31.1.2015
Noniin
täällä alkaa olla hommat loppusuoralla yhtä tehtävää ja raporttia
lukuunottamatta niin kertaillaan nyt tammikuun tapahtumat tässä. Viime
postauksesta 15. päivän Koreaan lähtöön väitän ainakin viettäneeni ahkeraa
elämää. Maanantaina 12. päivä kampuksella juhlivat sillä hetkellä Toyonakan
kaupungin 20-vuotiaat (二十歳,hatachi) tätä faktaa, niin kävin katsastamassa menoa siellä sitten kavereiden
kanssa. Parikymppiseksi pääseminen tarkoittaa täällä samaa kuin Suomessa 18 v.,
saa juoda kaljaa. Täällä ennen kuin nuoret päästetään ryyppäämään, heidät
istutetaan pariksi tunniksi saman katon alle kuuntelemaan puheita ja kaikkea
muuta mukavaa. Meidän pienokainen Jeremykin osallistui tapahtumaan ja kertoi,
että paljoa muuta suljetussa tilaisuudessa ei tapahtunut. Pakkoistunnon jälkeen
oli tarjolla vielä lukiolaisten järjestämää teeseremoniaa, pilakuvia,
opettajille terveisten kirjoittelua, valokuvausta ja kortsujen jakelua, että
olkaahan nuoret tänään kiltisti. Itsekin päästiin tässä siivellä sitten
testaamaan tuo teeseremonia. Nuoret olivat luonnollisesti ykköset yllä.
Kaikilla naisilla oli kimonot yllä (着物 tarkoittaa muuten kirjaimellisesti ”pukujuttu”), mutta pettymyksekseni
suurimmalla osalla oli jo puvut päällä perinteisen hakaman sijaan, mikä on
omasta mielestäni ainakin vähän sääli. Ohjelma päättyi hyvissä ajoin kolmelta
ja nuoret jatkoivat tästä eri ravintoloihin jo aloittelemaan illan rankkaa
tinaamista ja me päädyimme vielä ramen raflaan vetämään kunnon herkkuruokaa.
Ramen on meikäläiselle kyllä se ykkösruoka Aasiassa (Kiinasta peräisin) so far,
vaikka kaikennäköistä on tullut täällä jo maisteltuakin.
Korean Seikkailu 15.-20.:
Day 1:
Aikanaan
Korean reissusta puhellessa kyllästyin mähkimään aikatauluja muiden kanssa,
varasin lennot näille päiville ja totesin, että mukaan saa liittyä ken haluaa.
Torstai aamuna sitten suuntasin yksinäni kohti lentokenttää. Yksin
matkustaminenkin on mukavaa, tapaa paljon paremmin uusia ihmisiä, kun ei voi viettää
tuttujen ihmisten kanssa mukavuusalueella kaikkea aikaansa. Koreaan lensi
puolisentoista tuntia, Japanin lentoasemalle pääsemiseen toinen mokoma ja
Seoulin päässä sitten tunteroinen metropolin keskustaan pääsemiseen.
Hostellille saavuin sitten siinä viiden aikaan iltapäivällä. Hostelli oli Nomad
House Itaewon, neljäntoista sängyn, kolmen huoneen asunto, Itaewonin
kaupunginosassa hieman syrjäisessä paikassa korkean mäen päällä. Hostellista
tuli aika omalaatuiset vibat, fiilis oli enemmänkin kuin olisi kaverin luokse
tullut muutamaksi päiväksi punkkaamaan, maksavan asiakkaan sijaan. Osan tästä
tunnelmasta loi hostellissa jo useamman viikon asustaneet kolme jenkkiä, jotka
sitten olivat kuin kotonaan tämän ansiosta. Lisäksi myös hostellin omistaja,
Joe Lee, 31 v. nuorekas kaveri koko ajan haastamassa shakin peluuseen ja muuten
todella avulias kaveri, myös asui paikan päällä, low seasonista johtuen. Pari
maininnanarvoista tyyppiä on Grant ja Elaine. Elaine oli Joen ikäinen
naikkonen, josta tuli aika stereotyyppiset jenkki fiilikset: tykkäsi puhua aika
paljon itsestään, vähän päällekäyvä jutuissaan, jonka matkasuunnitelma oli
nukkua päivät ja juhlia yöt. Grant sitten oli sellainen maailmankiertäjähippi
kahden kitaransa ja henkisten juttujensa kanssa, että ei hänestä voinut olla
tykkäämättä. Kaveri oli kanssa orgaanisen kemian opiskellut, pienet fiilikset
tuli, että olisi tavannut itsensä jossain toisessa ulottuvuudessa. Lopulta
hostellia tuli jaettua yhteensä yhdeksän ihmisen kanssa.
Tältäpä näytti Nexon Arena |
Hostellilta
lähdin sitten aika pikaisesti jo Gangnamiin metsästämään Nexon Arenaa, jonne
oli tarkoitus lähteä vähän penkkiurheilemaan loppuillaksi. Etelä-Koreasta on jo
90-luvun puolivälistä alkaen kehittynyt elektronisen urheilun mekka.
Esportsissa siis kyse on pohjimmiltaan tietokonepelien pelaamisesta
perinteisestä urheilusta tutuilla tavoilla joukkueet tai yksilöt toisiaan
vastaan rahasta, sponsoreineen kaikkineen. En lähde sen syvemmin aiheesta
selittämään, mutta katsojalle kokemus on aika samanlainen perinteiseen
urheiluun verrattuna. Tämän touhun parissa vietinkin sitten kolme iltaa
reissustani eikä kyllä kaduta yhtään. Tapasin kolme uutta tyyppiä sielläkin
(korealaisista ei toivoakaan, koska todella harva täälläkään puhuu sanaakaan
englantia); Jib-tyttö oli saapunut Thaimaasta katsomaan suosikkipelaajiaan,
Philip, ruotsalainen konduktööri oli kiertänyt Kaakkois-Aasiaa jo useamman
kuukauden ja ”Dominic”, korealainen kaveri, joka oli saapunut Montrealista
opiskelemasta käymään kotona vierailemassa.
Day 2: War Memorial
Toinen
päivä hujahti Korean War Memorialissa ja penkkiurheillessa. Tai no, aamu
hujahti siinä ihmetellessä, mitä kukaan näkee peanut-butter–jam –voileivissä ja
Joen heräämistä odotellessa, joka oli edellisiltana lupaillut lähteä mukaan
läheisen mäen huipulla törröttävälle Seoul Towerille. Aikani odoteltuani
unohdin sitten koko tornin (harvemmin sieltä mitään kiinnostavaa sumuisen
metropolialueen lisäksi näkee) ja totesin, että Joe taitaa olla taas näitä
hostelli-isäntiä, jotka haluavat aina olla kaikessa mukana ja tekemässä jotain,
mutta joiden puheisiin ei kuitenkaan voi juuri luottaa. Järkkäsi hän mulle
kuitenkin DMZ kierroksen lauantaiksi, mikä oli mukavaa. Sotamuseo oli
parinkymmenen minuutin kävelyn päässä ja hyvän matkaa kävelin piikkilangalla
koristellun muurin viertä, poliisien kävellessä vastaan tasaiseen tahtiin.
Jotain salaisuuksia ilmeisesti varjelivat. Itse sotamuseo oli melko suurelti
keskittynyt luonnollisesti Korean sotaan, mutta koko maan historia kokonaisuudessaankin
on hyvin sotaisa. Museo oli valtava ja sisälsi suuren kokoelman kaikenlaista
sotatavaraa niin sisällä kuin ulkonakin, kuten kuvista näkyy. Itse en ainakaan,
muista että koulussa olisi Korean sodasta juuri enempää kuin mainittu aikanaan,
joten ihan opettavainen kokemus. En ollut tietoinen siitäkään, että maa oli Japanin
tyrannian hallinnassa toisen maailmansodan loppuun saakka (täällä omista
teoista vaietaan, toisin kuin vaikka Saksassa). Museossa ja myöhemmin
Pohjois-Korean rajalla vieraillessa kyllä sai vähän ajatuksella kuunnella,
ottaen huomioon melko suoran propagandan, mitä tiedon lisukkeena tarjoiltiin. Kovasti
myös kiittelivät niitä kaikkia maita, jotka sotaan YK:n armeijan mukana sotaan
osallistuivat.
Museon
jälkeen suuntasin jälleen Gangnamia kohti viettämään illan eilisestä tuttuun
tyyliin. Pelien välissä lähdin metsästämään syötävää, mutta ruoan löytäminen
oli vähintäänkin haasteellista, kun kaikki listat on vain koreaksi, hintoja ei
ole missään ja kukaan ei puhu sanaakaan englantia. Lopulta yritin yhdestä
ovesta sisään, mutta vanha mies näytti, että suljettu ollaan. Kiersin kulman
kautta toiselle ovelle, joka tietämättäni oli saman ravintolan toinen
sisäänkäynti ja kysyin uudestaan saisiko täältä ruokaa. Tällä kertaa pöydässä
istunut plastiikkakirurgifirman ”director” vähän tulkkasi mulle ja sain kuin
sainkin ruokaa eteeni. Siinä sitten vähän jutustelin miehen kanssa ja jossain
vaiheessa hän kehotti ottamaan sitten yhteyttä. Kysyin vitsillä olenko hänen
mielestä plastiikkakirurgian tarpeessa ja sain suoran vastauksen kyllä.
Koreassa plastiikkakirurgia on arkipäivää, 16-vuotiaat saavat
leikkauslahjakortteja ja niin pois päin, joten hänen näkökulmasta mies ei
sanonut mulle mitään ilkeää. Koreassa ajatellaan, että kauneus ei ole
synnynnäistä, vaan se ansaitaan (veitsen alla). Mies myös maksoi ateriani
ystävällisyyttään, joten turvauduin vaan ”smile & wave” –taktiikkaan.
Seoulin metrojärjestelmä oli kyllä joukkoliikenteen utopiaa. Paras joukkoliikenne
mitä tähän asti missään olen kohdannut. About eurolla pääsee mihin tahansa koko
kaupungin kattavassa metroverkostossa ja kartta kädessä asemalta toiselle
suunnistaminen on idioottivarmaa. Junatkin olivat aina minuutilleen ajallaan
Japanin tapaan.
Day 3: DMZ (Demilitarized Zone)
Noin
tunnin päässä Seoulista siintää jo Pohjois-Korean raja ja maita erottava DMZ.
Ryhmämatka alkoi kahdeksalta ja yhdeksältä odoteltiin bussia, jolla päästäisiin
tuon itse alueen sisälle. Ryhmässä oli mukana australialaisperhe, pari
kiinalaista, Etelä-Afrikkalaiset sisarukset. Opas puhui hyvää englantia, tosin
vähän fanaattisen propagandaiseen sävyyn (ihan oikeasti). Odottelupaikalta näkyi
jo pitkä valkoinen silta, jota pitkin sodan aikana oli vaihdettu vankeja
aikanaan. Junan rähjän tarinan olen päässyt jo unohtamaan, mutta joku sen
jostain syystä siinä rajalla ampui. Paikalla oli myös rauhan kello ja koko
alueella oli yleinen toive Koreoiden yhdistymisestä vielä jonain päivänä. DMZ:lle
puikkelehdittiin passitarkastuksen jälkeen kulkuesteiden välistä bussilla
lehmän siltaa pitkin. Nimensä silta oli saanut seuraavan tarinan mukaan:
Hyundain perustaja varasti isänsä ainoan lehmän pääomakseen rikastumiselleen.
Ryysyistä rikkauksiin stoorin jälkeen pojalla oli huono omatunto, mutta Korea
oli jo jaettu puoliksi ja isä oli toisella puolella eikä tätä päässyt tapaamaan.
Poika sitten lähetti tuota siltaa pitkin isälleen sata ja yksi lehmää takaisin
maksuna siitä yhdestä.
Propaganda Town |
Ensimmäinen
pysäkki itse DMZ:llä oli viimeinen juna-asema ennen Pohjois-Koreaa. Toisena
pysähdyttiin näköalatasanteelle, josta pääsi kurkkimaan Pohjois-Korean
puolelle. Kaukaisuudessa pystyi erottamaan Propaganda Townin, joka osoittaa
Pohjois-Korean ylivertaista elintasoa, mutta jossa ilmeisesti ei asu ketään,
vaikka kylään sytytetään valot joka ilta samaan aikaan. Paikalta voi myös nähdä
maailman suurimman lipun, Etelä-Korean vähän pienempi seisoo sitten toisella
puolella jokea vastassa. Kolmas kohde oli yksi Pohjois-Korealaisten aselevon jälkeen
Seoulia kohti kaivamista tunneleista. Koreathan eivät missään vaiheessa
virallisesti ole tehneet rauhansopimusta. Tunnelissa itsessään ei saanut kuvata
ikävä kyllä. Mutta se oli sellainen märkä, matala, useamman sata metriä pitkä
kolo, jonka päässä on seinä, josta voi taas vähän yrittää pienestä ikkunasta
kurkkia pohjoisen puolelle siinä onnistumatta. Seinillä näkyy mustaa
hiilipölyä, jota Pohjois-Korealaiset sutivat väittääkseen olleet vain hiiltä
louhimassa ja eksyneensä. Tämän jälkeen vierailtiin vielä farmer’s marketissa
katselemassa DMZ alueella viljeltyjä tuotteita, kuten riisiä, ginsengiä,
hunajaa ja mustia papuja. DMZ alueella asuu useita ihmisiä valtion maksamalla
korvauksella ja verovapaudella viljelemässä maata. Koska alue on
demilitarisoitu niin alueen luonto on hyvin puhdas ja ainutlaatuinen Koreassa.
Viimeinen pysäkki oli sitten puhdasta ginseng-juuren markkinointia. Lyhyesti
sanottuna ginseng tekee hyvää kaikenikäisille ja sitä pitäisi syödä päivittäin
ja hintaakin vaivaiset 100-200$ kuukauden annos. Tällä kertaa jäi ostamatta.
DMZ
kierros päättyi Seoulin kaupungintalon läheisyyteen, josta kävin sitten
katsastamassa lähellä sijaitsevat nähtävyydet. Keskellä kaupungin metropolia
pönöttävä yksinäinen portti, jonka joku pyromaani oli jokunen vuosi takaperin
polttanut niiltä osin kuin poltettavaa on. Itse kaupungintaloa kävin vähän
katselemassa, vaikka arkkitehtuurista en mitään tiedäkään, oli sen verran
omaperäinen laitos. Muutenkin Seoulin arkkitehtuuri pistää silmään erikoisine
muotoineen, vaikka väreiltään rakennukset yleisesti ottaen on aika
harmaavoittoisia. Lopuksi kävin vielä katsastamassa vieressä olleen Deoksugung –palatsin,
joka oli yksi kaupungin viidestä suuresta palatsikompleksista.
Day 4: Gyeongbokgung
Seoulin
ja varmaan koko Koreankin isoin palatsi oli muuten iso. Saavuin paikalle juuri
sopivasti vahdin vaihdon alkaessa. Näyttelijät perinteisiin sotilaidenpukuihin
pukeutuneena suorittivat vahdinvaihtoseremonian perinteiseen tyyliin,
musiikkeineen päivineen ja selostaja selitti mitä kussakin vaiheessa tapahtui.
Varsin hauskaa seurattavaa. Siitä sitten siirryin kävelemään ympäriinsä
palatsialueella. Kaikennäköistä rakennusta ja puutarhaa (joka nyt talvella ei
paljoa säväyttänyt) sai ihmetellä, lähes kyllästymiseen asti.
Palatsin
sulkeuduttua jatkoin matkaa Insadongin kaupunginalueelle, mikä on Seoulin
designin keskus. Tarjolla oli hirveästi eri ravinteleita, käsitöitä, makeisia,
maalauksia, design koruja ja vaatteita ym. jota kaupattiinkin aika aggresiivisesti
joissain paikoissa. Korealaiset ihmiset ovat kyllä hyvin erilaisia verrattuna
japanilaisiin. Ystävällinen asiakaspalvelu ei ole enää itsestäänselvyys ja
ihmiset ovat avoimemman rasistisia. Koreassa 8 vuotta asunut Elaine selitti,
että häntä saatettiin osoitella ja naureskella ihan avoimestikin. Itse en
vastaavia kokemuksia saanut ja ihan peruskohteliaita ihmiset mun kokemusten
mukaan oli, ei vaan niin ylitsevuotavan ystävällisiä kuin japanilaiset, vaan
lähempänä perus länsimaalaista. Kiertelin siellä täällä katselemassa niitä
näitä, mutta en mitään hirveän ihmeellistä lopulta löytänyt, joten suuntasin
sankan lumisateen iskiessä takaisin hostellille.
Day 5:
Viimeinen päivä ja suuntasin jälleen Gyeongbokgungin läheisyyteen, mutta tällä kertaa
tutkimaan perinteisillä hanok-asunnoilla täytettyä asuinaluetta, jonka
autenttisuudesta pidetään tarkasti huolta. Paikka oli vähän piilossa, mutta
hetken harhailun jälkeen löysin oikealle paikalle. Ihan kivan näköistä aluetta,
mielellään siellä voisi asuakin. Jostain syystä maanantai vastaa Koreassa
sunnuntaita meillä, eli monet paikat olivat kiinni. Tämä koski myös kolmatta
palatsia johon olin ajatellut seuraavaksi suuntaavani, mutta tästä syystä
paikka jäi näkemättä. Eiköhän niitä palatseja tullut ihasteltua ihan tarpeeksi
kuitenkin. Myös palatsin eteläpuolella sijaitseva suuri puistoalue oli ilmeisesti
jonkun remontin alla, joten sinnekään ei päässyt, joten homma meni vähäksi
aikaa vähän harhailuksi, kun mietin seuraavaa siirtoani. Kävelin sitten
Cheonggyecheon-joen varteen, joka kulkee läpi kaupungin, mutta ei sekään
kauhean viihdyttävä näin talvella ollut.
Lopulta
löysin itseni paikalliselta ”yö”marketilta eli hallista, jossa sai maisteltua
kaikkea korealaista ruokaa mitä mieleen vaan saattoi juolahtaa. Paikka oli
kuhinaa täynnä ja ruokia oli kaikenkarvaisia erilaisia. Päädyin ostamaa jonkunlaisen
perunapannukakun jota syötiin marinoitujen kaalinpalojen kera ja syömään
kulhollisen dumplingkeittoa, jota myyvä vanha nainen osasi kysyä mistä olin
kotoisin ja vastauksen kuultuaan iloisesti sanoi vaan ”Nokia! Nokia!”. Ruoka
yleisesti ottaen oli tosi tulista ainakin omaan makuun, nokka vuoti joka
aterialla. Joka aterian yhteydessä tarjottiin hapatettua, tulista kaalia
lisukkeena, kimchiä. Lisäksi moniin ruokiin sotkettiin jotain punaista tahnaa
mikä teki ruoista aina todella tulisia ja henkilökunta yritti aina tunkea lisää
sitä sekaan, kun ilmeisesti oli niin heikosti maustettua tavaraa vielä. Jotain
lihakeittoa latkiessani Joen kanssa, ruoka oli niin tulista, että niukin naukin
sain sen kurkusta alas. Joe otti maistiaiset ja totesi, että tää on ihan
mediumia... Muilta osin kyllä korealainen ruoka maittoi hyvin, ikävä kyllä
vaikeaselkoisuuden vuoksi korealainen BBQ jäi testaamatta.
Viimeiseltä penkkiurheilusessiolta palaillessani tajusin, että en ole vielä käynyt katsastamassa korealaista nettikahvilaa PC Bang:ia, jotka ovat kuuluisia kulttuuristaan. Paikat ovat 24/7 auki, jengi pelaa siellä itsensä hengiltä silloin tällöin ja muuta mukavaa. Nousin keskiyöllä metrosta maanpinnalle ja katselin vain ympärilleni, kunnes katseessa siinti oikea valomerkki. Dominic oli sanonut, että niitä on Koreassa joka paikassa eikä selvästikään valehdellut. Paikalla oli parikymmentä ihmistä tähänkin aikaan pelailemassa ja kympillä aikaa sai kuluttaa 10 tuntia. Aika kovaa touhua. Itse istuin kaksi tuntia vähän pelailemassa StarCraft 2:ta, jota olin iltaisin käynyt katsomassakin.
Viimeiseltä penkkiurheilusessiolta palaillessani tajusin, että en ole vielä käynyt katsastamassa korealaista nettikahvilaa PC Bang:ia, jotka ovat kuuluisia kulttuuristaan. Paikat ovat 24/7 auki, jengi pelaa siellä itsensä hengiltä silloin tällöin ja muuta mukavaa. Nousin keskiyöllä metrosta maanpinnalle ja katselin vain ympärilleni, kunnes katseessa siinti oikea valomerkki. Dominic oli sanonut, että niitä on Koreassa joka paikassa eikä selvästikään valehdellut. Paikalla oli parikymmentä ihmistä tähänkin aikaan pelailemassa ja kympillä aikaa sai kuluttaa 10 tuntia. Aika kovaa touhua. Itse istuin kaksi tuntia vähän pelailemassa StarCraft 2:ta, jota olin iltaisin käynyt katsomassakin.
Day 6:
Viimeinen
päivä, mutta lento lähtisi vielä illalla, joten suuntasin kovasti matkaoppaissa
hehkutettuun Dragon Hill Spa:han kylpemään loppupäiväksi heti aamusta. Joekin
liittyi tällä kertaa seuraan. Oli huvittavaa kuinka hermona kaveri oli
alastomuudesta (aluksi). Kympin hinnalla sai kylpyaikaa 12h, mikä oli
johdatellut minut ajatukseen, että kylpylä olisi valtava. Tämä aika tosin oli
ilmeisestikin tarkoitettu omien kirjojen lukemiseen, puhelimen räpläilyyn ja
muuhun vastaavaan, kuten sain huomata. Kylpyläosastolla oli neljä allasta
(erilaisilla vesillä) ja turkkilaisella saunalla alakerrassa, sekä yksi jacuzzi
tyylinen ratkaisu, johon ei kyllä saatu poreita aikaiseksi millään. Yksi
alakerran allas oli viileämpi, kesäisen järviveden lämpöistä suunnilleen.
Kylvettiin rauhassa (hieronta ja perinteinen ihonkuorinta olivat vähän liian
tyyriitä ikävä kyllä) ja lähdettiin sitten katsastamaan muut palvelut. Oli
kattoravintolaa, kuntosalia (vain jäsenille), ruokaa ja juomaa myynnissä muuten
vain, arcadepelejä, jäähuonetta, suolakivilämminhuone, muita lämmin ja
kuumahuoneita (joihin mentiin vaatteet päällä), uima-allas ulkona ja FINNISH
STYLE SAUNA! Hetken jo ehdin iloitsemaan, kunnes löysin tuon saunan. Lauteet
oli ainoa asia mikä vähän muistutti Suomesta, mutta 45 asteen lämpö ja kiukaan
puuttuminen saivat miettimään, pitäisikö mennä valittamaan jollekin.
Pyhäinhäväistys. Noi erilaiset huoneet oli vähän sellaisia, että sinne mentiin
vaan makaamaan/nukkumaan ja näin pois päin, niinpä ei innostuttu niistä niin
hirveästi. Ei hirveästi innostuttu näistä kaikista palveluista, joten
päädyttiin vaan uudestaan kylpyyn ja siitä sitten syönnin kautta lähdin
suunnistamaan lentoasemalle. Seoulin juna-asema oli kyllä hieman hämmentävä,
koska lentoasemalle pääsee kahdella eri junalla ja metrolla päälle niin otin
vahingossa hitaan junan ja melkein myöhästyin lennoltani. Junasta juosten
kerkesin check-inniin 10 min ennen sulkemista. Lopulta kaikki meni onneksi
vihkoon ja ehdin jopa yöksi dormille.
Koreasta
palaamisen jälkeen sitten väänsinkin vielä koulutöitä pakettiin (kahden viikon
japanin läksyt mm.) sitä mukaa, kun deadlinea pukkasi lauantaihin saakka.
Lauantaina kävin Narassa pyörimässä ja katsomassa Wakakusa Yamayaki juhlaa,
josta sitten jatkoinkin laatuaikaan sängyssä tänne saakka kuumeesta
nautiskellen, mitä nyt kävin japanin kokeen (sopivasti vaihdon ainoa koe)
tekemässä kivassa houreessa. Mutta Naran reissu oli taas perinteinen
sightseeing diili. Heti juna-aseman vieressä aukeaa jättimäinen puistoalue,
josta löytyy vaikka millä mitalla pagodaa ja temppeliä ajalta, jolloin Nara oli
Japanin hengellinen keskus ja pääkaupunki. Puistoaluetta myös pesitti suuri
määrä peuroja, joita Miyajiman tapaan sai kiusata ja syöttää (vain paikanpäältä
ostettavilla ruoilla) omalla vastuulla. Kierreltiin ensin pari pienempää
temppeliä ja pagodaa yleisellä alueella lävitse, jonka jälkeen sitten käytiin
tsekkaamassa päänähtävyys Todaiji, josta sisältä löytyy (ilmeisesti) maailman suurin Buddhan patsas.
Kuudeksi sitten keräännyttiin puistoalueen reunalla sijaitsevan suuren mäen
juurelle. Ensin saatiin katsella n. vartin ilotulitus, josta tuli enemmän
uudenvuoden fiilikset, kuin täällä uudesta vuodesta. Tämän jälkeen kuivaa
ruohoa kasvava mäki sytytettiin tuleen. Coolin näköistä. Perinteen alkuperästä
ei ole tarkkaa tietoa, mutta jotkut hypoteesit ehdottavat, että kyseessä oli
eri temppelien voimannäyttöä toisilleen tai sitten tulella yritettiin vaan ajaa
pois villisikoja, mene ja tiedä.
Havaintoja:
-Vaikka Japanissa voi huoletta jättää lompakot ja kännykät yleisellä paikalla sikseen niin erästä asiaa ei missään tapauksessa saa päästää silmistä, nimittäin sadan jenin sateenvarjoasi. Kolmas kerta tuli täyteen nyt, kun jätin luokan ulkopuolelle sateenvarjon oppitunnin ajaksi ja takaisin lähtiessä se oli kadonnut. En tiedä eikö jotkut puupäät vain tunnista omaansa vai onko joku laittanut aikanaan vahingon kiertämään ja perinne jatkuu...
-Kuumeen
sairastaminen talossa, jossa keittiö ja vessa on ulkolämpötiloissa ei ole
miellyttävää.
-Jotenkin nuo Korean paikannimet ja kieli ei tarttunut päähän ei sitten millään. Ainoa asia mitä viidessä päivässä opin sanomaan oli kiitos: gamsahabnida.