Koyasan 高野山

25.10.

Kuvat

Herätyskello pirahti viiden jälkeen Koyasaniin lähdön merkiksi. Puolikuolleena vähän muroja nassuun, eväät reppuun ja suoriuduttiin matkalle. Päivä oli optimaalinen metsässä köpöttelylle; aamun kymmenestä asteesta keli lämpeni 15-20:een asteeseen loppu päiväksi ja aurinko ei mennyt hetkeksikään pilveen. Pyörällä asemalle, junalla keskustaan Umedaan, josta metrolla Nambaan toiseen junaan, joka kulki Yamadaan ja täältä vielä paikallisjunalla aloituspisteelle. Paikalle saavuttiin puoli yhdeksän maissa ja tästä kuljettiin vielä pari kilometriä itse pyhiinvaellusreitin alkuun. Reitti kulki ensin bambuvoittoisessa metsikössä muuttuen kuitenkin nopeasti korkeaksi nousuksi kaki-hedelmäpuiden lomassa. Hedelmiä sai ostettuakin laittamalla rahaa lukittuun laatikkoon postilaatikon kokoisella kojulla. Varkaaksikin olisi halutessaan voinut ruveta. Tässä vaiheessa saavutimme 74-vuotiaan papparaisen, joka oli lähtenyt toista kertaa pyhiinvaellukselle. Englantikin tältä taittui mallikkaasti ja hän innokkaasti kyseli mistä päin maailmaa olimme, käveli kanssamme kappaleen matkaa ja piti koulutuksen toiminnasta, jos karhu sattuisi vastaan. Jatkoimme lopulta omaan tahtiin, mutta ei pappa kyllä kovin hiljaisempaa vauhtia meitä seurannut.

Maisema vaihtui hiekkapohjaiseksi setrimetsäksi, joka toi yllättävän paljon mieleen suomalaiset harjumaisemat. Reittikin muuttui asfaltista vihdoin syvälle penkereiden väliin tallautuneeksi hiekkapoluksi. Kävelimme aika reipasta tahtia, jotta päivänvaloa riittäisi vielä itse Koyasanin ja etenkin UNESCOn perintökohde hautausmaan tutkimiseen. Reitin kulkemiseen arvioitu aika oli seitsemän tuntia. Maisemat pysyivät pitkään aika samanlaisina, mikä näkyy kuvistakin. Koyasanin lähestyessä metsässä alkoi vaan näkymään myös ikivanhan oloisia jättimäisiä puita siellä täällä. Vetelimme lounaan jo reippaasti yli puolivälin ja lähdimme nousemaan yhä ylöspäin. Lopulta saavuimme kolmen jälkeen Daimon Gatelle (ikävä kyllä mokoma oli korjaustyön alla) vuoren huipulla, joka toimii sisäänkäyntinä Koyasanin kylään. Hautausmaalle täältä oli vielä kolme kilometriä matkaa, joten käveleminen jatkui ja itse kylään tutustuminen jäi läpikulkuun. Kadunvartta reunustivat monet kylän 88:sta temppelistä. Kävimme Davidin kanssa kiertämässä alueen ensimmäisen temppelin Garanin aukion pikaisesti muiden käydessä kaupassa. Saavuimme hautuumaalle ja paikka on kyllä UNESCO merkintänsä ansainnut. Vähintään kilometrin mittainen toista tuhatta vuotta vanha alue oli metsän siimeksessä 200-600 vuotiaiden setripuiden lomassa täynnä sammaleen peittämiä hautakiviä. Paikalle on haudattu kaikenlaisia Japanin historialle merkittäviä henkilöitä. Tietääkseni vielä nykyäänkin ihmisiä voidaan haudata sinne, mutta mistään halvasta huvista ei kyllä ole kyse, joten ihmiset käyvät hautaamassa läheiseltänsä vain yhden luun tai vastaavaa. Alue päättyy temppeliin, jossa munkit kerkesivät juuri päättämään seremoniansa raahautuessani paikalle. Kaikenkaikkiaan todella hengelliset fiilikset huokuivat hautausmaasta. Tässä vaiheessa reissun toisen liikuntasuorituksen aikana kuljetut kolmisenkymmentä kilometriä yhdellä tauolla alkoivat tuntua sen verran, että suuntasimme bussiin ja laskeuduimme kaapelivaunulla alas vuorelta. Paikallisjunassa ihmettelin, miksi paluumatka kestää pidempään, kunnes tajusin, että niin tosiaan tullaan se kävelty matkakin takaisin. Ymmärrän nyt, miksi reissuun suositeltiin kahta päivää (yksi kävelyyn, yksi kylän tutkimiseen) ja jälkikäteen vähän harmittaa, ettei tullut etsiydyttyä temppelimajoitukseen suosituksista huolimatta. Ehkä tuonnekin pitää vielä toiste lähteä, jos ehtii.

Kouluviikko sujahti jälleen tuttuun tyyliin. Maininnan arvoisia tapahtumia on lähinnä siedettävämmän hintaisen ruokakaupan löytyminen vartin pyöräilymatkan päässä ja elämäni ensimmäisen (kai) torakan näkeminen ikäväkseni täällä dormilla. Hyi. Talvella niitä ei pitäisi Samin mukaan onneksi näkyä.

Yäk

Tuollainen pyörä tuli ostettua

Kaupan antimia

スーパーマーケット
Super Market