Viikonloppupäivitys

19.9.

Suunnistettiin junalla niin pitkälle pohjoiseen kuin mahdollista Senri-Chuon asemalle metsästämään puhelinliittymiä Maxin ja Davidin kanssa. Iloiseksi yllätykseksi en joutunutkaan hankkimaan uutta puhelinta kytkyliittymän saamiseksi, vaan nykyään täältä saa jo ihan suoraan kaupasta sim-kortin johon voi netistä sitten aktivoida itselleen mielekkään liittymän. Vaikka kyseessä onkin tuollainen vähän keskivertoa isompi asema kaupungin syrjälaidalla, niin kokoa sen yhteydessä olevalla kauppakeskuksellakin oli enemmän kuin Jyväskylän ydinkeskustalla. Paikalta löytyi sitten kaksikerroksinen elektroniikka liike, keskiverto automarketin kokoinen pelkästään sekin. Palattiin takaisin dormiin monoraililla, eli yksiraiteisella junalla, joka kulkee jossain kolmannen kerroksen korkeudessa muuhun ympäristöön nähden. Kaikenlaisia hökötyksiä täältäkin löytyy.

Monorailin kyydissä. Jospa siitä vähän käsitystä korkeudestakin saa. 

Puoli viideksi palattiin dormille asuntolaorientaatiota varten. Kaikki asuntolassa asuvat 30 vaihto-oppilasta olivat paikan päällä ja esittäytyivät. Suurimman osan vähintään jo tunnistinkin vähintään nähneeni, mitä nyt jotkut aasialaiset olivat sen oloisia, että viihtynevät jatkossakin ihan omassa seurassaan. Itse orientaatio koostui asuntolan sääntöjen kertaamisesta, vuokran maksamisen ohjeistamisesta ja mikä tärkeintä: jätteiden lajitteluinfosta. Meitä varten tuli, jostain kaupungin jätehuollosta , KOLME ihmistä kertomaan, kuinka roskat täällä Japanissa tulee lajitella. Kaikkein hauskinta oli, että koko esitys piti tietysti kuitenkin pitää japaniksi niin, että suurin osa ei varmasti ymmärrä sanaakaan. Onneksi sentään paperilla ohjeet sai jokainen sopivalla kielellä. Lajittelu aiheutti kauhua kaikissa, mutta itse kun hetken aikaa tarkemmin mietin totesin, että aika samanlailla asiat Suomessakin tehdään. Täällä vain tyhjistä pulloista otetaan itse korkki ja etiketti pois ja ne kerätään jätteenä ja kuivajätteen sijaan on vain palava jäte.

Orientaatiosta puolet koko jengistä lähti yhdessä syömään, minä mukaan lukien, Samin johdolla Ishibashin asemalle etsimään ravintolaa, joka vetää kaikki 15 ihmistä sisäänsä. Paikaksi valikoitui aika heikko suoritus, mutta joku vain lopulta päätti, että tänne mennään ettei menisi koko ilta kiertäessä. Ravintelista osa lähti vielä metsästämään baaria ja parille. Edellisten ihmisten lisäksi porukkaan liittyivät mukaan William (Hong Kong), Nicolas (Ranska) ja Jeremy (Kanada). Baari löytyi lopulta vasta paikallisten avustuksella kauppakadun yläkerran savuisesta huoneesta. Tosiaan kaikesta terveysintoilustaan huolimatta täällä saa vielä tupakoida sisätiloissa. ”Jee”. Viinan/Oluen juonti baarissa on yhtä kallista, kuin Suomessakin, paitsi olut on vielä lisäksi puolet pienempi kuin kotona. Kaupasta ostettuna bisseä saa jopa vähän halvemmalla kuin Suomesta. Paikallinen vanha jarru tuli jauhamaan Nicolaksen kanssa reissustaan Saksassa parikymppisenä v. 1967, tekemään sotilastervehdyksiä ja toistamaan muutamaa saksan kielen fraasia, jotka osasi. Hauska kohde valinta, kun saman pöydän ääressä olisi kaksi aitoa saksalaistakin istunut. Mies tarjosi sitten lopuksi vielä paketin suklaata lahjana meille. Päätettiin sitten yksien whisky ’n’ soda settien jälkeen siirtyä kaupan kautta dormille istumaan mielummin.

20.9.

Ensimmäinen näkymä Umedasta.
Vasemmalla skybuilding.

Lähdettiin porukalla Max, David, Jeremy ja minä katsastamaan downtownii eli Umedaa, joka on kaupungin sykkivä sydän. Matkaa keskustaan on viitisentoista kilsaa ja junamatka sinne kestää n. 20min ja maksaa alle kaksi euroa, joten ei tuo keskusta mitenkään tavoittamattomissa ole. Juna-asemalta ulos päästyäni piti kyllä hetkeksi pysähtyä ihmettelemään, sitä että nyt oli tultu isoon kaupunkiin. Pilvenpiirtäjän korkeutta hipovia rakennuksia siellä täällä, kaikki lasia ja terästä ja ihmisiä niin maan p*keleesti. Totesin siinä kavereillekin jossain vaiheessa, että onneksi minä en ole se kehen sattuu törmäystilanteessa, paitsi henkisesti tietenkin. Umeda tuntuu kyllä olevan lähinnä shoppailu paratiisi. Kerrostalon kokoisia tavarataloja useampia ja rahansa voi tuhlata joka paikassa. Täydellinen paikka minulle, kun olen sellainen himoshoppaaja. Hinnatkin kohoavat melkein puolella, kun tullaan Umedan puolelle. Ainoa maininnan arvoinen oli jättimäiset tilat omaava teknologian innovaatioyritys The Lab, joka esitteli tiloissaan robotiikkaa, vanhustenhoitolaitteita, hienoa 3D tekniikkaa ja kaikenlaista muuta.

Umeda Sky Building alhaalta päin

Lasia, terästä ja puistoa vierivieressä.

Tietysti paikan päällä pitää kiivetä korkeimman pilvenpiirtäjän huipulle ja tässä tapauksessa yleisön suosiossa on Umeda Skybuilding johon suunnistimme itsekin. Matkalla bongasimme hyvän malesialaisen raflan, jossa iloinen tarjoilija tarjosi vitosella kolmen ruokalajin lounaan about vitosella. Tarjoilija kyseli mistä päin ollaan ja lopulta entisenä matkailualan työntekijänä auttoi meitä Kyoton reissumme suunnittelussa kertoen mihin ehdottomasti pitää mennä. Harmi ettei täällä tippailla tarjoilijoita, sillä sen verran hyvät maut suuhun ateriasta kyllä jäi kaikin puolin. Umeda Sky Building Floating Garden (minulle ei koskaan selvinnyt mistä tuo puutarha osa nimeen tulee) sijaitsi, jossain 40.:en kerroksen tietämillä, jonne noustiin lasiseinäisellä hissillä alle minuutissa ja hetken pääsin nautiskelemaan korkean paikan kammon tunteesta välillä alaspäin vilkaistessa. Vielä yhdet liukuportaat näköalatasanteelle, ensimmäinen sisätiloissa ja toinen ulkona portaiden yläpäässä. Paikka taitaa olla pariskuntien suosiossa, sillä tarjolla oli kaikenlaista krääsää ja jättisydämiä kuvailua varten. Häätkin täällä voi halutessaan pitää. Yksi nurkka näköalatasanteelta oli varattu rakkauslukkojen tai mitä lie ripustamista varten. Näkymät olivat sitä mitä odottaa saattoi, kaupunkia vain, joka suuntaan niin pitkälle kuin silmä kantaa. Merta vähän yhdessä suunnassa. Ihan hyvän kuvan sai kaupungin kokoluokasta. Pitää ehkä tulla paikalle vielä toiseenkin kertaan katsomaan auringonlaskua, jota kovasti hehkutettiin siellä.

Näkymät huipulta.

"Pilvenpiirtäjiä"

Matka jatkui metrolla Shinsaibashin asemalle Lonely Planetin ohjeiden mukaisesti. Täällä ensimmäisenä kohteena oli Amerikamura ja mikä parempi tapa saapua kyseiselle paikalle, kuin Apple store, jossa Apple-uskovainen David jatkoi iPhone kutosen metsästystään. Itse Amerika-mura ei kummoisia säväyksiä tarjoa länsimaalaiselle; kaupat ovat vain samoja mitä kotopuolessakin ja kyse on vain eräänlaisesta kauppakadusta. Poikettiin SEGAn arcadehalliin, jossa oli hirveä meteli kolikkopelejä laidasta laitaan kouramasiinoista Mario Kartiin ja kaikkea siltä väliltä.

Huono kuva SEGA-arcadesta

Amerika-mura ja väenpaljous.

Seuraavana kuitenkin eteen aukesi omalaatuisempi alue, joka ilmeisesti toimii eräänä Osakan ruokakeskuksena ja ravintola tarjonta oli sen mukaista. Aluetta on vaikea kuvailla muuten kuin sen ruokakeskeisyytenä ja kuvatkin ovat aika heikkolaatuisia. Pitäisi hommata uusi puhelin tai joku pokkarikamera. Tämä kaupunginosa on kuulemma se paikka Japanissa, missä tehdään parasta/aidointa takoyakia ja okonomiyakia, joten niitä siellä piti tietysti testata. Käveltiin alueella ympäriinsä ja valkattiin pieni koju josta napattiin ensin noita mustekalalonkeropalleroita ja ihan hyvinhän nuo maittoi. Lisää kävelyä ja kiertämistä ja lopulta eräs mukava englantia puhuva nainen (en ole vieläkään varma oliko kyseessä joku matkaopas vai ravintolan sisäänheittäjä) johdatti meidät usean korttelin päähän paikkaan, jossa okonomiyakia hänen mukaansa kannatti ehdottomasti testata. Hetken jonottamisen jälkeen päästiin istumaan pöydän ääreen, jonka keskellä oli kuuma teräslevy. Tilauksen jälkeen tarjoilija valmisti ruoat siinä teräslevyllä ja ilmoitti sitten, kun syömisen sai aloittaa. Aikamoista nälkäisen ihmisen kiduttamista.

Shinsaibashi näkymää

Lisää kaupunkinäkymää

Takoyaki

Okonomiyaki

21.9.

Siivosin vihdoin tämän lääväni ja tuumasin tämän jälkeen, että kyllä tämä ihan asumiskelpoinen on, vaikka seinät ovatkin ja pysyvätkin paskaisina. Opiskelin vähän hiraganaa ja huomasin, että aika suuri osa näistäkin merkeistä on päässyt unohtumaan, mutta eivätköhän ne nopeasti palaudu tässä ympäristössä. Myöhemmin lähdettiin seitsemän ihmisen (uutena kaverina Nat Thaimaasta) voimin Ishibashiin metsästämään Davidin himoitsemaa sushia siinä onnistumatta. Kysyttiin jälleen paikalliselta ja lähin ravintola olisikin ollut vielä puolen tunnin kävelymatkan päässä, joten päätettiin tyytyä johonkin muuhun. Vastauksena kummitädin kysymykseen sushia kyllä saa valmisruokana marketista kuin marketista suht halvalla ja ravintoloitakin kyllä löytyi lähempänä keskustaa. Tällä kertaa käytiin vetämässä yakitoria ja riisiä, mikä osoittautui säälittävän pieneksi ruoaksi, jopa japanilaisessa mittakaavassa. Yakitori on pieni lihatikku, joka ilmeisesti onkin tarkoitettu vain snack-luontoisesti syötäväksi. Kolmessa eri tikussa oli maksaa, kanaa ja jotain porsaan ulkofileen rasvaosan oloista tavaraa. Ei muuta kuin Siwasta (joka onneksi on auki 24/7) lisää ruokaa nälkäiselle. Takaisin tullessa spotattiin kampuksella ihka-aito pesukarhu, joka ei ihmisiä juuri arastellut! Aika hiljainen päivä, mutta eipä sitä ihan joka päivä jaksakaan mitään hössöttää. Pieni flunssakin tässä ollut päällä ilmeisesti ilmastointi päällä nukkumisen seurauksena.

Pesukarhu!

Havaintoja:

-Japanilainen auttavaisuus ei ole myytti. Random kaduntallaaja vei meidät usean korttelin päähän aina baarin ovelle asti, sama okonomiyaki-metsästyksen kanssa. Juna-asemalla kun tarpeeksi kauan ihmettelit niin henkilökunta tuli jo junareittikartan kanssa auttamaan oikeaan junaan hyppäämisessä jne.

- Umedan ”pilvenpiirtäjät” eivät välttämättä kyllä täyttäneet korkeusvaatimusta kyseisille rakennuksille, mutta enpä kyllä itsekään uskaltaisi mitään tuon korkeampaa rakentaa tänne maanjäristysten keskelle huojumaan.

-Ihmiset Umedassa olivat paljon huolitellumpia. Meikkiä ei ollut säästelty, vaatteet olivat super-siistejä, värillisiä piilolinssejä useilla jne.

-Sairaana ihmisten ilmoilla ollessaan (tai suojautuakseen siitepölyltä) ihmiset käyttävät kasvosuojia ilmeisesti ihan ollakseen tartuttamatta muita. Kätevää näin tiiviisti pakkautuneessa maassa.

-Tekstiin on piiloteltu linkkejä noihin japaninkielisiin termeihin, jotka lähinnä johtavat wikipediaan. Ovat ehkä vähän vaikeasti huomattavia.
-Länsimaalaisesta kulttuurista tänne siirtyminen on aiheuttanut sen, että tekee hirveesti mieli kofeiinia ja sokeria, kun niitä tulee nyt paljon vähemmän nautittua. Pitäisikö puhua jopa vieroitusoireista...