Κ

29.10.

Jälleen vähän aktiivisempi viikonloppu takana. Sunnuntaina kävin katsomassa baseball-matsin Davidin, Edwinin ja näiden OUSSEP-buddyn Kenin mukana Kiotossa. Mistään mestaruusliigan pelistä ei ollut kyse, vaan lukioiden välisen liigan pudotuspeli Kioton oman lukion ja jonkun toisen joukkueen välillä. Koulun asema täällä on hyvin erikoinen verrattuna Suomeen. Jokaisella koululla on todella monissa lajeissa oma joukkue, jotka sitten ottavat toisistaan mittaa erinäisissä kilpailuissa hakien koululleen mainetta ja kunniaa. Sama meininki on myös yliopistoissa, yläasteista en ole varma. Joukkueilla oli myös omista kouluista lähtöisin olevat kannustajat. Vieraspelin kantajoukoilla oli vain bassorumpu ja kolmisenkymmentä kultakurkkua mukana, kun taas kotijoukkueella oli kokonainen orkesteri paikalla. Ihan oikeasti tuubat, lautaset, klarinetit, huilut ja muut. Jokaiselle lyöntivuorossa olevalle pelaajalle oli omat tunnusmusiikkinsa (heikkolaatuinen video). Vieraat pysyttelivät länsimaalaisesti Rocky-tunnareissa ja Smoke on the Waterissa, kun kotijoukkueen kannattajat soittelivat jotain elokuvan soundtrackia eeppisyydellään muistuttavaa. Kotijoukkue oli kevään mestari joten tietysti päädyimme näiden kannattajien leiriin. Baseball itsessään muistuttaa aika suurestikin pesäpalloa; hommaan pääsi pikaisesti kiinni, vaikken sääntöjä sen tarkemmin tiennytkään. Tuntuu kyllä olevan paljon vaikeampi peli lyöjälle verrattuna Suomen serkkuunsa; kahdenkaan pelaajan palloon osuminen kuudella yrityksellä ei ollut itsestään selvää. Pelin kulku oli melko hämmentävää, kun viime vuoden mestari oli pelin puolivälissä häviöllä 4-0. Välissä olleen tauon jälkeen kiotolaiset kuitenkin paukuttivat yhdessä erässä (yhdeksästä) neljä juoksua ja myöhemmissä pari juoksua päälle pitäen vastustajat nollilla ja voittaen siinä rytäkässä koko pelin.

Peli päättyi aikaisin iltapäivällä, joten ei muuta kuin vähän sobaa naamaan ja tekemään vielä pieni kierros Kioton Gionin kaupunginosassa, missä jo aiemminkin tuli käytyä. Tällä kertaa vaan paikat olivat vielä auki ja väkeä oli kuin heinää suovassa (myös kimono asuisia ihmisiä oli ympäriinsä). Japanilaiset lähtevät sankoin joukoin liikkeelle viikonloppuisin, minkä on nyt saanut kantapään kautta todeta. Käveltiin Kiyomizun temppelille, joka viime kerralla oli jo suljettu ja aivan pimeänä viime kerralla. Mitään ihmeellistä kerrottavaa ei sightseeingiltä kertynyt, kuvat kertoo paremmin aiheesta.

Maanantaina suuntasimme Universal Studiosin teemapuistoon. Onneksi oli maanantai, joten ihmiset olisivat varmastikin töissä. Jo täydestä junalastista saattoi päätellä, että asia ei todellakaan ollut näin. Pääportilla saattoi elävästi aistia jo tungoksen ja jonottamisen katkun. Halloween spesiaali (kolmena päivänä viikossa koko tämän kuun ollut kuitenkin) oli saanut väen sankoin joukoin paikalle. Paikalliset olivat myös pukeutuneet halloween asusteisiin ja taiteilleet naamaansa verta, arpia, haavoja ja muuta mukavaa, mikä oli kyllä ihan hauskaa katsottavaa. Mieli teki vain kääntyä tulosuuntaan ja lähteä pois, mutta löysin itseni kuitenkin puiston porttien väärältä puolelta. Puisto koostui nimensä mukaisesti eri Universalin elokuville pyhitetyistä osioista kuten Spider-Man, Back to the Future, Jurassic Park, Terminator, Harry Potter jne. Joka alueella näille elokuville oli pyhitetty yksi laite/elämys ja monen monta krääsä- ja ruokakauppaa. Koko hommaan kerkesi mennä jo maku, kun väenpaljoudesta johtuvat ongelmat alkoivat:

-Harry Potter -osioon puistosta pääsemiseen piti varata oma aika, joka oli 6-7 h puistoon saapumisen jälkeen, vaikka ajanvaraus hoidettiin heti ensimmäisenä.

-Laitteisiin oli jonoa puolesta tunnista pahimmillaan kolmeen tuntiin. Paikalliset fiksuina olivatkin varustautuneet kirjoilla ja käsikonsoleilla ajan tappamista varten. En koskaan uskonut pystyväni moisiin jonotussuorituksiin ilman pääni räjähtämistä, mutta kerran tuli maksettua niin sitten jonotettiin.

-Kaikki ostettava oli aivan törkeän hintaista, mitä nyt osasi kyllä odottaakin. Harry Potter asukokonaisuuden kaapuineen päivineen olisi saanut vaivaisella parilla sadalla eurolla! Yhdistettynä siihen, että puistosta ei voinut poistua vieressä oleviin ravintoloihin (no re-entry) otsasuoni tykytti jo ihan kiitettävällä tahdilla.

-Yksi eniten odottamistani spektaakkeleista Biohazard olisi laittanut kävijän rähisemään zombi-näyttelijöiden kanssa eloonjäämisestään Walking Dead tyyliin, mutta laitteeseen olisi pitänyt ostaa erikseen vielä lippu, mikä selvisi siinä vaiheessa, kun liput oli jo loppuunmyyty.

Pahoittelut avautumisesta, nyt se on ohi. Itse laitteet olivat tosi siististi tehtyjä. Parhaimmat olivat 4D-”ajeluja”, joissa kulloinen ajoneuvo hytkyi ja sai vuoristoratafiiliksetkin aikaan samalla, kun edessä pauhasi 3D-video milloin mistäkin leffasta. Tylypahkassa tuo systeemi oli erityisen hienosti toteutettu. Kuuden aikaan alkanut halloween spesiaali tarkoitti puiston alueelle saapuvaa zombie apocalypseä. Palkatut näyttelijät hilluivat kaduilla moottorisahat, kirveet sun muut käsissään pelottelemassa ja SWAT-asuiset poliisit taistelemassa näitä vastaan. Ympäristökin muuttui aihepiiriin soveliaammaksi ja naisasiakkaat vain paransivat tunnelmaa kirkumisellaan ja hysteriallaan. Viimeisestä kolmesta tunnista jäikin ihan hyvät fiilikset, mutta puisto kyllä vaatii ehdottomasti mukaan kaksitoista tuntia ajantappoa ja omat eväät ollakseen miellyttävä kokemus. (Kuvat viikonlopusta)

Viikolla yritin suunnitella taas seuraavalle viikonlopulle matkakohdetta vähän kauempaa ja löysin Kinosakin kuumienlähteiden (onsen) kylän. Huikean oloinen paikka, mutta taas sain opetuksen japanilaisista viikonlopuista kantapään kautta, kun jokikinen majoituspaikka on ääriään myöten täynnä. Josko täällä oppisin vähän paremmin suunnittelemaan menojani seuraavaa päivää pidemmälle. Viiden päivän (pe-ti) University Festival tauko onneksi lyheni kolmeen päivään, kun perjantain oppitunnit sitten ilmeisesti kuitenkin pidetään ja tiistaina pitää olla pitämässä My Country, My University –esitelmää, niin ei liikaa harmita. Paikka on muutenkin vasta myöhemmin talvella parhaimmillaan, niin majoituksenkin ehtii varaamaan.

Koyasan 高野山

25.10.

Kuvat

Herätyskello pirahti viiden jälkeen Koyasaniin lähdön merkiksi. Puolikuolleena vähän muroja nassuun, eväät reppuun ja suoriuduttiin matkalle. Päivä oli optimaalinen metsässä köpöttelylle; aamun kymmenestä asteesta keli lämpeni 15-20:een asteeseen loppu päiväksi ja aurinko ei mennyt hetkeksikään pilveen. Pyörällä asemalle, junalla keskustaan Umedaan, josta metrolla Nambaan toiseen junaan, joka kulki Yamadaan ja täältä vielä paikallisjunalla aloituspisteelle. Paikalle saavuttiin puoli yhdeksän maissa ja tästä kuljettiin vielä pari kilometriä itse pyhiinvaellusreitin alkuun. Reitti kulki ensin bambuvoittoisessa metsikössä muuttuen kuitenkin nopeasti korkeaksi nousuksi kaki-hedelmäpuiden lomassa. Hedelmiä sai ostettuakin laittamalla rahaa lukittuun laatikkoon postilaatikon kokoisella kojulla. Varkaaksikin olisi halutessaan voinut ruveta. Tässä vaiheessa saavutimme 74-vuotiaan papparaisen, joka oli lähtenyt toista kertaa pyhiinvaellukselle. Englantikin tältä taittui mallikkaasti ja hän innokkaasti kyseli mistä päin maailmaa olimme, käveli kanssamme kappaleen matkaa ja piti koulutuksen toiminnasta, jos karhu sattuisi vastaan. Jatkoimme lopulta omaan tahtiin, mutta ei pappa kyllä kovin hiljaisempaa vauhtia meitä seurannut.

Maisema vaihtui hiekkapohjaiseksi setrimetsäksi, joka toi yllättävän paljon mieleen suomalaiset harjumaisemat. Reittikin muuttui asfaltista vihdoin syvälle penkereiden väliin tallautuneeksi hiekkapoluksi. Kävelimme aika reipasta tahtia, jotta päivänvaloa riittäisi vielä itse Koyasanin ja etenkin UNESCOn perintökohde hautausmaan tutkimiseen. Reitin kulkemiseen arvioitu aika oli seitsemän tuntia. Maisemat pysyivät pitkään aika samanlaisina, mikä näkyy kuvistakin. Koyasanin lähestyessä metsässä alkoi vaan näkymään myös ikivanhan oloisia jättimäisiä puita siellä täällä. Vetelimme lounaan jo reippaasti yli puolivälin ja lähdimme nousemaan yhä ylöspäin. Lopulta saavuimme kolmen jälkeen Daimon Gatelle (ikävä kyllä mokoma oli korjaustyön alla) vuoren huipulla, joka toimii sisäänkäyntinä Koyasanin kylään. Hautausmaalle täältä oli vielä kolme kilometriä matkaa, joten käveleminen jatkui ja itse kylään tutustuminen jäi läpikulkuun. Kadunvartta reunustivat monet kylän 88:sta temppelistä. Kävimme Davidin kanssa kiertämässä alueen ensimmäisen temppelin Garanin aukion pikaisesti muiden käydessä kaupassa. Saavuimme hautuumaalle ja paikka on kyllä UNESCO merkintänsä ansainnut. Vähintään kilometrin mittainen toista tuhatta vuotta vanha alue oli metsän siimeksessä 200-600 vuotiaiden setripuiden lomassa täynnä sammaleen peittämiä hautakiviä. Paikalle on haudattu kaikenlaisia Japanin historialle merkittäviä henkilöitä. Tietääkseni vielä nykyäänkin ihmisiä voidaan haudata sinne, mutta mistään halvasta huvista ei kyllä ole kyse, joten ihmiset käyvät hautaamassa läheiseltänsä vain yhden luun tai vastaavaa. Alue päättyy temppeliin, jossa munkit kerkesivät juuri päättämään seremoniansa raahautuessani paikalle. Kaikenkaikkiaan todella hengelliset fiilikset huokuivat hautausmaasta. Tässä vaiheessa reissun toisen liikuntasuorituksen aikana kuljetut kolmisenkymmentä kilometriä yhdellä tauolla alkoivat tuntua sen verran, että suuntasimme bussiin ja laskeuduimme kaapelivaunulla alas vuorelta. Paikallisjunassa ihmettelin, miksi paluumatka kestää pidempään, kunnes tajusin, että niin tosiaan tullaan se kävelty matkakin takaisin. Ymmärrän nyt, miksi reissuun suositeltiin kahta päivää (yksi kävelyyn, yksi kylän tutkimiseen) ja jälkikäteen vähän harmittaa, ettei tullut etsiydyttyä temppelimajoitukseen suosituksista huolimatta. Ehkä tuonnekin pitää vielä toiste lähteä, jos ehtii.

Kouluviikko sujahti jälleen tuttuun tyyliin. Maininnan arvoisia tapahtumia on lähinnä siedettävämmän hintaisen ruokakaupan löytyminen vartin pyöräilymatkan päässä ja elämäni ensimmäisen (kai) torakan näkeminen ikäväkseni täällä dormilla. Hyi. Talvella niitä ei pitäisi Samin mukaan onneksi näkyä.

Yäk

Tuollainen pyörä tuli ostettua

Kaupan antimia

スーパーマーケット
Super Market

べつに

17.10.14

Viikko jo vierähtänyt edellisestä postauksesta, mutta kirjoittaminen on jäänyt lähinnä siitä syystä, että mitään merkittävää kerrottavaa ei ole tapahtunut. Viime viikonloppu meni päätiloissa sisätiloissa vuoden suurimman taifuunin tultua juuri sopivasti kylään kolmipäiväisen viikonlopun aikaan. Perjantaina kävin ostamassa itselleni polkupyörän, jonka sotkin sitten Umedasta 13 kilsaa takaisin dormille. Ensimmäinen liikuntasuoritukseksi kutsuttava tapahtuma täällä olon aikana. Pyörä helpottaa liikkumista sen verran, että puoleksi vuodeksikin sellaisen viitsi viidelläkympillä ostaa. Kunnon inttimallia oleva munamankeli siis kyseessä, mutta rullaa kyllä kivasti. Laitan kuvan sitten kun muistan sellaisen ottaa.

Muuten päivät kuluvat omituisella saamattomuudella johonkin aina. Istu puolitoista tuntia luennolla, istu puoli tuntia bussissa, käy syömässä, jauha porukan kanssa tai vastaan tulevan tuttavan kanssa kymmenen minuuttia paskaa, pakerra jotain tehtävää pirstaleisen lukujärjestyksen väleissä ja niin edelleen. Tunnit sijoittuvat sinne tänne yhdeksän ja kuuden välille joten arkisin vapaa-aika  on aika sirpaleista eli mitään suurempaa ei ehdi tekemään. Olen päässyt varmistumaan omasta uravalinnastani oikein olan takaa. Japanin tunnit on suurelta osin hirveää hajotusta vieläkin, kun joka lausetta pitää toistaa koko luokan voimalla kymmenen kertaa ja jotenkin koko touhu tuntuu pedagogisesti tosi alkeelliselta. Siitä on kyllä niin pitkä aika, kun olen viimeksi jonkun kielen lukemista aloittanut, mutta hämärät muistikuvat tuntuvat siltä, että paremminkin tämän homman voisi hoitaa. Pidempään Japanissa asunut irkku James tarjosi lohtua, että kyllä se siitä paranee. Business tunnilla tuli hoidettua esiintyminen pois alta heikolla suorituksella. Note to self: esitykseen pitää oikeasti valmistautua jos osaaminen aiheesta on rajallista, improvisointi ei oikein onnistunut. Kemian tunnit ovat viikottainen valopilkku ja oikeasti huomaa olevansa aiheesta aivan intona. Joillain ihmisillä on vaan tosi oudot perverssit. Nanotieteen sekalaiset aiheet ovat myös olleet hyvin kiinnostavia, kun professorit käyvät kertomassa oman tutkimuksensa aiheista. Muuten ei ole ollut suurempia inho/into –reaktioita minkään suhteen.

Eilen kävin Osaka Brothers and Sisters -yhdistyksen tervetulojuhlassa ja tutustuin useisiin uusiin paikallisiin ja ihmisiin pallon joka puolelta. Itse tapahtuma oli lähinnä isoon halliin kokoontuminen pienillä spiikeillä ja ilmaisella ruoalla/juomalla, joka katosi viidessä minuutissa. Bileet jatkuivat parin tunnin jälkeen kampuksella kaljoittelun kera ja kyllä se uusien ihmisten tapaaminen tässä ympäristössä on vaan jotenkin luontaisempaa, vaikkei joisi tippaakaan. Tuttuja kaiken kaikkiaan tuli japanilaisten lisäksi Singaporesta, Kiinasta, Thaimaasta, Pakistanista, Kroatiasta ja Etelä-Koreasta. Kansainvälisyys on siistiä. Kiinalaisten englanninkielen taito yllättää. Olen erehtynyt useampaakin kiinalaista luulemaan jenkiksi. Myös minua nuoremmat japanilaiset pystyvät käymään keskusteluja kanssani. Joko englanti on vihdoin oikeasti kehittymässä universaaliksi kieleksi pikkuhiljaa tai tässä ympäristössä kohtaa vain kansainvälisesti suuntautuneempia ihmisiä. Huomenna matka alkaa aikaisin (edellisviikoista viisastuneena) aamulla muutaman tunnin päässä sijaitsevalle Koyasanille, joka myös kuuluu UNESCO:n maailmanperintökohteisiin, joten vähän visuaalisempaakin materiaalia on tulossa. Tarkoitus on haahuilla luontoa ja vanhaa hengellistä kulttuuria yhdistelevällä pyhiinvaellusreitillä parisenkymmentä kilometriä.

Havaintoja:

-Asiakaspalvelu on täällä ihan omissa sfääreissään. Kyse on toki kulttuurista, mutta jotkut Suomessa kohdattavista hapannaamoista saisi laittaa tänne oppimismatkalle. Kaupan kassat, ruokalan tädit ja muut ”paskaduuneissa” töitä tekevät ovat suurimmaksi osaksi aina ylitsevuotavan ystävällisiä ja kohteliaita, että itsellekin tulee aina hyvä mieli asioinnin jälkeen.

-Jenkit tuntuvat olevan innokkaita olemaan koko ajan äänessä ja tuomaan itseään esille jo siinä mittakaavassa, että allekirjoittanutta meinaa jo ruveta ärsyttämään. Tosin kyse on vain yksittäistapauksista joten mitään yleistystä ei vielä voi tehdä.

-David suunnitteli periaatteessa koko Koyasanin reissun siellä aiemmin jo käyneenä. Suunnitelma sisälsi parin sivun pdf:än minuutin tarkkoine aikatauluineen, karttoineen ja hinnastoineen.

-Kelikin on täällä alkanut jo viilentyä ja shortsit joutuvat kaappiin homehtumaan kesää odotellessa.

Päivittelyä päivittelyn ilosta

9.10.

Viime päivityksen jälkeinen aika on kulunut vahvasti koulun merkeissä. Päivät ovat kääntyneet aamusta iltaan koulun penkkiä kuluttaessa, kurssien tehtäviä vääntäessä, väliajoilla syödessä ja jutellessa muiden vaihtareiden kanssa kuin huomaamatta. ”Läksyt” ovat olleet yllättävän aikaavieviä. Jokaiselle kurssille väännetään viikoittain jotain parin a-nelosen raportteja, case-tehtävien vastauksia, ryhmä esityksiä ym. ja luettavaa muutama kymmentä sivua kerrallaan. Yrittävät varmaan pitää kiireisinä. Voisin yrittää ottaa tavoitteeksi hoitaa nämä jutut samana päivänä, sillä edellisen päivän taktiikka ei tuota kovin miellyttäviä tuloksia.

Tiistaina tapasin vihdoin OUSSEP-buddyni Yukin. Juteltiin niitä näitä vaan reipas tunti ja tutustuttiin. Ihan leppoisen oloinen kaveri, mutta kosketuspinta henkilökohtaisella tasolla tuntui jäävän vähän heikoksi, mutta ehkä tilanne paranee vanhetessaan. Yuki on intohimoinen jalkapallon seuraaja, joka pelaa kaveriporukkansa kanssa myös puulaakifutsalia ja on intohimoinen toisen Osakan joukkueen kannattaja. Ainakin futispelissä pitää hänen kanssaan käydä jossain vaiheessa ja toivottavasti pääsen myös palloa potkimaan mukaan jossain vaiheessa. Yliopiston puolelta olisi tarjolla vaikka minkälaista harrastustoimintaa erilaisissa klubeissa sukeltamisesta taistelulajien kautta kuoroon ja astronomiaan. Liikuntapuolella ainakin homma otetaan vaan vähän turhan vakavasti, kun mitään lajia en erityisen intohimoisesti harrasta. Harjoituksia on viitenäkin päivänä viikossa arkisin ja viikonloppuisin koko toinen päivä. Kitaransoittomahdollisuudet rajoittuvat lähinnä big bandiin tai akustiseen touhuun. Sulkapalloa, jousiammuntaa tai futista olisi hauska käydä pelailemassa ja noita aktiviteetteja saattaa tullakin vielä tarkastettua jossain vaiheessa. Kaikkea vapaa-aikaa en niiden kanssa halua kuitenkaan viettää.

Tuleva viikonloppu tuo jälleen uuden taifuunin Japaniin, joka tällä kertaa onkin vuoden rankin tapaus maailmassa tänä vuonna. Vähälle suunnittelulle muutenkin jäänyt viikonlopun patikointi retki muutaman tunnin junailun päässä jäänee siis tekemättä, vaikka ennusteen mukaan taifuuni saapuu Osakan vaikutuspiiriin vasta maanantai aamuna. Tuntuu, että nämä taifuunit varta vasten tähtäävät aina viikonloppuisin paikalle (maanantaikin ensi viikolla olisi vapaapäivä).

Havaintoja:

-”Ison” miehen ongelmia Japanissa. Koulun huonekalut on suunniteltu hobiteille ja kääpiöille joten tunneilla on vähintäänkin epämukavat oltavat jalkojen niukin naukin mahtuessa pöydän alle. Bussissa istumaan päästessä saakin istua polvet leukaa vasten.

-Kuunpimennys. Enpä ollut ennen mokomaa nähnyt. Ihan siistin näköinen kyllä, vaikkei mikään maailmaa mullistava näky kuitenkaan.

-Useampi ihminen on jo kysynyt, että eikö mulla ole kylmä kun kuljen ”vain” t-paita shortsit –yhdistelmällä. Kaikille olen vain todennut, että minulle tämä on kesä lämpöjen ollessa ympäri vuorokauden yli kahdenkympin. Pidetään pohjoisten ihmisten urbaanilegendoja yllä.

Taivas ja taifuuni 天国 と 台風

6.10.

Japanilaisessa ruoassa on todella vähän lihaa. Niin vähän, että länsimaalainen tuntee lähentelevänsä jo vaarallisesti kasvissyöntiä. Lauantai iltana tähän saatiin onneksi poikkeus. Lähdimme lähimmälle asemalle Ishibashiin kymmenen henkilön voimin all you can eat & drink paikkaan, jossa parilla kympillä sai kaksi tuntia vetää niin paljon (pääosin) lihaa ja alkoholia kuin vaan ehtii. Hong Kongilainen Billy erehtyi tilaamaan kasviksiakin yhdessä välissä. Pöydän ääressä oli hiilillä kuumennettu grilli, jossa raakana pöytään tuodut lihapalat paistettiin ja ahmittiin menemään. Lihaa oli kaikenlaista; kanaa, possua, mustekalaa ja lehmää. Tarjolla oli myös epäilyttävempiä ruhon osia kuten lehmän keuhkoa.

Tarjoilija kutsuttiin pöytään nappia painamalla, kun ruokaa ja juomaa kaivattiin lisää pöytään. Pientä viivytystaktiikkaa oli kyllä ilmassa tai siltä ainakin tuntui, mutta täytyyhän heidän yrittää pitää homma kannattavana; liha täällä on aika kallista. Viimeistä suupalaa ulos kävellessä pureskellessa onnistuin kuitenkin mahani täyttämään. Syödessä sain kuunnella useampaankin otteeseen ”look at him, he looks so happy” –kommentteja ja sitä kyllä totta vie olin. Jo muutaman viikon vähällä lihalla elämisen jälkeen ruoka maistui taivaalliselta ja olutkin oli ihan hyvää. Harmi, että vastaavia ravintoloita ei Suomessa taida olla, sillä konsepti taitaa kannattaa vain vähäruokaisten aasialaisten keskuudessa. Alkaa pikkuhiljaa hävettämään olla näiden länsimaalaisten tyyppien kanssa, kun mitään vaivannäköä paikallisten tapojen mukaisesti käyttäytymiseen ei tunnu olevan. Porukka on todella äänekäs etenkin alkoholin tullessa kuvioon mukaan ja en ole ihan varma saimmeko jopa porttikiellon kyseiseen ravintolaan.

Sunnuntaiksi ja maanantaiksi luvattiin paljon sadetta taifuuni Phanfonen lähestyessä Osakaa. Sunnuntai aamu kuitenkin valkeni aurinkoisena ja hetken miettimisen jälkeen päätimme lähteä käymään Osakan linnassa. Taifuuni ei ollut saanut paikallisiakaan jäämään vielä koteihinsa vaan linnalle vievällä tapahtuma-alueella oli todella paljon ihmisiä menossa ilmeisesti jotain tapahtumaa katsomaan läheiseen messuhalliin tai vastaavaan. Ulkoa päin linna oli todella vaikuttava näky (katso kuvat), mutta sisätilat oli rakennettu jo aivan länsimaalaiseen tyyliin museoksi. Rakennus on tuhoutunut ilmeisesti useamman kerran; Japanin historia on melko sotaisa, vaan liekö sen sotaisampi kuin muillakaan mailla. Linnan huipulta oli ihan kivat maisemat, mutta suureen historialliseen antiin emme tutustuneet tällä kertaa ajanpuutteen vuoksi. Opiskelijakortilla pääsi ilmaiseksi sisään, joten pitää ruveta esittelemään sitä jatkossa joka nähtävyydellä, missä tulee käytyä. Kohtasimme tornista ulos tultuamme japanilaisen eläkeläisen, joka puhui todella hyvää englantia ja jäi juttelemaan niitä näitä kanssamme pidemmäksikin aikaa. Sympaattinen ja ystävällinen mies kehoitti meitä jatkamaan matkaa paikallisten suosimalle kauppakadulle (arcade), josta lähdimme metsästämään ruokaa. Taifuunin johdosta monet paikat olivat kuitenkin kiinni, joten syömisen jälkeen päätimme suunnata suoraan dormille.

Taifuuni ohitti Osakan yön aikana. Nukkumaan mennessä alkoi sataa ja aamuyöllä heräsin kovaan tuulen ujellukseen ja katselin hetken aikaa ulos ja ihmettelin kovaa tuulta. Koko Osakan alueelle oli annettu varoitus ja varoituksen ollessa voimassa vielä aamukuudelta koulun toiminnot peruuntuivat puoleen päivään saakka. Varoituksen ollessa voimassa vielä yhdeksältä koko koulupäivä olisi peruttu, mutta vaara päättyi ennen sitä, joten jouduin lähtemään koululle.

Havaintoja:

-Vähän syrjäisemmälle asemalle kävellessä vastaan tuli ensimmäinen ”love hotel”, jossa paperiseinien keskellä vanhempiensa luona asuvat japanilaiset käyvät hoitamassa parisuhteitaan.

Koulu, Skolan, School, Szkoła, 学校

3.10.

Kolme ensimmäistä koulupäivää ja kuusi ”luentoa” takana. Ensi vaikutelma tuo mieleen enemmänkin lukion kuin yliopiston. Tunnit pidetään luokissa joihin ei paljoa yli kolmeakymmentä ihmistä mahdu ja jokaiselta saa mukaansa kotiläksyt tehtäväksi seuraavalle kerralle. Itse olen pitänyt kovasti Jyväskylän tarjoamasta opiskelutavoista. Pari massaluentoa viikossa ja harjoitustehtävät päälle, joita ei aina ole pakko edes tehdä. Luennoilla saa käydä jos haluaa, mutta läsnäolopakkoa ei ole ollenkaan. Jokainen saa opiskella kurssit juuri sillä tavalla kuin itselle sopii. Täällä painopiste tuntuu olevan enemmän läsnäolossa, ryhmätehtävissä, esityksissä ja eri raporttien, tehtävien ym. palauttamisessa. Vastaavasti sitten tenttejä ei taida olla yhdessäkään valitsemassani kurssissa. OUSSEP-kurssien (joista kurssien tulee pääasiassa koostua) valikoima luonnontieteiden suhteen on hyvin rajallinen.

Kurssilista näyttää tällä hetkellä tältä:

-Introduction to Precision Science and Technology

-Introduction to International Business

-Advanced Organic Chemistry (!)

-Topics in Mathematics and it’s Engineering Applications

-Experimental Mathematics (R-kielen opettelu)

-Multivariate Statistical Science

-Global Citizenship

Kaksi viimeistä saatan pudottaa pois ihan oman mielenkiinnon mukaan. Kaikki kurssit ovat tasoltaan sellaisia, että niihin tarvittavat pohjatiedot ovat olemattomia. Poikkeuksena orgaanisen kemian kurssi, jonka viime yönä spottasin vielä, kun osasin oikeasta paikasta etsiä; Insinörtti-tiedekunnan leiristä. Saavuin tunnille hikisenä harhailtuani etsimässä luokkahuonetta myöhässä. Professori oli ystävällinen kaveri ja toivotti tervetulleeksi kurssille. Paikalla oli kolme muuta lisäkseni. Ensimmäisenä sainkin sitten eteeni oppilaiden osaamistason mittaamiseksi tehdyn kokeen jota sai koko puolitoista tuntia pakertaa, mitä luennolle oli varattu. Edelliset kokemukset oman pääaineen parissa ovat keväältä 2013 ja pääsinkin toteamaan unohtaneeni lähes kaiken tarkan tiedon aiheista. Muistin kyllä osanneeni kaiken testissä kysytyn silloin joskus, mutta raapustelut jäivät aika epätoivoiseksi omiksi päättelyiksi. Englannin kielikin aiheutti takeltelua kaikkien termien ollessa päässä suomen kielellä. Siinä sitten paperia palautellessa yritin vähän selitellä tilannetta, mutta proffa totesi vaan, että älä huoli sellasista, nähdään ensi viikolla. Tälläkään kurssilla ei onneksi ole tenttiä vaan kolme raporttia, joten eiköhän tuon kurssin saa tehtyä, kun aiheet ovat juuri sitä mikä kiinnostaa. Toinen ääripää on sitten japanin kurssi; olo on kuin ala-asteella. Jouduin ottamaan alimman tason kurssin, 8 vuotta sitten käydyt pari kurssia eivät ihan riittäneet toiselle tasolle, joka olisi vaatinut jo esim. 100:n kanjin osaamista. Homma lähti siis ihan nollista eikä siinä mitään, mutta opettajan tyyli tuntuu siltä, että hän ajattelee opettavansa jotain pikku lapsia, mikä saa otsasuonen sykkimään. Koulupainotteinen päivitys, mutta sitä ovat päivätkin olleet.

Random juttuja:

-Kahdeksan kilometrin päässä toisistaan olevien kampusten välillä kulkee onneksi yliopiston tarjoama ilmainen bussilinja, joka kyllä ruuhka-aikaan onkin sitten niin täynnä, että osa porukasta jää ulos.

-Osakassa on maailman paras puhdashuone erilaisia insinörttijuttuja varten, jossa rakennuksen ilma, vesi ja muut kaasut on puhdistettu lähes kokonaan kaikista hiukkasista

-Kurkin vähän labroihin ja aika paljon sotkuisemman näköistä touhua näytti olevan verrattuna ainakin oppilaslabroihin koulussa. Jotkut tyypit istuivat tuoleillaan vetämässä sikeitä. Japanissahan työssä nukkuminen on ihan ok, se on merkki siitä, että kyseinen henkilö on tehnyt töitä totaaliseen uupumukseen asti.