19.11.
Huh,
pari viikkoa viimeisestä päivityksestä vierähtänyt. しつれいします, pahoittelen. Arkipäivät ovat kyllä rullailleet tasaiseen tahtiin kaavalla
istu koulussa, tee läksyjä dormilla tai kampuksella, dataa, syö, laita ruokaa
ja käy kaupassa, eli aika Suomesta tutulla kaavalla oikeastaan menty. Japanin
tunneilla on siirrytty opiskelemaan jo kanjeja, jotka ovat siis Kiinasta
adoptoidut. japanin kielen kolmannet kirjoitusmerkit. Näitäkin merkkejä
käytetään teksteissä aika paljon. Tavumerkeistä poiketen yksi merkki merkitsee
yhtä sanaa, joten opeteltava ei ihan heti lopu kesken... Tällä hetkellä olen
opetellut parisen kymmentä ja pelkästään sanomalehden lukemiseen tarvitaan 2000
merkin ”perussetti”. Samalla merkillä voi olla useita eri merkityksiä riippuen
muista kanjeista noiden yhteydessä se ilmenee tekstissä. Jossain määrin
loogista tuo kirjoitus kyllä on; merkki 車 tarkoittaa autoa (kuruma) tai kulkuneuvoa (sha). Lisäämällä
alkuun 電 eli sähkö (den)
saadaan sana juna aikaiseksi. Pyörä saadaan vuorostaan kirjoitettua lisäämällä 自転 eli (ji) ja (ten) mikä sitten vapaasti
käännettynä tarkoittaa itsestään pyörivää kulkuneuvoa. Täysin loogista. Myös
samalla lausumisella, mutta eri kanjilla kirjoitettavia sanoja on, joilla
kaikilla tietysti oma merkitys niin ulkomaalaiselle koko systeemi tuntuu
kaoottiselta ja suoraan sanoen pää meinaa räjähtää näitä miettiessä. Kaikesta
ulkoaopettelusta ja toistamisesta huolimatta (vai pitäisikö sanoa sen ansiosta)
kielitaito kuitenkin kehittyy pikkuhiljaa, tosin omasta mielestä liian
hitaasti, kun miettii, että opiskelussa hujahtaa yli kuusi tuntia viikossa
kuitenkin. Idiotismin huippu on viikottaiset kuulustelut, tehtävän yhden sivun
tekstin opettelu sana sanalleen ulkoa... Suosittelen kyllä tänne vaihtoon
lähteville opiskelemaan perusteet (tai kaikki yliopiston tarjoamat kurssit)
ennen tänne lähtöä niin pääsee suoraan korkeammille tasoille opiskelemaan ja
kohdemaassa olosta on kielen oppimisen kannalta jotain hyötyäkin.
Kävin
hakemassa pyöränikin takaisin. Aluksi ajattelin, että jättäisin koko nolon
jutun kertomatta, mutta jospa joku saa hyvät naurut tästä. Täällä pyörät
pitäisi aina pysäköidä pidemmäksi aikaa maksullisille pyörän
pysäköintialueille. My country, my university tapahtumaan mennessä Maxin kanssa
päätettiin kuitenkin noudattaa paikallisten esimerkkiä ja jätettiin pyörät ihan
siististi väärään paikkaan. Ei kai sitä nyt niin tarkkaan valvota. Täällä
turhan työn mekassa, turha toivo. Takaisin tullessa sitten todettiin, että pyörät
olivat ottaneet jalat alleen ja pyöräparkissa toimivalta papparaiselta saatiin
numero johon sitten soittaa. Managerin avustuksella löydettiin oikeaan paikkaan
junalla parin aseman päähän. Parisenkymppiä virhemaksua tästä palvelusta sai
pulittaa, mutta vastalahjana tuli arvokas opetus, että Japanissa ei noin vain
sääntöjä olla noudattamatta. Ruokapuolella on tullut käytyä pari kertaa
mäkissä ja todettua, että globalisaation mukanaan tuoma ketju, josta
samanmakuista ruokaa saa maapallon toiseltakin puolelta ei ole pelkästään paha
asia. Paikallisista ruoista nyt on maistettu japanin retikkaa, joka osoittautui
varsinaiseksi super foodiksi, ja mustilla sesaminsiemenillä maustettua jäätelöä,
mikä oli aika inha kokemus.
Viime
viikonloppuna suunnattiin Samin ja Jeremyn kanssa lauantaina Kioton pohjoispuolelle,
Kibunen temppelille, ihastelemaan Japanin ruskaa. Itsensä paikalle junailuun
hujahti pari tuntia ja asemalta oli parin kilometrin kävely tien vieressä
(ikävä kyllä) ennen temppelille saapumista. Japanin ruska vaikuttaisi olevan
jossain määrin värikkäämpi kuin Suomessa. Jyrkkään mäkeen rakennetut muutamat
rakennukset olivat ihan sympaattisia, vaikka paikka olikin ihan huolella
hyödynnetty turismin suhteen. Temppelille käyvät viimeiset kiviaskelmat oli
kuorrutettu molemmin puolin punaisilla lyhdyillä. Itse temppeli oli hyvin pieni
ja jostain kumman mielenviasta johtuen henkilökunta laittoi paikalle
musiikintoistovälineitä niitä välillä testaillen. Taululle ripustettujen
vanerilappujen joukosta, joihin japanilaiset kirjoittavat munkeille asioita
joiden puolesta haluaa näiden rukoilevan, löytyi huvitusta aiheuttanut lappu: ”Tullakseni
Pokemon-mestariksi”. Takana oleva naisporukka totesi, että toivottavasti
kyseessä ei ole aikuinen ihminen. Sam halusi jonottaa paikallista erikoisuutta,
eli ennustuslapun, joka täytyi upottaa pyhän lähteen veteen, saadakseen
sisällön luettavaksi ja päätin itse kokeilla paikallisten rukoustyyliä, kun
kerran piti jonossa taas seistä. Kolehti sille varattuun laatikkoon, suuren
kellon soittaminen, kaksi kumarrusta, kaksi taputusta, rukoilu kämmenet
vastakkain, kumarrus ja poistuminen. Sam sai onneksi pelkkää hyvää tuuria,
huonoa tuuria saadessaan henkilö sitoo huonon onnen vieressä olevalle orrelle
ja munkit rukoilevat huonon onnen päättymistä. Lähdimme palaamaan paikalta
takaisin päin ja matkalla kävimme istuutumassa teelle ja dango:ille. Jätkät
eivät halunneet jäädä odottelemaan illan pimenemistä, joten ruskan kunniaksi
järjestettävä valoshow jäi näkemättä.
Sunnuntaina
suuntasin Kenin ja Edwinin kanssa Kansain (vaihto-)opiskelijoiden järjestämälle
orientaalisen musiikin festarille. Päivä meni aikalailla junassa istuessa,
sillä paikka oli todella syrjässä Kiotosta. Itse tapahtuma oli todella viihdyttävä.
Opiskelijat esittivät omien maidensa musiikkia tai tanssia. Vaikuttavimpana latvialainen
tyttö veteli jonkun kansanlaulun kansallispuvussa kanteleella. Toinen oli
pukeutunut geishaksi ja esitti eräänlaisen keikistelytanssin sateenvarjon kanssa.
Kiinalainen porukka veti oman koreografiansa viuhkojen kera. Pohjois-Amerikka
oli aika vahvasti edustettuna perinteisellä pop-musiikilla, vaikka sielläkin
olisi vaikka mitä kiinnostavampaa tarjolla. Myös soittimet pysyttelivät suht
turvallisesti vain kitarassa ja pianossa, mikä oli vähän sääli. Tietysti ei
oikein voi odottaa, että näin pieneltä alueelta löytyisi etnistä musiikkia
harrastavia ihmisiä tällaiseen esitykseen, kun ei se taida oikein missään olla
suosittu harrastus. Loppuun kerättiin koko jengi ja muitakin lavalle ja
lallateltiin yhteislaulu japaniksi. Tapahtumasta jäi kyllä hyvä mieli, ettei
harmittanut vaikka koko päivä meni junaillessa.
Tiistaina
lähdin iltasella experimental mathematics kurssin kanssa ravintolaan syömään.
Täällä on vissiin ihan tavallista käydä viettämässä opettajien kanssa iltaa
aina silloin tällöin. Kahdeksan vaihto-opiskelijan voimin menimme sitten
perinteiseen japanilaiseen ravinteliin syömään. Pöydän äärelle päästessä olin
kauhuissani, että nytkö joutuu polvet ristissä istumaan tatamilla koko illan,
mutta perinteitä oli länsimaalaistettu sen verran, että jalat sujahtivat
sujuvasti pöydän alla olevaan sisennykseen. Opettaja hoiti tilaamiset koko
illan. Olutta pöytään kaikille ja lasien tyhjentyessä sakea tilalle.
Syömäpuolella tilailtiin suuri lautasellinen raakaa merenelävää, jonka kruunasi vasta
lihoiksi laitettu kala joka vielä oikeasti vähän sätki vielä lautasella. Muuten syötiin
yakitoria (erikoisimpana yhdessä oli kanan lihasmahaa) ja misokeitossa
kypsennettyä kalaa, sieniä ja kasviksia. Proffa tilaili varta vasten erinäisiä
japanilaisia ruokia. Vähän rupesin siinä ihmettelemään, että mitä tämä lysti
maksaa ja mitä tuo oikein meidän kaikkien puolesta menee tilailemaan, kunnes
selvisi, että proffa kustansi koko syöminkijuomingit. Siinä vaiheessa kyllä viljelin
kiitoksia oikein olan takaa ja tunsin vähän häpeääkin, vaikken itse mitään
tilannutkaan, sen verran avokätiset kestitsemiset mies järjesti. Pitää tarjoa
salmiakkia kiitoksena (vai lieneekö kostona). Proffa kertoi haluavansa
toivottaa meidät tervetulleeksi tänne ja siinä hän kyllä eittämättä onnistui.
Kaveri pyyteli kuvia kampuksesta enemmän, jos kiinnostaa niin täältä löytyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti