lähimmälle  mahdolliselle juna-asemalle. Pari tuntia sitten palloilin juna-aseman sisällä ees taas aiheuttaen hämmennystä ja kävin vetämässä pari kulhollista ramenia (kiinalainen nuudelikeitto), joista ensimmäisen sain höystettynä raa’alla kananmunalla ja toisen jollain ihmeellisellä rapuhötöllä ja vihreällä kasvilla, koska jälleen en tajunnut ruokalistasta yhtään mitään ja myyjä ei puhunut sanaakaan englantia. Juna-asemalta siirryin lopulta asuntolalle taksin kyydissä jossa kuski ei taaskaan puhunut sanaakaan englantia. Kesken matkan osoitteeseen taksikuski spottasi jonkun oikean näköisen paikan ja alkoi tivaamaan, että onko tässä se sun ”ryokan” (joka ilmeisesti sitten tarkoittaa myös asuntolaa eikä vain perinteistä japanilaista majataloa kuten olen ymmärtänyt) ja lopulta totesin, että jäädään sitten tähän ja paikka osoittautuikin oikeaksi.

 Siinä sitten vaihdoin pari sanaa parin saksalaisen ja parin etelä-korealaisen kanssa, jotka tänne myös ovat tulleet opiskelemaan tänään ja eilen. Lisäksi tutustuin indonesialaiseen Samueliin, joka opiskelee samassa ohjelmassakin ja taiwanilaiseen Chongiin (kai). Japanilaiset (tai sen oloiset) tyypit ovat vielä vältelleet ihan tosissaan jo pelkkää katsekontaktia.

 Sitten itse yliopiston asuntolasta. Muutin siis yliopiston omaan asuntolaan muutaman minuutin kävelymatkan päähän kampuksesta ja hintakin on vain 111€/kk eli mitään ihmeitä ei kyllä sopinut odottaakaan. Oma huone muistuttaa keskiverto vankilaa Suomessa muuten, mutta täällä on vielä ilmastointi. Seinät ovat ihan paperia, mikä lie historiallinen jäänne siitä, kun täällä tehtiin oikeasti seinät siitä. Pääsee sitten koko ensimmäinen kerros nauttimaan mun aivastuksien soundeista. Suihkutilat jaetaan koko talon väen kesken, mikä tarkoittaa kuutta suihkua reilulle sadalle ihmiselle. Vessat ja keittiö jaetaan ”vain” kahdenkymmenen ihmisen kanssa minkä kyllä huomaa keittiön kunnosta. Pakko mainita, että vessoista löytyy vanha perinteinen kouru-maassa-malli sekä nykyaikainen perslämmityksellä, strategisilla suihkuilla sekä musiikilla varustettu vaihtoehto. Positiivisena yllätyksenä asuntolassa on myös oma japanilaistyylinen ”kylpylä” mihin pystyy menemään lilluttelemaan kuumaan veteen. Tulee itsekin harrastettua varmaan kunhan vakuutun siitä, että jengi vaan kylpee, niin kuin kuuluukin, eikä peseydy siellä. Aika romaani tuli kirjoitettua, vaikka mikään tapahtumarikas päivä ei ole ollut kyseessä, jospa tää kirjoitustyyli vähän tiivistyisi tästä ajan kanssa. Vielä tuosta lähi-Siwasta voisi mainita sen verran, että ainoat Suomesta tutut elintarvikkeet olivat maito, munat ja pringlesit, jännityksellä odotan millä aion selvitä seuraavat puoli vuotta.

Kuvissa kämppä ei näytä edes hullummalta, koska megapikselit eivät riitä erottamaan kaikkea paskaa seinillä ja lattioilla. Huomenna imurin metsästykseen.

Pari havaintoa:

-Pitää paikkansa, että japanilaiset ylistävät kielitaitoasi kunhan vaan jotait saat suustasi (sanoin eräälle naiselle , että vessa on vapaa)

-Frankfurtin lentokenttä pyörii nykyään samanlaisella etnisellä porukalla kuin turkkilainen pitseria

-Täällä on joissain paikoissa tuplasti enemmän ihmisiä duunissa kuin Suomessa (lentokentillä jonotuksen ohjaajia, bussipysäkeillä omat vastaavansa ja varmasti more to come)

Aloitus

Joulukuussa viime vuonna tuli haettua opiskeluvaihtoon Jyväskylän yliopiston kautta Osakaan. Eri vaihto-ohjelmista valkkasin puolen vuoden vaihdolleni OUSSEP (Osaka University Short-term Student Exchange Program) –ohjelman, jota toivottavasti en joudu katumaan. Blogi on tarkoitettu lähinnä läheisilleni uutisvirraksi siitä, miten täällä menee, mutta jos joku muukin tätä sattuu lukemaan niin toivottavasti saat jotain tästä irti. Oma Japani-innostus lähti liikenteeseen yläasteella alkaneesta animen ja mangan vahtaamisesta, mikä yläasteen ystävyyskoulujen kolmen vierailun, joista yksi oma viikon matka Japanissa, jätti jälkeensä suuren kiinnostuksen tätä kaukaista ja ihmeellistä kulttuuria kohtaan. Kielen ja kulttuurin aktiivinen opiskelu on myös tuolta kahdeksan vuoden takaa. Kesän japanin opiskelu jäi kesätöiden ja oman laiskuuden vuoksi tekemättä ja nyt sitten nähdään miten tällaisella yleisten fraasien ja numeroiden taitamisella täällä pärjää.