さよなら、日本

28.2.

No niin tässä Frankfurtissa vaihdolla jo odottelen paluulentoa Helsinkiin, joten nyt onkin hyvä aika kirjoitella viimeiset tekstit helmikuun osalta vielä vaihdosta. Helmikuun ensimmäisellä viikolla oli vielä viimeiset kontaktit japanintunneista sekä vielä läksiäispaardit koulun puolesta. Läksiäisjuhlissa oli jälleen suurin osa OUSSEP-opiskelijoista ja valtaosa saman ohjelman avainhenkilöistä. Juhla järjestettiin koulun ruokalassa, tarjolla oli mukavasti ruokaa ja juomaa. Henkilökunnan puolelta pidettiin puheita ja otettiin hirveästi kuvia jne. Itselle ei kovin haikeita fiiliksiä henkilökunnan hyvästelystä tullut, yhtä huikeaa opettajaa jää kyllä ehkä kaipaamaan, jonka opetustyyli muistutti lukion matikanopea, hirveän iloinen ja energinen tyyppi, josta oli mahdoton olla pitämättä.

Viimeisellä japanin tunnilla oli aika samanlainen meno päällä, vaikka ihmisiä oli vain kourallinen paikanpäällä, useiden karattua jo matkustelemaan. Jälleen piti räpsiä kuvia ja kirjoitella toisille kivoja asioita hyvästeiksi ja sitten kouluhommat olivatkin jo pulkassa 6.2. vaikka japanin lisäksi muuta koulua ei jo pariin viikkoon ollut ollutkaan. Seuraavan viikon käytin sitten kesätöiden hakemiseen Suomesta, joten siitä ei hirveästi ole kerrottavaa.

Seuraavalla viikolla sitten lähdin katsastamaan vielä jotain paikkoja, mitä lähistöllä oli vielä käymättä ja hoidin lähtemiseen liittyvät byrokratiat vielä pois alta. Byrokratiaa ei loppupeleissä ollut liikoja. Kaupungintalolla joutui taas käymään (2 viikkoa ennen lähtöä aikaisintaan) kolmella eri tiskillä sanomassa, että lähden nyt, että rahaa ei enää heru vakuutuksiin ja eläkkeisiin. Tämän lisäksi pankkitili ja puhelin liittymä piti sulkea. Olin aika ylpeä itsestäni, kun selvitin tällä kertaa kaiken itsekseni rajallisella kielitaidollani eikä hommaan edes kulunut koko päivää. Tosin aika hyvin pärjäsi vaan sanomalla, että lähden kotiin ja hommat lutviutui itsestään. Puhelinliittymäkin oli niin edistyksellisesti valittu, että sen sai peruttua netissä. Omana erikoisuutena SIM-kortti piti palauttaa postitse takaisin yhtiölle.

Nähtävyyksien osalta kävin vielä katsastamassa Osakan akvaarion, Kioton FushimiInari-Taisha:n ja Kinkakuji:n. Osakan akvaarion sanotaan olevan yksi maailman parhaimmista ja olihan siellä fisua jos jonkinlaista, sekä jättimäinen keskustankki, jonka toiselle laidalle ei edes nähnyt enää. Mereneläviä oli kaikkialta ympäri maailmaa  vähän kaikista kerroksista. En pääse yli siitä kuinka siistejä otuksia saukot on. Tarvitsisin yhden lemmikiksi. Samalla lähistöltä löytyy food court tyyppinen rakennus eli sinne on koottu erilaisia ravintoloita suuri määrä yhteen paikkaan, josta sitten voi itse valita mieleistänsä. Itse söin tähän asti surkeimman annoksen ramenia Japanin reissuni aikana. Alueelta löytyy myös maailmanpyörä, joka on kolmas laatuaan ihan tässä Osakan alueella, en ihan ymmärrä tätä fetissiä niiden suhteen.

Fushimi Inari-Taisha on kuuluisa sadoista punaisista porteistaan joiden alta kulkee reitti pyhätölle Inari-vuoren huipulle. Ajattelin, että kyseessä olisi vain lyhyt pätkä kävelyä, mutta reitin kiertämiseen menikin useampi tunti vuoren päälle ja takaisin. Aluksi luulin porttien sisältävän erilaisia hengellisiä tekstejä kyljissään ja metsässä oli ihan mukava tunnelma. Joskus huipun jälkeen aloin pikkuhiljaa tajuamaan mistä hommassa taisi olla kyse. Reitin alussa olin havainnut oudon hinnaston, jossa oli porttien kuvia ja hinnat erilaiselle ratkaisuille ja olin hämmentynyt siitä, mitä tuo mahtaa tarkoittaa. Pikkuhiljaa aloin tunnistamaan merkkejä sieltä täältä ja tajusin, että portteihin myydään ilmeisesti mainostilaa tai yritykset voivat ostaa itselleen portin tienvarteen johon sitten saa laittaa omat terveisensä. Ignorance is bliss. Istahdin reitin varrella teelle ja jutustelin amerikkalaisen pariskunnan kanssa, joka työskentelee Okinawalla, armeijan tukikohdassa. Inarilta nappasin takoyakit matkaan ja suuntasin vielä Kinkakuji:lle. Kinkakuji (金閣寺) on jollekin kuuluisalle samuraille pykätty eläketalo lammenrannalla suuren puutarhan ympäröimänä. Erityisen siitä tekee se, että rakennuksen kaksi ylimmäistä kerrosta on päällystetty lehtikullalla. Joku tyyppi 1950-luvulla kulminoi pakkomielteensä rakennusta kohtaan polttamalla sen maan tasalle, joten alkuperäisestä ei ollut enää kyse. Tuntuu olevan oikeastaan yleisempää, että rakennus on kerran mennyt maantasalle ja pykätty uudestaan kuin, että nähtävyydet olisivat aitoja restauroituna säilytettyjä rakennuksia. Yritin myös käydä vähän shoppailemassa jotain pientä tuomisiksi, todella heikolla menestyksellä.

Viimeisellä viikolla maanantaina ja tiistaina sain vieraakseni japanilaisen kaverini kymmenen vuoden takaa, Keisuken Tokiosta. Alun alkaen pelkäsin, että niin pitkän tauon jälkeen homma ei voisi olla mitään muuta kuin kiusallista, mutta olin pahasti väärässä. Vuokrattiin auto vuorokaudeksi ja suunnattiin Awajiman saarelle syömään vähän fisuruokaa (ankeriasta tarkemmin ottaen) ja kylpemään onsenissa vielä viimeisen kerran ja ihmettelemään jotain Japanin kuuluisimman arkkitehdin suunnittelemaa kompleksia ja harmaaksi betonimöhkäleeksi se kyllä miellytti silmää, vaikka arkkitehtuurista ei mitään käryä olekaan. Juttua piisasi oikein mukavasti. Yleinen aihe mistä saan selittää aina ummet ja lammet muille on armeija, koska on heille kyse on täysin oudosta asiasta. Saarelta suunnattiin Kobeen illastamaan ja päädyin lopulta radikaaliin ratkaisuun ja mentiin syömään maailmankuulua Kobe beefiä. Keisukelta sain perehdytyksen aiheeseen siitä, kuinka lehmät nimetään sitten, kun asiantuntijaraati on tutkinut eläimen lihan tarkkaan (tiettyjen rasvakerrosten paksuutta ym. ominaisuuksia) ja vasta tämän jälkeen lihaa saa kutsua Kobe beefiksi. Täytyy sanoa, että tyyris pihvi ateria oli kyllä maineensa veroinen. Parempaa en ole koskaan syönyt ja vähän epäilen tokkopa tulen uudestaan syömään, ellen uudestaan tule käymään Kobessa. Gastronominen orgasmi suorastaan. Tästä vielä omille kulmille izakayaan vähän juopottelemaan ja siitä sitten kelpasi mennä unille. Seuraavana päivänä suuntasimme sitten samaiselle food courtille kuin akvaarioreissulla, koska en määränpäätä tajunnut ennen perille saapumista ja sen jälkeen en kehdannut mitään sanoa, eikä se kyllä mitään haitannutkaan. Eri ravintolaan vaan syömään ja kiertämään food court uudestaan ympäri, asiantuntevammassa seurassa. Pisteltiin poskeen takoyakeja ja omeraisua eli omeletin sisään taiteiltua paistettua riisiä, jonka alkuperä on juuri kyseisessä ravintolasta. Tässä vaiheessa Keisuken piti jo lähteä palauttamaan autoa ja suunnata lentokentälle, sillä tämä suuntaisi seuraavan päivänä jenkkeihin, ja toivoteltiin molemmat, että tällä kertaa ei odoteta kymmentä vuotta ennen jälleennäkemistä.

Viimeinen viikko kului muutenkin suurilta osin vain syömisen ja hyvästelemisen merkeissä. Keskiviikkona vallattiin yakiniku (all you can eat and drink paikka) 25-30:nen ihmisen voimin ja hyvästeltiin siellä. Seuraavana päivänä kävin thaikkutyyppi Natin kanssa vielä ramenilla ja perjantaina kaiten sushissa. Perjantai iltana vielä toisen kerran ramenille Jeremyn kanssa, kun yksi kerta ei millään riittänyt. Tässä samalla sitten hoidettiin huoneen loppusiivoukset ja –tarkastukset sekä pakkaamiset ja valmistauduttiin henkisesti lähtöön. Vielä kun kaverit olivat muualla reissussa tuntui, että pääsisi jo kotiin, mutta lähdön hetkellä iski jo pieni haikeus ja suru. Paljon hyviä tyyppejä tullut tutuksi tässä vaihdon aikana ja muutaman soisi muuttavan mukanani Jyväskyläänkin. Myös uusia kontakteja tuli muodostettua jokaiselle mantereelle Anktartista ja Afrikkaa lukuunottamatta. Amerikkoihin tosin vähemmän puoleisesti.

Kaiken kaikkiaan vaihdosta jäi hyvä fiilis, mutta se on lähinnä muiden vaihtareiden ja joidenkin harvojen japanilaisten ansiota. Koenkin aika vahvasti kuuluvani tämän sivun kolmanteen luokkaan. Täysin paikalliseen väestön kanssa elämiseen vaadittaisiin vaivaa ja aika hyvää japaninkelen taitoa, jota minulta ei ikävä kyllä lähtiessä (eikä kyllä vieläkään) ollut. Jonkinasteinen pohjataso olisi hyvä olla olemassa niin kieltä pääsisi samantien käyttämään päivittäisessä kanssakäymisessä ja kehittyminen ei olisi vain oman opiskelun varassa. Koulun puolesta muuten en koe hirveästi kyllä kehittyneeni muuten kuin kielen osaamisen osalta. Muut kurssit olivat lähinnä tasoa ”ihan kiinnostavia”, mutta hyvin yleistasoisia. Muuta tosin ei voinut odottaakaan, kun kaikkien pääaineiden opiskelijoita saapuu ympärimaailmaa samaan ohjelmaan. Akateemista hyötyä olisikin voinut tavoitella mielummin yliopiston labraohjelmasta, mutta tällä suuntauksella ongelmaksi muodostuu vaihto-opiskelijan kannalta japanilainen työkulttuuri, eli labrassa oltaisiin sitten aamusta iltaan. Tai itse en ainakaan pitäisi ihan optimaalisena sitäkään, että menen pallon toiselle puolelle tuijottelemaan vetokaapin seinää puoleksi vuodeksi, vaikka työskentelystä jää varmaan myös paljon käteen. Tunti pitäisi vielä venata lentoa Frankfurtista Helsinkiin ja kohta täysi vuorokausi tultu oltua reissussa. Vähän huonot lennot tuli ehkä valittua näin paluumatkalle, mutta näillä mennään. Päivittelen vielä kuvat ja jotain muuta pientä jos huomaan, että jotain jäi puuttumaan. Kirjoitusvirheitä saattoi nyt jokunen eksyä vireystilan vuoksi tekstin sekaan. Kiitos lukemisesta, toivottavasti jotain mielenkiintoista teksteistä jäi käteen J