広島と宮島

14.12.

Itsenäisyyspäivä tuli vietettyä OUSSEP ”luokkaretkellä” Hiroshimaan (広島) ja Miyajimaan (宮島). Shima tarkoittaa saarta, hiro tarkoittaa leveää ja miya temppeliä, eli kävin leveällä saarella ja temppelisaarella. Bussissa istumista olikin sitten iloiset 5 tuntia suuntaansa, mutta aika kului ihan mukavasti univelkaa maksellessa molempien aamujen aikaisen herätysten ansiosta. Hiroshimassa vierailimme atomipommin muistoaukealla. Saimme kuulla omakohtaiset kokemukset atomipommin pudotuksen tapahtumista, tuolloin 8-vuotiaalta Ogura-rouvalta. Räjähdyksen tapahtuessa hän oli noin kolmen mailin päässä räjähdyksen keskipisteestä ja oli silti lentänyt useita metrejä ilmassa räjähdyksen paineaallosta. Olen aina jotenkin elänyt harhaluulossa, että atomipommi on vain yksi suuri räjähdys, joka tuhoaa hirmuisen ison alueen, mutta sen jälkeen kunhan välttää räjähdysalueen säteilyä kaikki on ihan okei.

Tarun mukaan 1000 kurkiorigamia taiteilemalla toiveesi toteutuu.
Tämän vuoksi eräs japanilainen niitä rupesi tekemään pommituksen jälkeen. 

Siinä sitten kuuntelin suu auki tarinaa tapahtuman jälkeisistä tapahtumista, jotka maksoivat säteilystä tietämättömille japanilaisille tuhansia ihmishenkiä. Suuremmilta vammoilta välttyneet ihmiset auttoivat parhaan kykynsä mukaan niitä, joilta lämpöaalto oli repinyt ihon riekaleiksi ym. vammoja, kuolleitakin piti ryhtyä hautaamaan ja tuhoutunutta kaupunkia raivaamaan. Vammautuneet pyysivät vettä, jota heille ei saanut antaa (liekö säteilystä saastunut). Kuolleita polttohautaavat ihmiset altistuivat ruumiista syntyvälle säteilylle ja kuolivat siihen. Kaupungin raivaamiseen lähteneet yläasteikäiset myös menehtyivät säteilyyn. Taivaalta satoi mustaa vettä, jota epätoivoisimmat yrittivät myös juoda pahimpaan janoonsa. Aika karua settiä 8-vuotiaalle koettavaksi. Nainen oli kuitenkin ihan hyväntuulinen ja kertoi haluavansa jakaa tarinansa, ettei koskaan vastaavaa tapahtuisi kenellekään. Koskettava paikka kyllä vierailla. Kelikin oli viilentynyt sen verran, että saatiin ihan lumisadetta omaksi ja muiden iloksi, osa näki lunta ensimmäistä kertaa elämässään, vaikka melkein tuo olisi räntäsateestakin mennyt.

Muistoaukion läheiseen puistoon
haudattiin suuri määrä ihmisiä.

Räjähdyspaikasta pystyyn jäänyt rakennus
on jätetty pystyyn.

Hiroshima

Vietimme yötä japanilaistyylisessä hotellissa, saimme illalliset ja aamiaiset perinteistä ruokaa, kävimme hotellin onsenissa kylpemässä ja koulun henkilökunta oli järjestänyt karaokea illan kuluksi. Aamulla matka starttasi kahdeksalta kohti Miyajimaa. Saari on ollut japanilaisille tärkeä hengellinen keskus ja ennen kävijämäärän kasvamista siellä sijaitsevaan tärkeimpään temppeliin kuljettiin vedessä olevan torii-portin kautta veneellä. Ikävä kyllä oppaan ohjaamasta kierroksesta huolimatta yksityiskohtia ei hirveästi jäänyt mieleen. Kiersimme saaren tärkeimmät nähtävyydet, jotka kilpailivat huomiosta saarella tallustelevien villien kauriiden kanssa. Kauriit yrittivät näpistää käsistä kaikkea syötävän näköistä tavaraa; paperia, muovipusseja jne. Hienoin nähtävyys oli kyllä tuo veden päälle rakennettu temppeli. Vedessä seisovalla portilla on korkeutta lähes parikymmentä metriä. Opaskierroksen jälkeen omalle haahuilulle annettiin aikaa vielä tunti, jonka aikana lähinnä kiertelin ”kauppakatua”, josta pystyi maistelemaan paikallisia erikoisuuksia, kuten isoja simpukoita suoraan kuoresta ja lehden muotoista red bean-täytteistä leivonnaista, jota myytiin pitkin katua. Tämän jälkeen siirryttiin jo lautalla takaisin vastarannalle, vedettiin perinteinen japanilainen lounas ja lähdettiin jo huristelemaan takaisin kohti Osakaa. Viikon päästä olenkin jo Suomessa joulunviettopuuhissa ja vielä pitää käydä ainakin Kobessa ihmettelemässä jouluvaloja ja joululahjoja shoppailemassa.

Erään pariskunnan häät oikealla päätyivät turistien nähtävyydeksi.

いらっしゃい Aktiiviviikonloppu

4.12.

22.-24.10. olikin sellainen aktiiviviikonloppu, että seuraava viikonloppu piti vaan lepäillä. Lauantai Arima onsen-kylässä, sunnuntaina road trip pohjoisrannikolle Obamaan ja maanantaina pikanuudelimuseoon (:D) Minoo:n luonnonpuistoon ruskaa vielä ihastelemaan.

Hehkuttelin Kinosakin onsen-kylää jo aikaisemmin, mutta kyseistä hupia löytyikin jo puolentoista tunnin päästä. Puoli tuntia junalla luoteiselle pääteasemalle ja tunti paikallisliikenteen bussissa vuoren rinnettä ylös-alas. ”Kylä” tai pikkukaupunki oli sympaattisemman oloinen suurkaupunkiin verrattuna ja ihmisiäkään ei VIELÄ ollut liikaa. Lähdimme siis tekemään perinteiseen tyyliin kierrosta ja katsastamaan paikkoja. Kylän keskustaa täplittivät useat onsen kylpylät, ilmainen jalkakylpy ja juoma-allas josta sai maistella rautapitoista lähdevettä. Veren makuhan siinä ryystäessä suuhun tuli. Päätimme, että kylpyyn ehtii hieman myöhemminkin ja käppäilimme läheiseen puistoon, jossa ruskan piti olla hienoimmillaan. Komealtahan siellä näytti, istahdettiin sitten jalkakylpyyn vanhan pariskunnan seuraksi ja lilluteltiin hetki ja ihmeteltiin lehtien väriä. Olen aika varma, että mun kämäinen kännykkäkamera laimentaa noita värejä. Palattiin takaisin lähtöpisteeseen eri reittiä, haettiin lounasta コンビ:sta eli convenient storesta ja istahdettiin kylän läpi virtaavan joen ääreen mussuttamaan.

Tämän jälkeen lähdettiin etsimään kylpypaikkaa ja selvisikin, että kylpyyn ei pääse ihan joka paikkaan milloin huvittaa vaan aukioloajat ovat kussakin kylpylässä milloin itselle sopii. Kylän paras onsen oli luonnollisesti mennyt jo aivan tukkoon vierailijoista niin sinne ei kannattanut yrittää. Löysimme lopulta kivan pienen paikan, johon joutui kymmenisen minuuttia vielä odottelemaan. Ystävällinen täti esitteli meille odotellessa kuumavesipumppujärjestelmää, jolla vesi pumpataan 200 metrin syvyydestä meidän iloksemme. Se siitä harhakuvasta vuorilla pulppuavasta luonnon kuumasta lähteestä. Itse kylpylä oli tosiaan aika vaatimaton koon puolesta, mutta kuitenkin siisti ja kaikki odotettu löytyi. Istumasuihkut, normaalilla vedellä täytetty allas huuhtelua varten, ruskeaa super terveellistä kuuman lähteen vettä toisessa altaassa ja vielä kylpyamme johon uutta vettä porisi koko ajan. Siellä sitten vierähtikin tunti lilluessa ja jäähdytellessä. Täytyy sanoa, että kunnon sauna kyllä miellyttää itseä enemmän, mutta paremman puutteessa tuokin menee. Muut palasivat tämän jälkeen jo dormille, itse tein vielä yhden kierroksen toisessa puistossa, hiilihappolähteellä, parilla temppelillä (yhdellä oli ikivanha pyhä kirsikkapuu kasvamassa, ikä ehti unohtua) ja toisessa puistossa vesiputouksella ennen kuin palasin lähtöpisteeseen ja rupesin ihmettelemään, että milläs bussilla sitä oikein pääseekään takaisin. Parhaalla japaninkielen taidollani sitten selvittelin parin pojan kanssa, että olen oikeassa paikassa ja ylpeänä voin sanoa päässeeni hengissä takaisin.

Sunnuntaina lähdin Semyon kanssa Davidin isäntäperheen mukana Davidin sanojen mukaan ”järven rannalle Kioton lähelle”. Todellisuus olikin koko päivä autossa istumista ja reissu pohjoisrannikolle Obamaan. Matkan varrella pysähdyttiin Miyama Kayabukin kylässä. Kylä on parisataa vuotta vanha ja pidetty entisessä kuosissaan. Sammaleiden peittämät kaisla-riisikatot, vessana reikä lattiassa, kylpyhuoneena tynnyri bambulattialla ym. perussetti. Hämmentävää mistä sinne vuorien keskelle aikanaan raahasivat kaislat. Ilmeisesti noissa taloissa asuu vielä nykyäänkin ihmisiä, kun asiasta host mamalta kysyin loistavalla kielitaidollani. Matka jatkui meren rannalle, jossa lähdettiin sitten pikku kruisailulle merelle. Komeita maisemia kyllä. Jengi kalasteli merenpinnalla kelluvilta lautoilta ja ei kai siinä muuta ihmeellistä mainittavaa ole. Kruisingin jälkeen takaisin autoon ja tuntien paluumatkalle, jonka aikana viihdytin itseäni pohdiskelemalla paikannimien perusteella kanjien merkityksiä. Autoilua tuli varmaan sellainen 350 km yhteensä, mikä ei täällä vuorien keskellä ole mikään ajomatka Jyväskylästä Helsinkiin.

Maanantaina suunnattiin Jeremyn kanssa BSP:n (Brothers and Sisters jotain, edesajavat ulkomaalaisten ja paikallisten kanssakäymistä) järjestämälle päiväretkelle instant ramen museoon ja Minoo’n luontopuistoon. Jengiä olikin sitten paikalla useampi kymmenentä ihmistä. Pikanuudelit kehitti vuonna 1958 ensimmäisen kerran Momofuku Andon toimesta. Ajatus syntyi japanilaisten hakiessa sodan jälkeen päivittäiset nuudeliannoksensa ja Momofukun pohtiessa, että olisipa kiva kun ihmiset voisivat ottaa mukaansa monen päivän safkat kerrallaan. Itse museossa sitten päästiin väsäämään omat pikanuudeliannokset, jotka sitten rullasivat ”tehtaan” läpi, jossa havainnollistettiin valmistusprosessia. Hirveästi tuosta ei paria kuvaa lukuunottamatta enempää saanut irti, japaninkielen osaaminen tuli taas vastaan. Matka jatkui Minoo:n kaupunginosaan, jossa sitten väenpaljous olikin huomattava työpäivän kunniaksi järjestetyn kansallisen vapaapäivän vuoksi. Kadun varsilla myytiin paahdettuja kastanjoita ja taikinaan kastettuja, paistettuja VAAHTERANLEHTIÄ ym.. Siitä sitten parin kilsan kävely ruskan keskellä metsässä väkijoukon keskellä temppeleitä ihmetellessä ja lopulta pääsimme komealle vesiputoukselle. Vesiputouksen pitäisi olla yksi Japanin hienoimmista. Täältä käytiin tunti kääntymässä kämpillä ja lähdettiin illastamaan kaiten-sushipaikkaan nimeltä Kappa Sushi.

Matkan varrella pistäydyimme pikaisesti pachinko paikkaan. Pachinko on Japanin oma ainoa sallittu vedonlyönti tapa, jonka laitteet vastaavat periaatteeltaan yksikätistä rosvoa. Koneeseen syötetään rahalla ostettavia metallikuulia, väännetään kahvasta ja katsotaan tupakansavussa ja hirveässä metelissä valojen välkkeessä, kun pallot tipahtelevat mikä mitäkin reittiä. Mitään taitoa tai aktiivisuutta homma ei vaadi. Hämmentävää miten kukaan jaksaa noin tylsästä jutusta kiinnostua. Japanin vedonlyöntikieltoa kierretään siten, että onnen osuessa kohdalle samoilla metallikuulilla voi ostaa kultapalloja (aitoa kultaa), joita voi sitten myydä rahaksi. 

Kaiten sushi on se sushiravintola, jossa annokset kiertävät ravintolaa liukuhihnalla ja sieltä voi sitten valita mieleisiänsä tai sitten tilata omia suosikkeja erikseen, jotka saapuvat pyötään sitten pikkujunan avulla. Valkoiset lautaset maksavat 100 jeniä kipale ja mustat ovat sitten vähän tyyriimpiä. Ihan rattoisa kokemus, mutta ei tuollakaan oikein vatsaansa täyteen saa. Jotenkin tuo sushi ei kuulu loppujen lopuksi itselleni mihinkään kulinaarisen sfäärin kärkikastiin. Onneksi viime viikonloppuna pääsi sitten taas all you can eat lihan mättötalkoisiin. Tänä viikonloppuna on sitten vuorossa Hiroshiman ja Miyajiman ”luokkaretki” OUSSEP-oppilaiden kesken.

Havaintoja:

-Ihmiset suosivat täällä puudelilajikkeita koiriensa kanssa. Arimassa kummallisin näky tuli vastaan kun viitisen ihmistä kyyditsi vaatetettuja mäyräkoiria lastenvaunuissa pitkin kylän raittia...

-Täällä motoristikulttuuriin kuuluu kaasukahvan ränkyttäminen edestaas mahdollisimman ärsyttävän äänen tuottamiseksi.

-Stereotypia japanilaisten täsmällisyydestä karisee ja tuntuu pitävän paikkansa vain junien osalta. Muuten ihmiset kyllä myöhästelevät ihan yhtä paljon kuin kotipuolessakin. Junat kyllä kulkevat minuutin tarkasti.

おさしぶりだな Pitkästä aikaa

19.11.

Huh, pari viikkoa viimeisestä päivityksestä vierähtänyt. しつれいします, pahoittelen. Arkipäivät ovat kyllä rullailleet tasaiseen tahtiin kaavalla istu koulussa, tee läksyjä dormilla tai kampuksella, dataa, syö, laita ruokaa ja käy kaupassa, eli aika Suomesta tutulla kaavalla oikeastaan menty. Japanin tunneilla on siirrytty opiskelemaan jo kanjeja, jotka ovat siis Kiinasta adoptoidut. japanin kielen kolmannet kirjoitusmerkit. Näitäkin merkkejä käytetään teksteissä aika paljon. Tavumerkeistä poiketen yksi merkki merkitsee yhtä sanaa, joten opeteltava ei ihan heti lopu kesken... Tällä hetkellä olen opetellut parisen kymmentä ja pelkästään sanomalehden lukemiseen tarvitaan 2000 merkin ”perussetti”. Samalla merkillä voi olla useita eri merkityksiä riippuen muista kanjeista noiden yhteydessä se ilmenee tekstissä. Jossain määrin loogista tuo kirjoitus kyllä on; merkki 車 tarkoittaa autoa (kuruma) tai kulkuneuvoa (sha). Lisäämällä alkuun 電 eli sähkö (den) saadaan sana juna aikaiseksi. Pyörä saadaan vuorostaan kirjoitettua lisäämällä 自転 eli (ji) ja (ten) mikä sitten vapaasti käännettynä tarkoittaa itsestään pyörivää kulkuneuvoa. Täysin loogista. Myös samalla lausumisella, mutta eri kanjilla kirjoitettavia sanoja on, joilla kaikilla tietysti oma merkitys niin ulkomaalaiselle koko systeemi tuntuu kaoottiselta ja suoraan sanoen pää meinaa räjähtää näitä miettiessä. Kaikesta ulkoaopettelusta ja toistamisesta huolimatta (vai pitäisikö sanoa sen ansiosta) kielitaito kuitenkin kehittyy pikkuhiljaa, tosin omasta mielestä liian hitaasti, kun miettii, että opiskelussa hujahtaa yli kuusi tuntia viikossa kuitenkin. Idiotismin huippu on viikottaiset kuulustelut, tehtävän yhden sivun tekstin opettelu sana sanalleen ulkoa... Suosittelen kyllä tänne vaihtoon lähteville opiskelemaan perusteet (tai kaikki yliopiston tarjoamat kurssit) ennen tänne lähtöä niin pääsee suoraan korkeammille tasoille opiskelemaan ja kohdemaassa olosta on kielen oppimisen kannalta jotain hyötyäkin.

Kävin hakemassa pyöränikin takaisin. Aluksi ajattelin, että jättäisin koko nolon jutun kertomatta, mutta jospa joku saa hyvät naurut tästä. Täällä pyörät pitäisi aina pysäköidä pidemmäksi aikaa maksullisille pyörän pysäköintialueille. My country, my university tapahtumaan mennessä Maxin kanssa päätettiin kuitenkin noudattaa paikallisten esimerkkiä ja jätettiin pyörät ihan siististi väärään paikkaan. Ei kai sitä nyt niin tarkkaan valvota. Täällä turhan työn mekassa, turha toivo. Takaisin tullessa sitten todettiin, että pyörät olivat ottaneet jalat alleen ja pyöräparkissa toimivalta papparaiselta saatiin numero johon sitten soittaa. Managerin avustuksella löydettiin oikeaan paikkaan junalla parin aseman päähän. Parisenkymppiä virhemaksua tästä palvelusta sai pulittaa, mutta vastalahjana tuli arvokas opetus, että Japanissa ei noin vain sääntöjä olla noudattamatta. Ruokapuolella on tullut käytyä pari kertaa mäkissä ja todettua, että globalisaation mukanaan tuoma ketju, josta samanmakuista ruokaa saa maapallon toiseltakin puolelta ei ole pelkästään paha asia. Paikallisista ruoista nyt on maistettu japanin retikkaa, joka osoittautui varsinaiseksi super foodiksi, ja mustilla sesaminsiemenillä maustettua jäätelöä, mikä oli aika inha kokemus.

Viime viikonloppuna suunnattiin Samin ja Jeremyn kanssa lauantaina Kioton pohjoispuolelle, Kibunen temppelille, ihastelemaan Japanin ruskaa. Itsensä paikalle junailuun hujahti pari tuntia ja asemalta oli parin kilometrin kävely tien vieressä (ikävä kyllä) ennen temppelille saapumista. Japanin ruska vaikuttaisi olevan jossain määrin värikkäämpi kuin Suomessa. Jyrkkään mäkeen rakennetut muutamat rakennukset olivat ihan sympaattisia, vaikka paikka olikin ihan huolella hyödynnetty turismin suhteen. Temppelille käyvät viimeiset kiviaskelmat oli kuorrutettu molemmin puolin punaisilla lyhdyillä. Itse temppeli oli hyvin pieni ja jostain kumman mielenviasta johtuen henkilökunta laittoi paikalle musiikintoistovälineitä niitä välillä testaillen. Taululle ripustettujen vanerilappujen joukosta, joihin japanilaiset kirjoittavat munkeille asioita joiden puolesta haluaa näiden rukoilevan, löytyi huvitusta aiheuttanut lappu: ”Tullakseni Pokemon-mestariksi”. Takana oleva naisporukka totesi, että toivottavasti kyseessä ei ole aikuinen ihminen. Sam halusi jonottaa paikallista erikoisuutta, eli ennustuslapun, joka täytyi upottaa pyhän lähteen veteen, saadakseen sisällön luettavaksi ja päätin itse kokeilla paikallisten rukoustyyliä, kun kerran piti jonossa taas seistä. Kolehti sille varattuun laatikkoon, suuren kellon soittaminen, kaksi kumarrusta, kaksi taputusta, rukoilu kämmenet vastakkain, kumarrus ja poistuminen. Sam sai onneksi pelkkää hyvää tuuria, huonoa tuuria saadessaan henkilö sitoo huonon onnen vieressä olevalle orrelle ja munkit rukoilevat huonon onnen päättymistä. Lähdimme palaamaan paikalta takaisin päin ja matkalla kävimme istuutumassa teelle ja dango:ille. Jätkät eivät halunneet jäädä odottelemaan illan pimenemistä, joten ruskan kunniaksi järjestettävä valoshow jäi näkemättä.

Sunnuntaina suuntasin Kenin ja Edwinin kanssa Kansain (vaihto-)opiskelijoiden järjestämälle orientaalisen musiikin festarille. Päivä meni aikalailla junassa istuessa, sillä paikka oli todella syrjässä Kiotosta. Itse tapahtuma oli todella viihdyttävä. Opiskelijat esittivät omien maidensa musiikkia tai tanssia. Vaikuttavimpana latvialainen tyttö veteli jonkun kansanlaulun kansallispuvussa kanteleella. Toinen oli pukeutunut geishaksi ja esitti eräänlaisen keikistelytanssin sateenvarjon kanssa. Kiinalainen porukka veti oman koreografiansa viuhkojen kera. Pohjois-Amerikka oli aika vahvasti edustettuna perinteisellä pop-musiikilla, vaikka sielläkin olisi vaikka mitä kiinnostavampaa tarjolla. Myös soittimet pysyttelivät suht turvallisesti vain kitarassa ja pianossa, mikä oli vähän sääli. Tietysti ei oikein voi odottaa, että näin pieneltä alueelta löytyisi etnistä musiikkia harrastavia ihmisiä tällaiseen esitykseen, kun ei se taida oikein missään olla suosittu harrastus. Loppuun kerättiin koko jengi ja muitakin lavalle ja lallateltiin yhteislaulu japaniksi. Tapahtumasta jäi kyllä hyvä mieli, ettei harmittanut vaikka koko päivä meni junaillessa.

Tiistaina lähdin iltasella experimental mathematics kurssin kanssa ravintolaan syömään. Täällä on vissiin ihan tavallista käydä viettämässä opettajien kanssa iltaa aina silloin tällöin. Kahdeksan vaihto-opiskelijan voimin menimme sitten perinteiseen japanilaiseen ravinteliin syömään. Pöydän äärelle päästessä olin kauhuissani, että nytkö joutuu polvet ristissä istumaan tatamilla koko illan, mutta perinteitä oli länsimaalaistettu sen verran, että jalat sujahtivat sujuvasti pöydän alla olevaan sisennykseen. Opettaja hoiti tilaamiset koko illan. Olutta pöytään kaikille ja lasien tyhjentyessä sakea tilalle. Syömäpuolella tilailtiin suuri lautasellinen raakaa merenelävää, jonka kruunasi vasta lihoiksi laitettu kala joka vielä oikeasti vähän sätki vielä lautasella. Muuten syötiin yakitoria (erikoisimpana yhdessä oli kanan lihasmahaa) ja misokeitossa kypsennettyä kalaa, sieniä ja kasviksia. Proffa tilaili varta vasten erinäisiä japanilaisia ruokia. Vähän rupesin siinä ihmettelemään, että mitä tämä lysti maksaa ja mitä tuo oikein meidän kaikkien puolesta menee tilailemaan, kunnes selvisi, että proffa kustansi koko syöminkijuomingit. Siinä vaiheessa kyllä viljelin kiitoksia oikein olan takaa ja tunsin vähän häpeääkin, vaikken itse mitään tilannutkaan, sen verran avokätiset kestitsemiset mies järjesti. Pitää tarjoa salmiakkia kiitoksena (vai lieneekö kostona). Proffa kertoi haluavansa toivottaa meidät tervetulleeksi tänne ja siinä hän kyllä eittämättä onnistui.

Kaveri pyyteli kuvia kampuksesta enemmän, jos kiinnostaa niin täältä löytyy.

まちかね フェスティワル YO Festarit

6.11.

Noniin. Viikonloppu jäikin lopulta aika saamattomaksi, mutta laiskottelu teki kyllä hyvää. Sunnuntaina ja maanantaina kävin katsastamassa tuota Machikane festaria, joka siis oli tuo yliopiston oma festari. Mokoma järjestetään kuulemma pari kertaa vuodessa, kerran molemmilla kampuksilla. Käytännössä juhla on pääasiassa yliopiston klubeille toiminnan esittelyn tai oman toiminnan rahoituksen tilaisuus. Katu oli väärällään ruokakojuja, joista pääsi maistelemaan maan erikoisuuksia mukavan huokeilla hinnoilla. Alueella oli myös kaksi esityspaikkaa, joista toinen ihan rokkifestareilta tuttu malli kokonsa ja valoshownsa puolesta. Siellä sitten joku tytöiksi pukeutunut bändi pisteli menemään hyvällä meiningillä Jrock keikkaansa. Toinen lava puolestaan oli vaatimaton ruohokentän ääressä oleva paikka, jossa esitettiin mm. jotain japanilaista tsemppaamistanssia (miehekästä cheerledausta) ja akustisia keikkoja. Acapella tuntuu olevan täällä kovassa huudossa. Astronomiakerho oli pykännyt teltan, jonka kattoon projisoitiin tähtitaivasta. Jotkut olivat vääntäneet kummitustalon yhteen rakennukseen, mutta Universal Studiosin jälkeiset jonotustraumat tulivat sen verran vahvasti pintaan, että tuntia ei jaksanut odotella. Muita toiminnallisempia harrasteita oli kuula-aseilla ampuminen, näytelmien seuraaminen, Red Bullin sponssaama paperilennokinheitto, lauta- sekä videopelit. Oli myös valokuvanäyttelyä, kissaklubia, napatanssia ja muuta mukavaa. Itse kävin saken maistelussa testaamassa kolmea eri mallia. Kaikki maistuivat ihan yhtä pahalta.

Pikkulava ja kannustusesitys

Päälava

Pari random kuvaa kampukselta

Muutenpa mitään ihmettä kerrottavaa ei ole kertynyt. Tiistaina kävin Tainan ja Katjan kanssa pikaesittelemässä (aikataulut oli taas loppua kohden luonnollisesti venyneet kuin kuminauha) Suomen kuulijoille, jotka lähinnä koostuivat muista OUSSEP-vaihtareista muutamia japanilaisia lukuunottamatta. Muiden esityksiä oli ihan mielenkiintoista kuunnella, mutta seitsemän tuntia mokomaa oli kyllä aika raaka yliannostus. Onnistuin käymään parturissa suhteellisella menestyksellä, sanotaan nyt vaan, että tukkamuoti muuttui siinä prosessissa vähän uuteen suuntaan kielimuurilla keikkaroidessa. Alistuin myös vihdoin ja hommasin kahvinkeittotarpeet niin ei tarvitse enää sitä kylmää myrkkyä aamuisin litkiä. Kilo kahvia kaupasta ja suodatinpaperit, suodatinosa ja isoin kahvikuppi mitä sadan jenin kaupasta löytyi ja ei muuta kuin aamuisin keittelemään. Kyllä kelpaa taas herätä uuteen päivään. Ostimme Davidin kanssa kokeilun haluisina pari kalmaria kokonaisina ja lauantai-iltana sitten aloimme ihmettelemään miten näistä oikein safkaa saa valmistettua. Google pelasti päivän. Blogille näyttäisi tulevan keskimäärin tuhat katselua kuukaudessa, mikä tuntuu hämmentävän suurelta luvulta. Onko ihmisillä jotain muita asioita, joista haluaisivat kuulla, kuin ne mitä olen tänne tähän asti lätissyt?

Nomnom

Κ

29.10.

Jälleen vähän aktiivisempi viikonloppu takana. Sunnuntaina kävin katsomassa baseball-matsin Davidin, Edwinin ja näiden OUSSEP-buddyn Kenin mukana Kiotossa. Mistään mestaruusliigan pelistä ei ollut kyse, vaan lukioiden välisen liigan pudotuspeli Kioton oman lukion ja jonkun toisen joukkueen välillä. Koulun asema täällä on hyvin erikoinen verrattuna Suomeen. Jokaisella koululla on todella monissa lajeissa oma joukkue, jotka sitten ottavat toisistaan mittaa erinäisissä kilpailuissa hakien koululleen mainetta ja kunniaa. Sama meininki on myös yliopistoissa, yläasteista en ole varma. Joukkueilla oli myös omista kouluista lähtöisin olevat kannustajat. Vieraspelin kantajoukoilla oli vain bassorumpu ja kolmisenkymmentä kultakurkkua mukana, kun taas kotijoukkueella oli kokonainen orkesteri paikalla. Ihan oikeasti tuubat, lautaset, klarinetit, huilut ja muut. Jokaiselle lyöntivuorossa olevalle pelaajalle oli omat tunnusmusiikkinsa (heikkolaatuinen video). Vieraat pysyttelivät länsimaalaisesti Rocky-tunnareissa ja Smoke on the Waterissa, kun kotijoukkueen kannattajat soittelivat jotain elokuvan soundtrackia eeppisyydellään muistuttavaa. Kotijoukkue oli kevään mestari joten tietysti päädyimme näiden kannattajien leiriin. Baseball itsessään muistuttaa aika suurestikin pesäpalloa; hommaan pääsi pikaisesti kiinni, vaikken sääntöjä sen tarkemmin tiennytkään. Tuntuu kyllä olevan paljon vaikeampi peli lyöjälle verrattuna Suomen serkkuunsa; kahdenkaan pelaajan palloon osuminen kuudella yrityksellä ei ollut itsestään selvää. Pelin kulku oli melko hämmentävää, kun viime vuoden mestari oli pelin puolivälissä häviöllä 4-0. Välissä olleen tauon jälkeen kiotolaiset kuitenkin paukuttivat yhdessä erässä (yhdeksästä) neljä juoksua ja myöhemmissä pari juoksua päälle pitäen vastustajat nollilla ja voittaen siinä rytäkässä koko pelin.

Peli päättyi aikaisin iltapäivällä, joten ei muuta kuin vähän sobaa naamaan ja tekemään vielä pieni kierros Kioton Gionin kaupunginosassa, missä jo aiemminkin tuli käytyä. Tällä kertaa vaan paikat olivat vielä auki ja väkeä oli kuin heinää suovassa (myös kimono asuisia ihmisiä oli ympäriinsä). Japanilaiset lähtevät sankoin joukoin liikkeelle viikonloppuisin, minkä on nyt saanut kantapään kautta todeta. Käveltiin Kiyomizun temppelille, joka viime kerralla oli jo suljettu ja aivan pimeänä viime kerralla. Mitään ihmeellistä kerrottavaa ei sightseeingiltä kertynyt, kuvat kertoo paremmin aiheesta.

Maanantaina suuntasimme Universal Studiosin teemapuistoon. Onneksi oli maanantai, joten ihmiset olisivat varmastikin töissä. Jo täydestä junalastista saattoi päätellä, että asia ei todellakaan ollut näin. Pääportilla saattoi elävästi aistia jo tungoksen ja jonottamisen katkun. Halloween spesiaali (kolmena päivänä viikossa koko tämän kuun ollut kuitenkin) oli saanut väen sankoin joukoin paikalle. Paikalliset olivat myös pukeutuneet halloween asusteisiin ja taiteilleet naamaansa verta, arpia, haavoja ja muuta mukavaa, mikä oli kyllä ihan hauskaa katsottavaa. Mieli teki vain kääntyä tulosuuntaan ja lähteä pois, mutta löysin itseni kuitenkin puiston porttien väärältä puolelta. Puisto koostui nimensä mukaisesti eri Universalin elokuville pyhitetyistä osioista kuten Spider-Man, Back to the Future, Jurassic Park, Terminator, Harry Potter jne. Joka alueella näille elokuville oli pyhitetty yksi laite/elämys ja monen monta krääsä- ja ruokakauppaa. Koko hommaan kerkesi mennä jo maku, kun väenpaljoudesta johtuvat ongelmat alkoivat:

-Harry Potter -osioon puistosta pääsemiseen piti varata oma aika, joka oli 6-7 h puistoon saapumisen jälkeen, vaikka ajanvaraus hoidettiin heti ensimmäisenä.

-Laitteisiin oli jonoa puolesta tunnista pahimmillaan kolmeen tuntiin. Paikalliset fiksuina olivatkin varustautuneet kirjoilla ja käsikonsoleilla ajan tappamista varten. En koskaan uskonut pystyväni moisiin jonotussuorituksiin ilman pääni räjähtämistä, mutta kerran tuli maksettua niin sitten jonotettiin.

-Kaikki ostettava oli aivan törkeän hintaista, mitä nyt osasi kyllä odottaakin. Harry Potter asukokonaisuuden kaapuineen päivineen olisi saanut vaivaisella parilla sadalla eurolla! Yhdistettynä siihen, että puistosta ei voinut poistua vieressä oleviin ravintoloihin (no re-entry) otsasuoni tykytti jo ihan kiitettävällä tahdilla.

-Yksi eniten odottamistani spektaakkeleista Biohazard olisi laittanut kävijän rähisemään zombi-näyttelijöiden kanssa eloonjäämisestään Walking Dead tyyliin, mutta laitteeseen olisi pitänyt ostaa erikseen vielä lippu, mikä selvisi siinä vaiheessa, kun liput oli jo loppuunmyyty.

Pahoittelut avautumisesta, nyt se on ohi. Itse laitteet olivat tosi siististi tehtyjä. Parhaimmat olivat 4D-”ajeluja”, joissa kulloinen ajoneuvo hytkyi ja sai vuoristoratafiiliksetkin aikaan samalla, kun edessä pauhasi 3D-video milloin mistäkin leffasta. Tylypahkassa tuo systeemi oli erityisen hienosti toteutettu. Kuuden aikaan alkanut halloween spesiaali tarkoitti puiston alueelle saapuvaa zombie apocalypseä. Palkatut näyttelijät hilluivat kaduilla moottorisahat, kirveet sun muut käsissään pelottelemassa ja SWAT-asuiset poliisit taistelemassa näitä vastaan. Ympäristökin muuttui aihepiiriin soveliaammaksi ja naisasiakkaat vain paransivat tunnelmaa kirkumisellaan ja hysteriallaan. Viimeisestä kolmesta tunnista jäikin ihan hyvät fiilikset, mutta puisto kyllä vaatii ehdottomasti mukaan kaksitoista tuntia ajantappoa ja omat eväät ollakseen miellyttävä kokemus. (Kuvat viikonlopusta)

Viikolla yritin suunnitella taas seuraavalle viikonlopulle matkakohdetta vähän kauempaa ja löysin Kinosakin kuumienlähteiden (onsen) kylän. Huikean oloinen paikka, mutta taas sain opetuksen japanilaisista viikonlopuista kantapään kautta, kun jokikinen majoituspaikka on ääriään myöten täynnä. Josko täällä oppisin vähän paremmin suunnittelemaan menojani seuraavaa päivää pidemmälle. Viiden päivän (pe-ti) University Festival tauko onneksi lyheni kolmeen päivään, kun perjantain oppitunnit sitten ilmeisesti kuitenkin pidetään ja tiistaina pitää olla pitämässä My Country, My University –esitelmää, niin ei liikaa harmita. Paikka on muutenkin vasta myöhemmin talvella parhaimmillaan, niin majoituksenkin ehtii varaamaan.

Koyasan 高野山

25.10.

Kuvat

Herätyskello pirahti viiden jälkeen Koyasaniin lähdön merkiksi. Puolikuolleena vähän muroja nassuun, eväät reppuun ja suoriuduttiin matkalle. Päivä oli optimaalinen metsässä köpöttelylle; aamun kymmenestä asteesta keli lämpeni 15-20:een asteeseen loppu päiväksi ja aurinko ei mennyt hetkeksikään pilveen. Pyörällä asemalle, junalla keskustaan Umedaan, josta metrolla Nambaan toiseen junaan, joka kulki Yamadaan ja täältä vielä paikallisjunalla aloituspisteelle. Paikalle saavuttiin puoli yhdeksän maissa ja tästä kuljettiin vielä pari kilometriä itse pyhiinvaellusreitin alkuun. Reitti kulki ensin bambuvoittoisessa metsikössä muuttuen kuitenkin nopeasti korkeaksi nousuksi kaki-hedelmäpuiden lomassa. Hedelmiä sai ostettuakin laittamalla rahaa lukittuun laatikkoon postilaatikon kokoisella kojulla. Varkaaksikin olisi halutessaan voinut ruveta. Tässä vaiheessa saavutimme 74-vuotiaan papparaisen, joka oli lähtenyt toista kertaa pyhiinvaellukselle. Englantikin tältä taittui mallikkaasti ja hän innokkaasti kyseli mistä päin maailmaa olimme, käveli kanssamme kappaleen matkaa ja piti koulutuksen toiminnasta, jos karhu sattuisi vastaan. Jatkoimme lopulta omaan tahtiin, mutta ei pappa kyllä kovin hiljaisempaa vauhtia meitä seurannut.

Maisema vaihtui hiekkapohjaiseksi setrimetsäksi, joka toi yllättävän paljon mieleen suomalaiset harjumaisemat. Reittikin muuttui asfaltista vihdoin syvälle penkereiden väliin tallautuneeksi hiekkapoluksi. Kävelimme aika reipasta tahtia, jotta päivänvaloa riittäisi vielä itse Koyasanin ja etenkin UNESCOn perintökohde hautausmaan tutkimiseen. Reitin kulkemiseen arvioitu aika oli seitsemän tuntia. Maisemat pysyivät pitkään aika samanlaisina, mikä näkyy kuvistakin. Koyasanin lähestyessä metsässä alkoi vaan näkymään myös ikivanhan oloisia jättimäisiä puita siellä täällä. Vetelimme lounaan jo reippaasti yli puolivälin ja lähdimme nousemaan yhä ylöspäin. Lopulta saavuimme kolmen jälkeen Daimon Gatelle (ikävä kyllä mokoma oli korjaustyön alla) vuoren huipulla, joka toimii sisäänkäyntinä Koyasanin kylään. Hautausmaalle täältä oli vielä kolme kilometriä matkaa, joten käveleminen jatkui ja itse kylään tutustuminen jäi läpikulkuun. Kadunvartta reunustivat monet kylän 88:sta temppelistä. Kävimme Davidin kanssa kiertämässä alueen ensimmäisen temppelin Garanin aukion pikaisesti muiden käydessä kaupassa. Saavuimme hautuumaalle ja paikka on kyllä UNESCO merkintänsä ansainnut. Vähintään kilometrin mittainen toista tuhatta vuotta vanha alue oli metsän siimeksessä 200-600 vuotiaiden setripuiden lomassa täynnä sammaleen peittämiä hautakiviä. Paikalle on haudattu kaikenlaisia Japanin historialle merkittäviä henkilöitä. Tietääkseni vielä nykyäänkin ihmisiä voidaan haudata sinne, mutta mistään halvasta huvista ei kyllä ole kyse, joten ihmiset käyvät hautaamassa läheiseltänsä vain yhden luun tai vastaavaa. Alue päättyy temppeliin, jossa munkit kerkesivät juuri päättämään seremoniansa raahautuessani paikalle. Kaikenkaikkiaan todella hengelliset fiilikset huokuivat hautausmaasta. Tässä vaiheessa reissun toisen liikuntasuorituksen aikana kuljetut kolmisenkymmentä kilometriä yhdellä tauolla alkoivat tuntua sen verran, että suuntasimme bussiin ja laskeuduimme kaapelivaunulla alas vuorelta. Paikallisjunassa ihmettelin, miksi paluumatka kestää pidempään, kunnes tajusin, että niin tosiaan tullaan se kävelty matkakin takaisin. Ymmärrän nyt, miksi reissuun suositeltiin kahta päivää (yksi kävelyyn, yksi kylän tutkimiseen) ja jälkikäteen vähän harmittaa, ettei tullut etsiydyttyä temppelimajoitukseen suosituksista huolimatta. Ehkä tuonnekin pitää vielä toiste lähteä, jos ehtii.

Kouluviikko sujahti jälleen tuttuun tyyliin. Maininnan arvoisia tapahtumia on lähinnä siedettävämmän hintaisen ruokakaupan löytyminen vartin pyöräilymatkan päässä ja elämäni ensimmäisen (kai) torakan näkeminen ikäväkseni täällä dormilla. Hyi. Talvella niitä ei pitäisi Samin mukaan onneksi näkyä.

Yäk

Tuollainen pyörä tuli ostettua

Kaupan antimia

スーパーマーケット
Super Market

べつに

17.10.14

Viikko jo vierähtänyt edellisestä postauksesta, mutta kirjoittaminen on jäänyt lähinnä siitä syystä, että mitään merkittävää kerrottavaa ei ole tapahtunut. Viime viikonloppu meni päätiloissa sisätiloissa vuoden suurimman taifuunin tultua juuri sopivasti kylään kolmipäiväisen viikonlopun aikaan. Perjantaina kävin ostamassa itselleni polkupyörän, jonka sotkin sitten Umedasta 13 kilsaa takaisin dormille. Ensimmäinen liikuntasuoritukseksi kutsuttava tapahtuma täällä olon aikana. Pyörä helpottaa liikkumista sen verran, että puoleksi vuodeksikin sellaisen viitsi viidelläkympillä ostaa. Kunnon inttimallia oleva munamankeli siis kyseessä, mutta rullaa kyllä kivasti. Laitan kuvan sitten kun muistan sellaisen ottaa.

Muuten päivät kuluvat omituisella saamattomuudella johonkin aina. Istu puolitoista tuntia luennolla, istu puoli tuntia bussissa, käy syömässä, jauha porukan kanssa tai vastaan tulevan tuttavan kanssa kymmenen minuuttia paskaa, pakerra jotain tehtävää pirstaleisen lukujärjestyksen väleissä ja niin edelleen. Tunnit sijoittuvat sinne tänne yhdeksän ja kuuden välille joten arkisin vapaa-aika  on aika sirpaleista eli mitään suurempaa ei ehdi tekemään. Olen päässyt varmistumaan omasta uravalinnastani oikein olan takaa. Japanin tunnit on suurelta osin hirveää hajotusta vieläkin, kun joka lausetta pitää toistaa koko luokan voimalla kymmenen kertaa ja jotenkin koko touhu tuntuu pedagogisesti tosi alkeelliselta. Siitä on kyllä niin pitkä aika, kun olen viimeksi jonkun kielen lukemista aloittanut, mutta hämärät muistikuvat tuntuvat siltä, että paremminkin tämän homman voisi hoitaa. Pidempään Japanissa asunut irkku James tarjosi lohtua, että kyllä se siitä paranee. Business tunnilla tuli hoidettua esiintyminen pois alta heikolla suorituksella. Note to self: esitykseen pitää oikeasti valmistautua jos osaaminen aiheesta on rajallista, improvisointi ei oikein onnistunut. Kemian tunnit ovat viikottainen valopilkku ja oikeasti huomaa olevansa aiheesta aivan intona. Joillain ihmisillä on vaan tosi oudot perverssit. Nanotieteen sekalaiset aiheet ovat myös olleet hyvin kiinnostavia, kun professorit käyvät kertomassa oman tutkimuksensa aiheista. Muuten ei ole ollut suurempia inho/into –reaktioita minkään suhteen.

Eilen kävin Osaka Brothers and Sisters -yhdistyksen tervetulojuhlassa ja tutustuin useisiin uusiin paikallisiin ja ihmisiin pallon joka puolelta. Itse tapahtuma oli lähinnä isoon halliin kokoontuminen pienillä spiikeillä ja ilmaisella ruoalla/juomalla, joka katosi viidessä minuutissa. Bileet jatkuivat parin tunnin jälkeen kampuksella kaljoittelun kera ja kyllä se uusien ihmisten tapaaminen tässä ympäristössä on vaan jotenkin luontaisempaa, vaikkei joisi tippaakaan. Tuttuja kaiken kaikkiaan tuli japanilaisten lisäksi Singaporesta, Kiinasta, Thaimaasta, Pakistanista, Kroatiasta ja Etelä-Koreasta. Kansainvälisyys on siistiä. Kiinalaisten englanninkielen taito yllättää. Olen erehtynyt useampaakin kiinalaista luulemaan jenkiksi. Myös minua nuoremmat japanilaiset pystyvät käymään keskusteluja kanssani. Joko englanti on vihdoin oikeasti kehittymässä universaaliksi kieleksi pikkuhiljaa tai tässä ympäristössä kohtaa vain kansainvälisesti suuntautuneempia ihmisiä. Huomenna matka alkaa aikaisin (edellisviikoista viisastuneena) aamulla muutaman tunnin päässä sijaitsevalle Koyasanille, joka myös kuuluu UNESCO:n maailmanperintökohteisiin, joten vähän visuaalisempaakin materiaalia on tulossa. Tarkoitus on haahuilla luontoa ja vanhaa hengellistä kulttuuria yhdistelevällä pyhiinvaellusreitillä parisenkymmentä kilometriä.

Havaintoja:

-Asiakaspalvelu on täällä ihan omissa sfääreissään. Kyse on toki kulttuurista, mutta jotkut Suomessa kohdattavista hapannaamoista saisi laittaa tänne oppimismatkalle. Kaupan kassat, ruokalan tädit ja muut ”paskaduuneissa” töitä tekevät ovat suurimmaksi osaksi aina ylitsevuotavan ystävällisiä ja kohteliaita, että itsellekin tulee aina hyvä mieli asioinnin jälkeen.

-Jenkit tuntuvat olevan innokkaita olemaan koko ajan äänessä ja tuomaan itseään esille jo siinä mittakaavassa, että allekirjoittanutta meinaa jo ruveta ärsyttämään. Tosin kyse on vain yksittäistapauksista joten mitään yleistystä ei vielä voi tehdä.

-David suunnitteli periaatteessa koko Koyasanin reissun siellä aiemmin jo käyneenä. Suunnitelma sisälsi parin sivun pdf:än minuutin tarkkoine aikatauluineen, karttoineen ja hinnastoineen.

-Kelikin on täällä alkanut jo viilentyä ja shortsit joutuvat kaappiin homehtumaan kesää odotellessa.

Päivittelyä päivittelyn ilosta

9.10.

Viime päivityksen jälkeinen aika on kulunut vahvasti koulun merkeissä. Päivät ovat kääntyneet aamusta iltaan koulun penkkiä kuluttaessa, kurssien tehtäviä vääntäessä, väliajoilla syödessä ja jutellessa muiden vaihtareiden kanssa kuin huomaamatta. ”Läksyt” ovat olleet yllättävän aikaavieviä. Jokaiselle kurssille väännetään viikoittain jotain parin a-nelosen raportteja, case-tehtävien vastauksia, ryhmä esityksiä ym. ja luettavaa muutama kymmentä sivua kerrallaan. Yrittävät varmaan pitää kiireisinä. Voisin yrittää ottaa tavoitteeksi hoitaa nämä jutut samana päivänä, sillä edellisen päivän taktiikka ei tuota kovin miellyttäviä tuloksia.

Tiistaina tapasin vihdoin OUSSEP-buddyni Yukin. Juteltiin niitä näitä vaan reipas tunti ja tutustuttiin. Ihan leppoisen oloinen kaveri, mutta kosketuspinta henkilökohtaisella tasolla tuntui jäävän vähän heikoksi, mutta ehkä tilanne paranee vanhetessaan. Yuki on intohimoinen jalkapallon seuraaja, joka pelaa kaveriporukkansa kanssa myös puulaakifutsalia ja on intohimoinen toisen Osakan joukkueen kannattaja. Ainakin futispelissä pitää hänen kanssaan käydä jossain vaiheessa ja toivottavasti pääsen myös palloa potkimaan mukaan jossain vaiheessa. Yliopiston puolelta olisi tarjolla vaikka minkälaista harrastustoimintaa erilaisissa klubeissa sukeltamisesta taistelulajien kautta kuoroon ja astronomiaan. Liikuntapuolella ainakin homma otetaan vaan vähän turhan vakavasti, kun mitään lajia en erityisen intohimoisesti harrasta. Harjoituksia on viitenäkin päivänä viikossa arkisin ja viikonloppuisin koko toinen päivä. Kitaransoittomahdollisuudet rajoittuvat lähinnä big bandiin tai akustiseen touhuun. Sulkapalloa, jousiammuntaa tai futista olisi hauska käydä pelailemassa ja noita aktiviteetteja saattaa tullakin vielä tarkastettua jossain vaiheessa. Kaikkea vapaa-aikaa en niiden kanssa halua kuitenkaan viettää.

Tuleva viikonloppu tuo jälleen uuden taifuunin Japaniin, joka tällä kertaa onkin vuoden rankin tapaus maailmassa tänä vuonna. Vähälle suunnittelulle muutenkin jäänyt viikonlopun patikointi retki muutaman tunnin junailun päässä jäänee siis tekemättä, vaikka ennusteen mukaan taifuuni saapuu Osakan vaikutuspiiriin vasta maanantai aamuna. Tuntuu, että nämä taifuunit varta vasten tähtäävät aina viikonloppuisin paikalle (maanantaikin ensi viikolla olisi vapaapäivä).

Havaintoja:

-”Ison” miehen ongelmia Japanissa. Koulun huonekalut on suunniteltu hobiteille ja kääpiöille joten tunneilla on vähintäänkin epämukavat oltavat jalkojen niukin naukin mahtuessa pöydän alle. Bussissa istumaan päästessä saakin istua polvet leukaa vasten.

-Kuunpimennys. Enpä ollut ennen mokomaa nähnyt. Ihan siistin näköinen kyllä, vaikkei mikään maailmaa mullistava näky kuitenkaan.

-Useampi ihminen on jo kysynyt, että eikö mulla ole kylmä kun kuljen ”vain” t-paita shortsit –yhdistelmällä. Kaikille olen vain todennut, että minulle tämä on kesä lämpöjen ollessa ympäri vuorokauden yli kahdenkympin. Pidetään pohjoisten ihmisten urbaanilegendoja yllä.

Taivas ja taifuuni 天国 と 台風

6.10.

Japanilaisessa ruoassa on todella vähän lihaa. Niin vähän, että länsimaalainen tuntee lähentelevänsä jo vaarallisesti kasvissyöntiä. Lauantai iltana tähän saatiin onneksi poikkeus. Lähdimme lähimmälle asemalle Ishibashiin kymmenen henkilön voimin all you can eat & drink paikkaan, jossa parilla kympillä sai kaksi tuntia vetää niin paljon (pääosin) lihaa ja alkoholia kuin vaan ehtii. Hong Kongilainen Billy erehtyi tilaamaan kasviksiakin yhdessä välissä. Pöydän ääressä oli hiilillä kuumennettu grilli, jossa raakana pöytään tuodut lihapalat paistettiin ja ahmittiin menemään. Lihaa oli kaikenlaista; kanaa, possua, mustekalaa ja lehmää. Tarjolla oli myös epäilyttävempiä ruhon osia kuten lehmän keuhkoa.

Tarjoilija kutsuttiin pöytään nappia painamalla, kun ruokaa ja juomaa kaivattiin lisää pöytään. Pientä viivytystaktiikkaa oli kyllä ilmassa tai siltä ainakin tuntui, mutta täytyyhän heidän yrittää pitää homma kannattavana; liha täällä on aika kallista. Viimeistä suupalaa ulos kävellessä pureskellessa onnistuin kuitenkin mahani täyttämään. Syödessä sain kuunnella useampaankin otteeseen ”look at him, he looks so happy” –kommentteja ja sitä kyllä totta vie olin. Jo muutaman viikon vähällä lihalla elämisen jälkeen ruoka maistui taivaalliselta ja olutkin oli ihan hyvää. Harmi, että vastaavia ravintoloita ei Suomessa taida olla, sillä konsepti taitaa kannattaa vain vähäruokaisten aasialaisten keskuudessa. Alkaa pikkuhiljaa hävettämään olla näiden länsimaalaisten tyyppien kanssa, kun mitään vaivannäköä paikallisten tapojen mukaisesti käyttäytymiseen ei tunnu olevan. Porukka on todella äänekäs etenkin alkoholin tullessa kuvioon mukaan ja en ole ihan varma saimmeko jopa porttikiellon kyseiseen ravintolaan.

Sunnuntaiksi ja maanantaiksi luvattiin paljon sadetta taifuuni Phanfonen lähestyessä Osakaa. Sunnuntai aamu kuitenkin valkeni aurinkoisena ja hetken miettimisen jälkeen päätimme lähteä käymään Osakan linnassa. Taifuuni ei ollut saanut paikallisiakaan jäämään vielä koteihinsa vaan linnalle vievällä tapahtuma-alueella oli todella paljon ihmisiä menossa ilmeisesti jotain tapahtumaa katsomaan läheiseen messuhalliin tai vastaavaan. Ulkoa päin linna oli todella vaikuttava näky (katso kuvat), mutta sisätilat oli rakennettu jo aivan länsimaalaiseen tyyliin museoksi. Rakennus on tuhoutunut ilmeisesti useamman kerran; Japanin historia on melko sotaisa, vaan liekö sen sotaisampi kuin muillakaan mailla. Linnan huipulta oli ihan kivat maisemat, mutta suureen historialliseen antiin emme tutustuneet tällä kertaa ajanpuutteen vuoksi. Opiskelijakortilla pääsi ilmaiseksi sisään, joten pitää ruveta esittelemään sitä jatkossa joka nähtävyydellä, missä tulee käytyä. Kohtasimme tornista ulos tultuamme japanilaisen eläkeläisen, joka puhui todella hyvää englantia ja jäi juttelemaan niitä näitä kanssamme pidemmäksikin aikaa. Sympaattinen ja ystävällinen mies kehoitti meitä jatkamaan matkaa paikallisten suosimalle kauppakadulle (arcade), josta lähdimme metsästämään ruokaa. Taifuunin johdosta monet paikat olivat kuitenkin kiinni, joten syömisen jälkeen päätimme suunnata suoraan dormille.

Taifuuni ohitti Osakan yön aikana. Nukkumaan mennessä alkoi sataa ja aamuyöllä heräsin kovaan tuulen ujellukseen ja katselin hetken aikaa ulos ja ihmettelin kovaa tuulta. Koko Osakan alueelle oli annettu varoitus ja varoituksen ollessa voimassa vielä aamukuudelta koulun toiminnot peruuntuivat puoleen päivään saakka. Varoituksen ollessa voimassa vielä yhdeksältä koko koulupäivä olisi peruttu, mutta vaara päättyi ennen sitä, joten jouduin lähtemään koululle.

Havaintoja:

-Vähän syrjäisemmälle asemalle kävellessä vastaan tuli ensimmäinen ”love hotel”, jossa paperiseinien keskellä vanhempiensa luona asuvat japanilaiset käyvät hoitamassa parisuhteitaan.

Koulu, Skolan, School, Szkoła, 学校

3.10.

Kolme ensimmäistä koulupäivää ja kuusi ”luentoa” takana. Ensi vaikutelma tuo mieleen enemmänkin lukion kuin yliopiston. Tunnit pidetään luokissa joihin ei paljoa yli kolmeakymmentä ihmistä mahdu ja jokaiselta saa mukaansa kotiläksyt tehtäväksi seuraavalle kerralle. Itse olen pitänyt kovasti Jyväskylän tarjoamasta opiskelutavoista. Pari massaluentoa viikossa ja harjoitustehtävät päälle, joita ei aina ole pakko edes tehdä. Luennoilla saa käydä jos haluaa, mutta läsnäolopakkoa ei ole ollenkaan. Jokainen saa opiskella kurssit juuri sillä tavalla kuin itselle sopii. Täällä painopiste tuntuu olevan enemmän läsnäolossa, ryhmätehtävissä, esityksissä ja eri raporttien, tehtävien ym. palauttamisessa. Vastaavasti sitten tenttejä ei taida olla yhdessäkään valitsemassani kurssissa. OUSSEP-kurssien (joista kurssien tulee pääasiassa koostua) valikoima luonnontieteiden suhteen on hyvin rajallinen.

Kurssilista näyttää tällä hetkellä tältä:

-Introduction to Precision Science and Technology

-Introduction to International Business

-Advanced Organic Chemistry (!)

-Topics in Mathematics and it’s Engineering Applications

-Experimental Mathematics (R-kielen opettelu)

-Multivariate Statistical Science

-Global Citizenship

Kaksi viimeistä saatan pudottaa pois ihan oman mielenkiinnon mukaan. Kaikki kurssit ovat tasoltaan sellaisia, että niihin tarvittavat pohjatiedot ovat olemattomia. Poikkeuksena orgaanisen kemian kurssi, jonka viime yönä spottasin vielä, kun osasin oikeasta paikasta etsiä; Insinörtti-tiedekunnan leiristä. Saavuin tunnille hikisenä harhailtuani etsimässä luokkahuonetta myöhässä. Professori oli ystävällinen kaveri ja toivotti tervetulleeksi kurssille. Paikalla oli kolme muuta lisäkseni. Ensimmäisenä sainkin sitten eteeni oppilaiden osaamistason mittaamiseksi tehdyn kokeen jota sai koko puolitoista tuntia pakertaa, mitä luennolle oli varattu. Edelliset kokemukset oman pääaineen parissa ovat keväältä 2013 ja pääsinkin toteamaan unohtaneeni lähes kaiken tarkan tiedon aiheista. Muistin kyllä osanneeni kaiken testissä kysytyn silloin joskus, mutta raapustelut jäivät aika epätoivoiseksi omiksi päättelyiksi. Englannin kielikin aiheutti takeltelua kaikkien termien ollessa päässä suomen kielellä. Siinä sitten paperia palautellessa yritin vähän selitellä tilannetta, mutta proffa totesi vaan, että älä huoli sellasista, nähdään ensi viikolla. Tälläkään kurssilla ei onneksi ole tenttiä vaan kolme raporttia, joten eiköhän tuon kurssin saa tehtyä, kun aiheet ovat juuri sitä mikä kiinnostaa. Toinen ääripää on sitten japanin kurssi; olo on kuin ala-asteella. Jouduin ottamaan alimman tason kurssin, 8 vuotta sitten käydyt pari kurssia eivät ihan riittäneet toiselle tasolle, joka olisi vaatinut jo esim. 100:n kanjin osaamista. Homma lähti siis ihan nollista eikä siinä mitään, mutta opettajan tyyli tuntuu siltä, että hän ajattelee opettavansa jotain pikku lapsia, mikä saa otsasuonen sykkimään. Koulupainotteinen päivitys, mutta sitä ovat päivätkin olleet.

Random juttuja:

-Kahdeksan kilometrin päässä toisistaan olevien kampusten välillä kulkee onneksi yliopiston tarjoama ilmainen bussilinja, joka kyllä ruuhka-aikaan onkin sitten niin täynnä, että osa porukasta jää ulos.

-Osakassa on maailman paras puhdashuone erilaisia insinörttijuttuja varten, jossa rakennuksen ilma, vesi ja muut kaasut on puhdistettu lähes kokonaan kaikista hiukkasista

-Kurkin vähän labroihin ja aika paljon sotkuisemman näköistä touhua näytti olevan verrattuna ainakin oppilaslabroihin koulussa. Jotkut tyypit istuivat tuoleillaan vetämässä sikeitä. Japanissahan työssä nukkuminen on ihan ok, se on merkki siitä, että kyseinen henkilö on tehnyt töitä totaaliseen uupumukseen asti.

Sitä ja tätä

30.9.

Edellisestä päivityksestä kerkesi jo puolen viikkoa vierähtämään, vaikka mitään suuruuksia ei olekaan tapahtunut. Lauantaina lähdin paremman tekemisen puutteessa Carlin ja Renén mukaan Denden towniin, joka on Osakan kaupunginosa, johon on keskittynyt pelit, elektroniikka ja kaikki manga/anime –hömpötykset. Sinänsä paikka ei kyllä ollut mitenkään ihmeellinen, vaan lähinnä ihmetystä aiheuttivat paikan päällä olevat jättimäiset kaupat. Lisäksi kadun varrella oli useita tyttöjä pukeutuneena ilmeisesti jonkinnäköisiin siivoojan asuihin ja houkuttelemassa ihmisiä kuka mihinkin kauppaan. Kolmessa kaupassa käytiin pyörimässä, joista ensimmäinen oli vakuuttavat 8 kerrosta kaikkia edellä mainittuja tuotteita. Kaksi muuta sitten olivat omistautuneet mangalle ja niiden oheiskrääsälle. Erilaisille figuureillekin oli varattu oma kerroksensa. Kaksi muuta kaveria ovat ahkerampia genren harrastajia ja tutkiskelivat paikkoja tarkemmin, itse lähinnä pyöriskelin ympäriinsä sillä, mitään varsinaisia tarpeita ei ollut ja viihdeosaston tuotteista en kuitenkaan ymmärtäisi sanaakaan. Paluumatka pimentyneen Namban kautta takaisin dormille.

"Yöllinen" kuva Shinsaibashilta.

Mangaa mangaa mangaa

Sunnuntaiksi suunniteltu pieni retkeily luonnonhelmaan Osakan laitamilla Minoo:ssa jäi lopulta tekemättä liian myöhäiseksi venyneen lähdön vuoksi. Itsekin vetelen ilman kelloa unta tyytyväisenä vähintään yhteentoista asti, muita sai sitten odottaa vielä kahteen. Aurinko täällä laskee kuudelta ja julkisilla matkustamiseen kuluvan ajan lisäksi, joten todettiin, että tänään ei kunnolla käppäilemään ehdi. Tässä vaiheessa iski pienimuotoinen mökkihöperyys ja sunnuntain sekä maanantain puuhailin omiani itsekseni. Pähkäilin kurssivalintoja, putsasin tietokoneeni villakoirista pidentääkseni sen elinikää tarvittavaksi 5 kk:ksi ja kokkailin vihdoin itsekin jotain pientä. Paistoin valmis-ramen annokseen vähän kanaa ja lisäsin sekaan lörtsähdyksen tofua sekä pavun ituja. Ei mikään gastronomian riemuvoitto, mutta jostain täälläkin pitää aloittaa. Liekö suomalainen luonteenpiirre, mutta minusta yksin oleskelu teki kyllä hyvää. Illalla neljännestä kerroksesta pari japanilaista (Masahiro ja Nonaka) ja australialainen Jason järjestivät tervetulojuhlan dormimme vaihtareille. Kaverit olivat vääntäneet padallisen currya ja hirveän kasan riisiä ja tarjosivat sojua, kaljaa, naposteltavaa vielä ruoankin lisäksi. Itse olin ainakin yllättynyt vieraanvaraisuudesta, näköjään täälläkin tyyppejä on moneen eri junaan; ei pelkästään tyyppejä, jotka ei edes päin uskalla katsoa.

Tervetulojuhlasta.

 Tiistai oli jälleen orientaationtäyteinen päivä. Ensimmäisenä IT-orientaatio, missä nimensä mukaisesti selvitettiin IT-hommat kuntoon. Toisena kirjasto-orientaatio eli ensin puolen tunnin power pointti ja sitten samat asiat uudestaan kirjastokierroksen aikana. Viimeinen osio oli esittelykierros vielä Toyonakankin kampuksella. Kierroksen jälkeen lähdin Edwinin ja Davidin mukaan kahville heidän japanilaisen buddynsä Kenin kanssa. Läheisessä ruokala/kahvilassa sain vihdoin eteeni kupillisen ihka aitoa suodatinkahvia. Ei ollut kummoista, mutta valmis-kylmäkahveihin verrattuna vertaansa vailla. Pitänee hommata kahvinkeitto vehkeet itsellekin, niin ei viittä kuukautta joudu kärvistelemään ilman. Ken oli heti keksimässä ohjelmaa parivaljakolle, kysellen mitä nämä haluaisivat Japanissa tehdä ja pyysi minuakin mukaan joka reissulle, mutta totesin, että pitää tavata oma buddy ensin ja katsoa miten homma hänen kanssa lähtee rullaamaan. Huomenna sitten on jo ensimmäiset luennot.

Ensimmäinen kuppi mustaa kultaa

Havaintoja:

-Pitää ruveta heräämään aikaisemmin.

-Jälleen japanilaisten kivikautisuus iskee. Kirjasto oli valtava ja sisälsi kuusi kerrosta varastoa; suuria huoneita hyllyt vääränään kirjoja ihan kuin mistään digitaalisesta ei olisi koskaan kuultukaan.

-Ilmeisesti edes yksi aito kemian kurssi vaihtojaksolle jää haaveeksi, sillä muutamaa kurssia lukuunottamatta koko Graduate School of Sciencen kurssivalikoima on japaniksi. Pitää vielä varmistua asiasta.